20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Tuomiokirkkoseurakunta

Tekijät iloitsevat Via Crucis -näytelmän paluusta Helsingin ytimeen ja yleisön eteen

29.03.2023, 18:25 /  päivitetty 29.03.2023, 18:26
Via Crucis palaa tänä vuonna takaisin Helsingin keskustan kaduille koronan aiheuttaman kolmen vuoden tauon jälkeen. Suomen suurimman teatteriesityksen ja odotetun Via Cruciksen 25-vuotisjuhlaesityksen ohjaa Markku Arokanto.
Panu Haavisto Jeesuksena Kuva Jani Laukkanen

Jeesuksen roolissa on Panu Haavisto, jonka Via Cruciksen työryhmä kutsui rooliin.

”Olen lähtöisin Raumalta. Tulin pääkaupunkiseudulle opiskelemaan, ja olen valmistunut Helsingin yliopistosta musiikkitieteen oppiaineesta. Opiskeluiden alusta lähtien olin hyvin aktiivisesti mukana Lohjalla Vivamon Raamattukylän teatterissa”, sanoo Panu Haavisto.

Nyt hän on töissä Vivamossa. Nyt esitettävän uuden Via Crucis -näytelmän on käsikirjoittanut runoilija, kirjailija Anna-Mari Kaskinen.

”Raamattukylässä olen saanut tehdä yhteistyötä käsikirjoittaja Anna-Mari Kaskisen kanssa jo vuosien ajan. On todella hienoa jatkaa yhteistyötä nyt Via Cruciksessa. Jeesuksen rooli Via Cruciksessa on suuri kunnia ja mahdollisuus, jota en olisi osannut edes odottaa”, kertoo Haavisto.

Via Crucis -näytelmä on yleisölle maksuton ja suunnattu kaikille kaupunkilaisille ja turisteille. Tänä vuonna esitys on pääsiäislauantaina 8.4. klo 21–22.30. Pääsiäisvaelluksen jälkeen voi osallistua pääsiäisyön messuun Helsingin tuomiokirkossa, Unioninkatu 29.

Myös näytelmän reitti on uudistunut aiemmista vuosista, vaellus alkaa Senaatintorilta, sieltä se jatkuu kulkueena Snellmaninkadun ja Kirkkokadun kautta Säätytalon puistoon. Sieltä esitys jatkaa Säätytalon pääportaille ja jatkuu kulkueena Kirkkokatua pitkin takaisin Senaatintorille.

Via Crucis on läpisävelletty musiikkinäytelmä

Tänä vuonna Via Crucis on läpisävelletty musiikkinäytelmä. Kulkueisiin ja näyttämötapahtumiin musiikin on säveltänyt Pekka Simojoki, myös Antti Vuori on säveltänyt laulun esitykseen.

”Minun kohdallani kutsu tulla mukaan tähän hienoon Via Crucis -produktioon osui juuri oikeaan hetkeen. Korona oli juuri alkanut, kaikki työt loppuneet ja siihen saumaan sain puhelun!”, kuvaa Simojoki.

”Oli suuri ilo ja kunnia päästä mukaan tekemään tällaista merkittävää teosta hienojen tekijöiden kanssa”, kertoo Simojoki, jolla on Anna-Mari Kaskisen kanssa jo 40 vuoden kokemus yhteistyöstä.

”Antti Vuoren nimi tuli myös heti mieleen, kun sovituspuolta mietin. Heidän kanssaan sai syntynsä moni koskettava uusi laulu. Uskon, että ankeiden koronavuosien jälkeen ja epävarman maailman keskellä saamme nähdä ja kokea pääsiäisenä jotain siitä, mitä toivo on!”, Simojoki uskoo.

Sovituksesta ja äänisuunnittelusta vastaava Antti Vuori iloitsee hänkin, että Via Crucis pääsee vihdoin yleisön eteen: ”Nyt vihdoin kahden vuoden odottelun jälkeen saadaan projektin upeat laulut soimaan Helsingin kaduille.”

25-vuotisjuhlanäytös kuvailutulkataan

Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittamassa näytelmässä kohtausten näyttämönä ovat taas tauon jälkeen Helsingin kadut Senaatintorin ympäristössä. Via Crucis -vaellusnäytelmää on 25-vuotisen historiansa aikana kuljettu Helsingin ydinkeskustassa ja se on kutsunut mukaansa vuosittain jopa 15 000 ihmistä. Esitys perustuu keskiaikaiseen eurooppalaiseen Via Crucis eli ristintien -vaellusperintöön.

Via Cruciksen tärkeimpiä arvoja on ollut halki vuosien yhteisöllisyys, niin esityksessä kuin tuotannossakin. Ohjaaja Markku Arokanto nostaa näytelmässä esiin ikiaikaisen kysymyksen ihmisen yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta ja syrjäytyneisyydestä. Näytelmä käsittelee myös kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä.

Kulttuurin saavutettavuus on tuotantotiimille tärkeää. 25-vuotiaan Via Cruciksen juhlavuotena esitys on entistä saavutettavampi, se kuvailutulkataan näkörajoitteisille suomeksi ja ruotsiksi, kuvailutulkkina toimii Pipsa Toikka.

Via Crucista tekemässä on mukana iso joukko ammattilaisia, harrastajanäyttelijöitä, kuorolaisia ja avustajia. Katso Via Cruciksen tekijät täältä ↗.

Ohjaaja Markku Arokanto ohjasi myös vuonna 2021 julkaistun Via Crucis Resurrexit -lyhytelokuvan ja sen päivitetyn version viime vuonna. Jeesuksen roolin tekevä Panu Haavisto esiintyi jo Via Cruciksen lyhytelokuvaversiossa.

Järjestäjä on Via Crucis – Ristin Tien Tuki ry. yhdessä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Työryhmä koostuu teatterin ja musiikin ammattilaisista sekä teatteriharrastajista ja seurakuntalaisista.

*************************************************************

Via Crucis - Ristin Tien Tuki ry:n perustajia ovat Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan lisäksi Helsingin ortodoksinen seurakunta, katolinen Pyhän Henrikin seurakunta ja Fintuition ry. (Jouko H. Nissinen) sekä Helsingin ekumeeninen toimikunta.