06.06. Onneksi olkoon: Kyösti, Kustaa, Kustavi | Palaute
Koko Helsinki

Muisteluilta entisten seurakunnan kerholaisten, nykyisten teinien vanhemmille Lauttasaaressa

Kalenteri ja kellosymboli26.05.2023 klo 18:00 - 20:00 Ylösalaisin olevan pisaran muotoinen paikkasymboliLauttasaaren kirkko, Myllykallionrinne 1, 00200 Helsinki

Hei sinä teinin tai aikuistuneen nuoren vanhempi, kävitkö aikanaan lapsesi kanssa seurakunnan perhekerhossa? Perhekerhot ovat jo vuosikymmenien ajan olleet tärkeitä kohtaamispaikkoja pikkulapsiperheen vanhemmille. Lapset ovat kasvaneet vauvoista taaperoiksi ja ehkä löytäneet ensimmäiset ystävät kerhosta. Äidit ja isät ovat saaneet juttuseuraa ja voimia arkeen yhteisestä jakamisesta. Aika kuluu, mutta hyvät muistot kantavat.

Perjantaina 26.5. klo 18–20 kutsumme juuri sinut, hyvä vanhempi tai entinen lastenohjaaja, Lauttasaaren kirkolle tutustumaan tiloihimme ja päivittämään kuulumisia iltakahvin ja -teen merkeissä. Kokoonnumme D-rapun alakerrassa eli vanhassa tutussa kerhopaikassa, joka peruskorjauksen myötä uusittiin. Enää emme keitä kahveja ja vaihda vaippoja samassa huoneessa!

Mukana ovat lastenohjaaja Eija Härkänen ja pappi Annette Markkunen. Olet sydämellisesti tervetullut.

Järjestäjä: Lauttasaaren seurakunta