29.06. Onneksi olkoon: Pekka, Petri, Petra, Petteri, Pietari, Pekko | Palaute
Roihuvuoren seurakunta

Vertaistukea vauvavuoteen esikoisvauvakerhosta

Roihuvuoren seurakunta

14.04.2022, 10:49 /  päivitetty 14.04.2022, 22:17
Äitejä lapsineen lattialla  esikoisvauvakerhossa Laajasalon kirkolla. KUva: Taini Nurmesviita

Laajasalon kirkon kerhohuoneessa käy vilske. Riisutaan takkeja ja kenkiä, tervehditään tuttuja ja ihastellaan toppahaalareistaan kuoriutuvia pikkuisia. Alkamassa on jokatiistaiseen tapaan vauvaolkkari, jossa käy kymmenkunta äitiä vauvoineen.

Vauvaolkkari on jatkoa esikoisvauvakerholle, jossa syksyn aikana kahdeksan esikoisensa saanutta äitiä jutteli lastenohjaajan johdolla äitiyden tuomista muutoksista elämään. Tutustuttiin toisiin äiteihin, jaettiin arjen iloja ja huolia ja pohdittiin elämänmuutosta. Ryhmästä tuli tärkeä osa uutta elämänvaihetta: jopa niin, että koronarajoitusten tiukentuessa kokoonnuttiin jonkun kotona, kun kirkolle ei päässyt. On puitu yövalvomisia, hampaiden puhkeamisia ja vietetty jopa kahden pikku kerholaisen 1-vuotissynttäreitä. Vauvavuotta on näillä äideillä takana nyt monta kuukautta. Kysytäänpä Hannalta, Sadulta ja Siniltä, mikä äitiydessä on ollut parasta?

– Tykkäsin siitä muutoksesta, minkä lapsi toi, vaikka siitä on paljon varoiteltu. Musta se on ollut pelkästään positiivinen asia, sanoo Sini. – Ja se että pääsee seuraamaan pienen ihmisen kehittymistä, on ollut todella mielenkiintoista.

Kaksi vauvaa ruokailemassa esikoisvauvakerhossa syöttötuoleissa takaapäin kuvattuna. Kuva: Taini Nurmesviita

Hannan mielestä äidinrakkauden kasvaminen vauvan kasvun myötä on ollut ihanaa.

– Ja kun vauva on jo isompi, ja hänen oma persoonansa: huumorintaju ja muu alkaa tulla esiin, niin se edelleen syventää tunteita vauvaa kohtaan.

Satu mainitsee, kuinka vauva tuo paljon uusia kokemuksia, tulee osallistuttua vaikkapa tällaisiin kerhoihin tai lasten tapahtumiin.

Asioita näkee ihan uudesta kulmasta, kun kaikki on vauvalle ihan uutta!

Myös suhde omiin vanhempiin muuttuu, kun heistä tulee isovanhempia.

–On hienoa, että on ihmisiä, jotka ovat lähes yhtä innoissaan kuin minä siitä, että vauva oppii uutta ja löytää vaikkapa varpaansa, Hanna kertoo.

– On ihanaa seurata vierestä, kun pieni ihminen ihmettelee maailmaa. Pääsee heittäytymään lapselliseksi ja hassuttelemaan. Sitä voitaisi pitää vähän kummallisena ilman lasta, Sini naurahtaa.

Kerhossa on voitu puhua myös vaikeista asioista. Unenpuute on ollut ikävintä. Äitien yhteinen kokemus on, että se tekee kaikesta vaikeampaa.

– Ja tietynlainen vapauden menetys, Sini lisää.

– Etenkin alussa, kun vauvaa imetti paljon, sitä oli ihan konkreettisesti sidottu sohvaan! Mutta kun vauva kasvaa, ja itse saa nukuttua paremmin, on energiaa jo ihan eri tavalla, Hanna muistuttaa.

Jos ystäväpiirissä ei ole lapsiperheitä, voi vauvan saaminen myös heittää porukan ulkopuolelle. Ei löydy yhteisiä juttuja, ja jo tapaamisaikaa on vaikea järjestää.

– Tulee välillä vaativa olo, kun mulle ei käy kaikki ajat tai joku paikka, jossa on liian hälyistä vauvalle, Satu harmittelee.

– Oma aika on nyt niin arvokasta, että aina ei jaksa edes ystävien kanssa puhelimessa jutella. Aika on muuttunut aivan erilaiseksi: toisaalta se matelee eteenpäin kamalan hitaasti, toisaalta puoli vuotta on jo kulunut vauvan syntymästä, ja se tuntuu ihan hujaukselta!

Itsestä ja omasta perheestä on löytynyt uusia puolia ja voimavaroja.

Kerhossa voi avautua kaikista haasteista, mutta kaikkien mielestä ollaan plussan puolella. Itsestä ja omasta perheestä on löytynyt uusia puolia ja voimavaroja:

– Me pärjätään sittenkin, ja meidän perheeseen tuli tämä ihana uusi tyyppi! Sini iloitsee. Elämä ei mennytkään ihan sekaisin vauvan myötä, vaan vauva tuli osaksi perhettä ja elää siinä.

– On pystytty pitämään kiinni perusjutuista vauvasta huolimatta, Hanna sanoo.

– Kaikilla äideillä pitäisi olla äitikavereita, joilla on aika samanikäisiä lapsia, tuumaavat seurakunnan Esikoisvauvakerhossa käyvät äidit. Kuvassa Julietta, Julia ja Benjamin, Satu ja Adam sekä Julia ja Maru ja Veikko.

Teksti ja kuvat: Taini Nurmesviita

Teksti on julkaistu Kiikari-lehdessä 1_2022

Kaksi esikoisvauvaa pötköttää kerhossa peiton päällä, kuvattuina takaapäin. KUva: Taini Nurmesviita