06.05. Onneksi olkoon: Ylermi | Palaute
Roihuvuoren seurakunta

Könsikäs Lari Lohikoski: "Me vaan jatkettiin laulamista"

24.04.2020, 09:27
-Hienointa on se, kun laulaessa ja esiintyessä näkee, miten kuulijat vaikuttuvat. Kun meidän esiintyminen uppoaa, koskettaa ja liikuttaa, siitä tulee parhaat fiilikset, kertoo mieskuoro Könsikkäiden kakkosbasso Lari Lohikoski, kolmannen polven laajasalolainen.
Könsikäs-kuoron jäsen Lari Lohikoski Laajasalon kirkon edessä olevassa puistossa

Könsikkäät on laajasalolainen mieskuoro, joka syntyi puolivahingossa Laajasalon lukiossa. Musiikinopettaja Petri Laaksonen luotsasi innostavasti koulun kuoro- ja orkesteritoimintaa, ja pyysi kerran kahdeksaa poikaa esiintymään itsenäisyyspäiväjuhliin.

- Siitä pidettiin niin paljon, että meitä alettiin pyytää muuallekin esiintymään, ja pian tuplattiin laulajien määrä, Lari kertoo Könsikkäiden tarinaa. Vuodesta 1991 porukka on laulanut yhdessä miltei samalla kokoonpanolla. Teinivuosina yhteen hitsautunut porukka jatkoi laulamista, ja on vuosien mittaan tehnyt lukuisia keikkoja ympäri Suomea.

Hitsauduimme yhteen jo teinivuosina Laajasalon lukiossa

- Kyllä meistä ihan hyvätasoinen kuoro on tullut. Kun kokoonpano on peräisin lukioajoilta, se pitää yllä aktiivista henkeä ja sosiaalisia suhteita. Totta kai pyrimme kehittymään ja tekemään asioita paremmin, mutta muuten kuoro toimii ihan samalla lailla kuin kouluaikoina. Esitämme monipuolista musiikkia, ja olemme esiintyneet sekä itseksemme että esimerkiksi tunnettujen suomalaisten solistien kanssa. Nykyisin ohjelmistoa on sen verran runsaasti, että kuoro treenaa intensiivisemmin yleensä vain ennen esiintymisiä. Konserteissa on aina toki jotain uuttakin mukana.

Nykyään Könsikkäät joutuvat välillä kieltäytymään esiintymistarjouksista. Aina ei ole helppoa saada kokoonpanoa kasaan. Vuotuisista konserteista Laajasalossa ei kuitenkaan haluta tinkiä - tämän vuoden Yhteisvastuukonsertti jouduttiin ensimmäistä kertaa perumaan. Vastineeksi kuoro on voinut harjoitella Laajasalon kirkolla ja pitää siellä omia, huippusuosittuja joulukonserttejaan. Ne kuuluvat jo monien laajasalolaisten joulutraditioihin. Viime vuonna Könsikkäät piti kaksi joulukonserttia, kun halukkaat eivät enää mahtuneet yhteen.

Tämän vuoden Yhteisvastuukonsertti jouduttiin perumaan ensimmäistä kertaa.

- Aina me keikoilla kerrotaan, että Könsikkäät ovat Laajasalosta, Lari Lohikoski kertoo. Hän on viihtynyt saarella suurimman osan elämästään.

- Monet koulukavereistani ovat paluumuuttajia, ja omien lasten kavereiden vanhemmissa on paljon vanhoja tuttuja.

Musiikki on Lari Lohikoskelle sen verran hieno juttu, että perheen 7-, 8- ja 11-vuotiaat lapset on laitettu soittamaan saksofonia ja trumpettia.

- Ehkä välillä on pitänyt vähän suostutellakin heitä siihen, mutta mielestäni musiikki on hyvä osa sivistystä. Aika näyttää, jääkö se kaikille pysyväksi harrastukseksi.

Laajasalon kirkko on minulle perhetapahtumien paikka.

- Me ollaan menty naimisiin tässä kirkossa ja mummoni on siunattu täällä, kolmannen polven laajasalolainen kertoo. Lasten kanssa on aina käyty perhetapahtumissa, kuten Euron päivässä. Nehän ovat täällä valtavan suosittuja.

Kun Yhteisvastuukeräyksen kohteena on tänä vuonna vanhempien tukeminen, niin miten seurakunta voisi heitä parhaiten palvella?

- Se voi olla hyvin erilaisia asioita eri ihmisille. Perheiden voimavaratkin ovat erilaisia. Toisilla on taloudellisia tai sitten perhedynamiikkaan liittyviä kysymyksiä. Lasten kasvamiseenkin liittyy monenlaista haastetta, Lari Lohikoski pohtii.

- Itselle olisi lastenhoitoapu ollut tärkeintä silloin, kun lapset olivat pieniä.

Teksti ja kuva: Outi Jaakkola