Seurakuntavaalit Tuomiokirkkoseurakunnassa
Neljän vuoden välein järjestettävissä seurakuntavaaleissa äänestetään kirkon ja sen seurakuntien tulevaisuudesta valitsemalla luottamushenkilöt nelivuotiskaudelle. Seurakuntavaalit ovat aina paikalliset vaalit. Seurakuntalaisten joukosta valittavat luottamushenkilöt suunnittelevat ja linjaavat seurakunnan tai seurakuntayhtymän toimintaa ja taloutta oman nelivuotiskautensa ajan, mutta usein myös kauemmas eteenpäin katsoen.
Luottamushenkilö on seurakunnan työntekijän yhteistyökumppani ja seurakuntalaisten edustaja päätöksenteossa. Luottamushenkilöt päättävät seurakunnan toiminnan linjoista, kirkollisveroprosentista ja talousarviosta eli siitä, mihin kirkollisverorahoja käytetään. Luottamushenkilöt valitsevat seurakunnan viranhaltijat, kuten esimerkiksi seurakuntapapit, kanttorit ja diakoniatyöntekijät.
Seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoon ja seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Kuka voi olla ehdokas seurakuntavaaleissa?
Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka
- täyttää 18 vuotta viimeistään 15.11.2026
- on seurakunnan jäsen viimeistään (päivä päivitetään myöhemmin)
- antaa kirjallisen suostumuksen ehdokkaaksi asettumisesta
- on kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu
- ei ole vajaavaltainen.
Kristillisestä vakaumuksesta tunnettu -ilmaisu kertoo siitä, että henkilö kuuluu kirkkoon ja on sitoutunut rakentamaan yhteisön tulevaisuutta. Kristillinen vakaumus ilmenee kullakin ihmisellä omalla tavallaan.
Vajaavaltaisuus tarkoittaa Suomessa oikeudellista asemaa, jossa henkilöllä ei lähtökohtaisesti ole oikeutta itse hallita omaisuuttaan eikä tehdä sopimuksia tai muita oikeustoimia. Vajaavaltaisella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä sekä sellaista täysi-ikäistä henkilöä, joka on julistettu vajaavaltaiseksi.
Ehdokas ei voi olla oman seurakunnan viranhaltija tai työntekijä. Myöskään Helsingin seurakuntayhtymän tai siihen kuuluvan seurakunnan viranhaltija tai työntekijä ei ole vaalikelpoinen.
Tärkeät päivämäärät
Vaalien järjestämistä sitoo kirkkolaki ja kirkkojärjestys. Ota talteen nämä vaaleihin liittyvät tärkeät päivämäärät.
Ehdokasasettelu päättyy 15.9.
Voit asettua ehdolle, jos olet konfirmoitu, 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä 15.11.2026 täyttävä ev.lut. seurakunnan jäsen. Mikäli et ole kirkon jäsen, mutta ehdokkuus seurakuntavaaleissa kiinnostaa, liity kirkkoon ajoissa. Seurakunnan tulee vahvistaa jäsenyys 15.9. mennessä.
Ennakkoäänestys järjestetään 3.–7.11.
Voit äänestää ennakkoon kaikissa Suomen ev.lut. kirkon seurakuntien ennakkoäänestyspaikoissa. Äänioikeus on viimeistään vaalipäivänä 15.11.2026 16 vuotta täyttävällä seurakunnan jäsenellä.
Vaalipäivä on sunnuntaina 15.11.
Vaalipäivänä voit äänestää vain oman seurakuntasi ilmoittamassa äänestyspaikassa.
Lue lisää: evl.fi/seurakuntavaalit-2026
