Vuodesta 2006 Kirkkonummen seurakunnan seurakuntamestarina ja ylivahtimestarina työskennellyt Juha sai työnsä alussa silloiselta kiinteistöpäälliköltä kehotuksen olla varovainen: ala saattoi kuulemma viedä mukanaan.

“Varomattomuuttaniko lienee, mutta kirkonpalvelutyöstä on muodostunut elämäntyöni. 51-vuotiaana, jo lähes kaksi vuosikymmentä seurakuntamestarina ja ylivahtimestarina työskennelleenä on helppoa hyvällä mielellä niin todeta”, Tarvainen myöntää.

Tarvainen ehti ennen suntion uraansa opiskella myös filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistossa, pääaineenaan kotimainen kirjallisuus.

“Kulttuuri ja taide liikuttavat perhettämme mahdollisuuksiemme mukaan näyttelyihin, konsertteihin ja teatteriin”, Tarvainen kertoo, ja lisää myös urheilun monipuolisen seuraamisen kuuluvan kulttuuriharrastuksiinsa.

“Huomaan myös tarvitsevani säännöllisesti omaa aikaa. Sitä vietän esimerkiksi kirjan parissa, ehkä runoja kirjoittaen, mustikoita poimien tai vaikkapa kävelyretkillä ajattelun alkuja ja ajatuksia hakien”, Tarvainen tuumii.

Tarvaisen perheen kodissa Kirkkonummella luonnon keskellä vanhassa rintamamiestalossa asuvat myös vaimo ja kaksi tytärtä. Perheen ja työn lisäksi Tarvaiselle on viimeisten vuosien aikana muodostunut tärkeäksi yhdistystoiminta.

“Olen aktiivisesti mukana kahdessa paikallisessa yhdistyksessä, Lions-klubissa ja Pienkiinteistöyhdistyksessä”, Tarvainen kertoo.

Näköalapaikalle Tuomiokirkkoseurakuntaan

Mutta miksi Juha sitten päätti hakea juuri Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan?

“En osannut, enkä edelleenkään osaa ajatella toista yhtä merkityksellistä näköalapaikkaa kirkonpalvelutyöhön kuin Tuomiokirkkoseurakunnassa on”, Tarvainen sanoo.

“On ehkä vielä erityistä ajatella pääsuntion tehtävää ja toimenkuvaa, semminkin, kun tehtävää on hoitanut vuosikymmenien ajan instituutioksi itsessään mieltämäni Petri Oittinen. Petri on antanut kasvonsa kirkonpalvelutyölle yli hiippakuntarajojen ja toiminut eräänlaisena edushenkilönä koko ammattikunnalle.”

“Kun vielä viestit Tuomiokirkkoseurakunnan erinomaisesta työilmapiiristä saavuttivat minut, ja kun ajattelee kirkonpalvelutyön työympäristöä seurakunnan kirkoissa ja muissa tiloissa, vahvistivat ne edelleen motivaatiota hakea tehtävää. Tuomiokirkko on myös Helsingin piispan kirkko, mikä tuntui hakiessa omalta erityisen arvokkaalta ulottuvuudelta seurakunnan kirkonpalvelutyössä”, Tarvainen luonnehtii.

Tarvainen tunsi ja tuntee johdatuksen ohjanneen häntä eteenpäin aina yhden matkan päähän asti. Hän missasi uuden virkansa ensimmäisen hakukierroksen, mutta sai ennen toisen hakukierroksen loppua vihjeen auki olevasta paikasta, ja laittoi oitis hakupaperit sisään.

Tieto valituksi tulemisesta tuntui Tarvaisesta yhtä aikaa pysäyttävältä ja järisyttävältä.

“Tunsin suunnatonta kiitollisuutta ja onnellisuutta, ylpeyttä ja nöyryyttä samanaikaisesti. Koin yhden elämäni merkittävimmistä tapahtumista juuri koskettaneen minua. Ajattelen, että minulla itselläni oli vain pieni osa siinä, että näin upea mahdollisuus osui elämäni päivinä kohdalleni”, Tarvainen sanoo johdatukseen viitaten.

Hän odottaa kohtaamisia monien seurakuntalaisten, työntekijöiden ja yhteistyökumppanien kanssa. Paljon hienoja kohtaamisia on ehtinyt jo toteutuakin.

“Meille kirkonpalvelijoille on tärkeää saada palvellen kohdata Sinut, ja jakaa kanssasi ihmiselämän merkityksellisiä tunteita ja ajatuksia, samalla kaikessa viisasta ja hyvää Jumalaa yhdessä kiittäen”, Tarvainen miettii.

“Elämä on lahja. Jaetaan kukin omasta lahjastamme yhteiseksi hyväksi ja kiitokseksi ja ylistykseksi sen antajalle. Kirkot ja seurakunnan muut tilat kutsuvat sinua ja meitä kokemaan, jakamaan ja ottamaan vastaan. Kun kohtaamme, me näemme”, Tarvainen päättää.