Musiikkipyhäkoulu ja kirjepyhäkoulu kutsuvat mukaan!
Pitäjänmäen seurakunta
Musiikkipyhäkoulumme kokoontuu Pitäjänmäen kirkolla kerran kuussa sunnuntaisin klo 10-11 messun aikana. Ohjaajana toimii kirkkomuskariopettaja Heidi Saarikoski, toisinaan Pitäjänmäen seurakunnan varhaiskasvatuksen muita työntekijöitä.
Musiikkipyhäkoulun ohjelmassa on
- laululeikkejä
- soittimilla soittamista
- alttaripöydän koristelua yhdessä
- rukouksiin ja raamatunkertomuksiin tutustumista toiminnallisesti
- leikkimistä
- maalaamista
- piirtämistä
- muuta mukavaa tekemistä
Lopuksi nautitaan mehut ja keksit. Voit halutessa ottaa lounaseväitä mukaan, myös mikro löytyy. Heidi-muskariopettajasta voit halutessa lukea lisätietoa kirkkomuskariuutisesta nettisivuillamme.
Alle nelivuotiaat tarvitsevat pyhäkouluun oman aikuisen mukaan. Mikäli pyhäkoulussa on jollain kerralla todella paljon osallistujia, oma aikuinen toivotaan myös 4-5 -vuotiaille mukaan. 4-12 -vuotiaan lapsen lähiaikuinen voi halutessaan osallistua messuun tai tehdä muuta itselle voimia antavaa pyhäkoulun ajan. Mukaan voi tulla aina kesken kaudenkin. Pyhäkoulussa käy lapsia mm. vanhempansa, isovanhempansa ja kumminsa kanssa. Pyhäkouluperheet ovat tervetulleita halutessaan käymään ehtoollisella ja lopuksi kirkkokahveille seurakuntasaliin. Musiikkipyhäkoulujen lisäksi järjestämme viikonlopputapahtumia.
Seuraavat musiikkipyhiksen päivämäärät
su 18.1. / 8.2. / 29.3. / 26.4. klo 10 Pitäjänmäen kirkolla, Turkismiehenkuja 4.
Tulevia tapahtumia
la 31.1. klo 14 Vauvakulta-konsertti. Esiintymässä Janina Suihkola, laulu, piano ja harmonikka. Konsertissa pääsemme kastejuhlalaulujen, tuutulaulujen ja lastenvirsien kuljetettaviksi. Vuoden 2025 aikana kastetut pienet saavat kutsun kotiin postissa. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Lopuksi yhteinen välipalahetki. Mukana varhaiskasvatustiimistä Sari ja Sanna.
su 8.2. klo 14 Babyshower-juhlat lasta odottaville yhteistyössä Haagan seurakunnan kanssa, toteutetaan Huopalahden kirkon Haaga-salissa, ilmoittautumiset tarjoiluja varten Sanna Yli-Koski-Mustoselle.
su 1.3. klo 10 Perhemessu. Mukana mm. Sari, Jukka ja Sanna.
TÄSTÄ LINKISTÄ pääset lukemaan uutisen kevätkauden 2026 lasten ja perheiden toiminnan kokonaisuudesta, luvassa on mm. palmusunnuntain virpomiset ja toukokuinen perheleiri.
Kirjepyhäkoulu
Kirjepyhäkoulu on iloista postia kotiosoitteeseen lapsen nimellä pitkin vuotta. Kirjepyhis sisältää tyypillisesti kirjeen lapselle, kirjeen vanhemmalle, värityskuvia/puuhatehtäviä, Raamatunkertomuksen, lauluvinkin nuotteineen ja/tai askarteluidean. Tutustumme toimintavuonna Jeesuksen tunnettuihin vertauksiin ja huomioimme tärkeimpiä kirkkovuoden juhlia. Kirjepyhäkouluun ilmoittaudutaan mukaan seurakuntien sähköisen asiointipalvelun kautta TÄSTÄ tai tarvittaessa sähköpostitse sanna.yli-koski-mustonen@evl.fi. Tilauksen voi päättää milloin vain lähettämällä viestin Sannalle.
Lisätietoa pyhäkoulutoiminnasta ja tapahtumista saat varhaiskasvatuksen ohjaaja Sanna Yli-Koski-Mustoselta. Pyydä liittämistä mukaan pyhäkoulusta kiinnostuneiden perheiden whatsapp-tiedotusviestiryhmään!
Tutustu TÄSTÄ joulukuun 2025 kirjepyhäkoulumateriaaliin.
Tilaa myös lasten ja perheiden sähköposti-uutiskirje sivuiltamme - pysyt kätevästi ajan tasalla ajankohtaisista tapahtumista.
Lisäksi: Tunnetko jo Lastenkirkko-median? Lisää mahdollisuuksia kivasti pyhiin hetkiin tarjoaa lastenkirkko.fi -sivusto, jossa on Sunnuntaisivut -puuhatehtäviä, pelejä, värityskuvia, kuvataidehaasteita ja erilaisia materiaaleja.
