Mare Kinanen lienee Suomen ev.-lut. kirkon ainoa varustamokoordinaattori. Harvinaiseen ammattiin ei ole ollut tarjolla suoranaista koulutusta, vaan pätevöityminen on rakentunut monien eri työtehtävien myötä.

Varustamot ovat Helsingin seurakuntien diakonisen toiminnan matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Niihin voi mennä seurustelun, kahvittelun, lounaan tai yhteisen tekemisen tarpeessa. Tarjolla on myös hengellistä tukea ja muuta keskusteluapua.

Jokaisella toimintapisteellä on omat erityispiirteensä – kuten apu byrokratiaviidakosta selviämiseen, nuorten walk in -terapia tai isäjengi – mutta kaikkia yhdistää ruokahävikkiä hyödyntävä Waste&Feast -toiminta. Niiden keittiöt pyörivät nuorten työpajaperiaatteella.

”Tavoitteena on heikossa työmarkkina-asemassa olevien ihmisen työllistäminen. Yhtenä linjana on myös ’takaisin elämään’ -ajatus vankiloista koevapauteen pääseville”, Mare kertoo.

Idea sai alkunsa, kun seurakuntayhtymässä toteutettiin suuri muutos- ja säästöohjelma, ”Toimintakulttuurinmuutos”. Yhteisistä pohdinnoista nousi monia diakonian kehittämishankkeita.

”Haluttiin olla kiinni tässä ajassa, ja uskallettiinkin lähteä rohkeasti sitä kohti. Syntyi projekti Sosiaalinen ja yhteisöllinen kahvila, kauppa ja kirkko.”

Palvelumuotoilukoulutuksessa oleva Mare pääsi visioimaan ja kehittelemään ravintola/kahvilapuolta.

Ensimmäisenä syntyi Snellu Cafe Matteuksenkirkolle. Sittemmin Waste&Feast-paikkoja on tullut kuusi lisää. Seuraava avautuu kesän aikana Kallioon.

Kävijöitä on päivittäin kymmenittäin, ja kahviloihin on alettu järjestää myös oheistoimintaa.

Samalla toimintakulttuurimuutoksen jatkumolla on myös Marella nyt käynnistettävänä oleva diakoninen kauppa, Hermannin valinta. Kyseessä on kesän aikana pilotoitava tehostetun tuen malli, jossa asiakas voi käydä kolmen kuukauden ajan kerran viikossa tai joka toinen viikko valitsemasta kaupasta ilmaiseksi tarvitsemaansa. Näin hän voi keskittyä oman tilanteensa kohentamiseen. Tukena on myös talouden- ja elämänhallinnan kursseja.

”Kaikkea ei vain ole voinut käynnistää kerralla. Mutta asia on ehkä entistäkin ajankohtaisempi.”

”Korona-aika osoitti, että organisaatiot voivat toimia yhdessä ja kirkon sisällä voidaan muokata tehtäväkuvia nopeastikin tarpeita vastaavaksi. Ei jäädä ’tuo ei kuulu minulle’ -lokeroihin.”

”Tahdon pitää huolta työssäni kohtaamistani ihmisistä osoittaen hyväksymistä, välittämistä ja kiinnostusta heidän kysymyksistään ja tarpeistaan.”

Lähellä sydäntä Marella on alusta asti ollut työskentely lasten, varhaisnuorten, nuorten ja heidän perheidensä parissa. Kipinä syttyi jo seurakunnan kerhonohjaajana.

Käsistään taitavana, kokeilunhaluisena ja vahvana ideoija teologian opiskelu ei tuntunut kiinnostavalta. Mieluinen opiskelupaikka avautui Luther-opiston kirkon nuorisotyön linjalta painotuksena erityisnuorisotyö.

Ensimmäinen vakinainen työpaikka vuonna 1982 löytyi Vartiokylän seurakunnan tyttötyöstä. Vuosien myötä työkenttä laajeni.

