19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Puistolan kirkko

Puistolan kirkko

Malmin seurakunta

28.03.2024, 15:39
Lentoliikennettä varten valaistun kellotapulin ristin vuoksi kirkkoa kutsutaan myös Palavan ristin kirkoksi.

‍Puistolan kirkon on suunnitellut arkkitehtitoimisto Eija ja Olli Saijonmaa ja se valmistui vuonna 1960. Sen kolmessa kerroksessa on kirkkosalin lisäksi seurakuntasali ja toimintatiloja.

Erillään kirkosta olevan kellotornin korkeus on 30 metriä. Helsinki-Vantaan ja Malmin lentoaseman läheisyydestä johtuen kellotornin päässä on valaistu risti lentoliikennettä varten. Valaistun ristin vuoksi kirkkoa kutsutaan myös Palavan ristin kirkoksi.

Kirkosta löytyy Gunnar Uotilan teos Ecce Homo. Kirkon urut ovat puolestaan suomalaisen urkurakentajan Veikko Virtasen tekoa.

Pikkukirkkoyhdistyksen ompeluseura alkoi kerätä varoja Puistolan kirkkoa varten jo vuonna 1930 ja Puistolan kirkon kannatusyhdistys perustettiin vuonna 1936. Kun Malmin seurakunta perustettiin vuonna 1953, kannatusyhdistyksen varallisuus luovutettiin seurakunnalle.

Kirkko on peruskorjattu vuonna 2002.

Puistolan kirkko on yksi Malmin seurakunnan kuudesta kirkosta.

J‍os saavut Puistolan kirkolle autolla

Kirkon osoite, Tenavatie 4 vie kirkon viereen kävelykadulle, johon ei voi pysäköidä autoaan. Kirkon parkkipaikat sijaitsevat osoitteessa Kasukka, 00760 Helsinki. Voit myös hakea GoogleMapsista omana hakunaan "Puistolan kirkon parkkipaikka". Avaa tästä karttalinkki.

Puistolan kirkon parkkipaikan karttalinkin GoogleMapsiin on järjestänyt aktiivinen puistolalainen Kirsi Myllyniemi.