22.11. Onneksi olkoon: Silja, Selja | Palaute | På svenska | In English

Pihlajamäen kirkko

Synnytyksen jälkeiseen masennukseen saa apua vertaisryhmästä

Malmin seurakunta

14.08.2019, 14:05 /  päivitetty 14.08.2019, 13:45
Sanna rohkaisee puhumaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Sanna huomasi vertaistukiryhmässä, ettei ollut ahdistustensa ja pelkojensa kanssa yksin.

─ Kun menin ensimmäisiä kertoja ryhmään, tapasin äitejä, joiden ensimmäinen vuosi vauvan kanssa oli ollut todella vaikea. Siinä he kuitenkin nauroivat ja juttelivat iloisesti. Silloin ajattelin, että tästä voi selvitä. Se oli voimaannuttava kokemus, Sanna kertoo.

Sannan olo oli tukala jo raskauden aikana. Siihen liittyi fyysisiä kipuja ja ahdistusta. Hän uskoi oireiden katoavan synnytyksen jälkeen. Kun hän oli ollut vauvan kanssa muutaman viikon kotona, hän huomasi itkevänsä lakkaamatta. Nukkuminen jäi, samoin syöminen, ja olo oli levoton ja ahdistunut. Vauva tuntui vieraalta. Sanna hakeutui lääkäriin, jossa hän sai diagnoosin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

─ Se käynnisti prosessin, jossa laitettiin ensin kuntoon perusasioita, kuten unirytmi ja syöminen, Sanna kertoo. - Saimme myös kotiapua. Pään sisäiset asiat vaativat kuitenkin eniten työtä.

Sanna käy kerran kuussa kokoontuvissa ryhmissä Äimä (Äidit irti masennuksesta) ja Äpsyt. Ryhmissä keskustellaan ja tehdään pieniä harjoitteita. Tärkeää on erityisesti se, että ryhmissä käy myös äitejä, jotka ovat selviytyneet masennuksesta ja mentoroivat muita.

- Olen oppinut elämään hetken kerrallaan ja hyväksymään sen, että tuoreena äitinä saan olla myös väsynyt, Sanna kertoo. - Se ei ole ollut helppoa. Ajatukset lähtevät laukalle, pelot ja ahdistukset nousevat pintaan.

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivien äitien tarinat ovat samankaltaisia. Oman ahdistuksen kanssa ei ole yksin.

- Minulla oli äitiryhmistä kliseinen Hollywood-kuva, että siellä istutaan ringissä ja puhutaan siitä, kuinka ihanaa lapsen kanssa on. Kun ahdistus tuntui hetkittäin jopa fyysisenä kipuna, ajattelin, että ei kiinnosta.

Nyt Sanna kertoo muille vastasairastuneille äideille, että masennuksesta selviää kyllä. Hän rohkaisee jokaista puhumaan neuvolassa ahdistuksen tunteista jo raskausaikana ja hakemaan apua.

─ Synnytyksen jälkeinen masennus on edelleen tabu, vaikka kyseessä on sairaus, joka vaatii hoitoa ja josta voi parantua. Sen ymmärtää, kun juttelee muiden sairastuneiden kanssa. Me olemme ihan tavallisia äitejä, joilla vain kävi huono tuuri.

Kuvateksti: Sanna ei jäänyt yksin masennuksen kanssa. Nykyisin hän elää tavallista ja tasaista arkea pienen lapsen kanssa päivä kerrallaan.

Teksti: Ella Luoma

Kuva: Esko Jämsä

Äimä ry ja Malmin seurakunta järjestävät vertaistukiryhmän synnytyksen jälkeisen masennuksen, ahdistuksen tai uupumuksen oireista kärsiville äideille. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa torstaisin klo 12 Pihlajamäen kirkolla (Liusketie 1, 00700 Helsinki). Kokoontumispäivät ovat 24.10., 31.10., 14.11. ja 28.11.2019 sekä 9.1. ja 23.1.2020. Ohjaajina toimivat Äimän vertaistukiohjaaja Virpi Miettinen ja diakoniatyöntekijä Veera Värtelä. Ryhmä on maksuton, ja lastenhoito järjestyy tarvittaessa. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: Veera Värtelä, p. 050 475 5501.