”Seurakuntaan tuli lisää väkeä, mutta ei työntekijöitä – eikä alueella ollut juuri muita toimijoita. Kirkko oli tervetullut joka paikkaan, ja mukaan alkoi tulla nuoria, nuoria aikuisia, perheitä, diakoniaa. Vuosien varrella ennätin tulla tutuksi usealle sukupolvelle, mikä helpotti työtä. Saattoi käsitellä elämän haasteellisia kohtia. ”

”Tahdon olla lapsille ja nuorille turvallinen, vastuullinen esikuva heidän oman identiteetin löytämisessä.”

Vuosituhannen vaihteesta vaihtelevaa työtä on tarjonnut Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen seurakuntatyö: on ollut erilaisia projekteja, diakoniapäällikön sijaisuus, Kirkkopäivien lasten ja nuorten ohjelmien projektisihteeriys. Snellulla kului 14 vuotta, ensin erityisnuorisotyöntekijänä, sitten johtavana työntekijänä.

”Tahdon olla työtovereille kannustava, vuorovaikutustaitoinen ja hyväksyvä työtoveri ja esimies.”

Viime vuodet ovat tuoneet paljon uusia haasteita. Marelle ne tuovat aina ”lisää virtaa”.

Painotus on ollut diakoniaprojekteissa. Niissä on toteutunut se, mikä on Marelle ollut aina työn ydintä: ihmisten kohtaaminen.

”Ja ehkä juuri kipeissä elämäntilanteissa. Olen hyvä kuuntelija ja osaan ottaa toiset huomioon. Vuodet ovat vielä harjaannuttaneet epätietoisuuden ja stressin sietokykyä entisestään. Tällä hetkellä työstä iso osa tosin on sen valmistelua, että joku toinen voi olla kohtaamassa.”

Varsinaisen työn ohessa on lisäksi syntynyt kirjoja, jotka opastavat muun muassa ero- ja surutyön käsittelyyn nuorten kanssa.

Työssä tärkeitä ovat myös yhteistyökyky, ennakkoluulottomuus ja suvaitsevaisuus myös työyhteisössä.

”Työtovereita tulee kunnioittaa antamalla heille tilaa toimia ja kannustamalla rehellisellä palautteella”, Mare painottaa.

”Tahdon toimia työyhteisössä vastuullisena työntekijänä sitoutuen yhteisen työnäyn toteuttamiseen.”

Kirkkoa Mare pitää hyvänä työnantajana.

”Rikastumaan tässä ei pääse, mutta työ on ollut monella tavalla antoisaa ja mielekästä. Merkityksellisyys liittyy itselläni vahvasti kirkon sanomaan, erityisesti diakoniaan: miten voi tehdä muille hyvää, olla tukena ja kanssakulkijana.”

”Arvostan suuresti mahdollisuutta kehittää omaa työtä. Saa visioida ja kokeilla rohkeasti ja siihen luotetaan. Siksi ei vain suorita asioita.”

”Kirkko työnantajana on myös laajentunut ja avartunut elämään tätä aikaa paremmin. Tarjolla on monenlaisia mahdollisuuksia muissakin kuin papin, kanttorin, diakonia- tai nuorisotyöntekijän tehtävissä.”

”Ei kirkko mikään pyhimysten yhteisö työpaikkana ole. Samat lainalaisuudet siellä toimivat kuin muuallakin, mutta kyllä Helsingin seurakuntayhtymässä mennään hyvään suuntaan. Henki on salliva, eivätkä kipeätkään päätökset ole pysäyttäneet toiminnan kehittämistä.”

”Ilman tätä kaikkea olisin ehkä miettinyt muitakin työmahdollisuuksia. Mutta nyt olen ja olen aina ollut ylpeästi kirkon työntekijä”, Mari Kinanen painottaa.

Kursivoinnit Maren ammattietiikan periaatteita, joihin hän on sitoutunut.

Teksti: Erja Saarinen

Kuva: Juha Kinanen

Lue lisää uratarinoita ja tutustu avoimiin työpaikkoihin: