27.09. Onneksi olkoon: Vesa | Palaute
Pakilan seurakunta

Hyvän Paimenen kirkon kesä

Pakilan seurakunta

19.06.2023, 10:51 /  päivitetty 19.06.2023, 11:32
Hyvän Paimenen kirkolla on toimintaa silloinkin, kun kesä on kauneimmillaan.
Perhosen kehittyminen toukasta aikuiseksi perhoseksi.

Hyvän Paimenen kirkolla on toimintaa silloinkin, kun kesä on kauneimmillaan. Rippikoulut ovat pyörineet kesän alusta asti jatkuen aina elokuulle saakka. Rippikouluja on järjestetty ja järjestetään eri paikoissa Helsingistä Rautavaaraan. Konfirmaatiomessut ovat aina Hyvän Paimenen kirkossa, jonne kaikki ovat tervetulleita. Jokasunnuntaiset messut ovat Hyvän Paimenen kirkolla kello 11. Lisäksi jumalanpalvelus on myös juhannuspäivänä 24.6. Tarkemmat ajat messuista ja konfirmaatiomessuista on nähtävissä Pakilan seurakunnan kotisivuilta.

Kesällä Hyvän Paimenen kirkolla oli kahden viikon ajan lasten kesäleiri. Seuraava lapsille ja vanhemmille suunnattu Polku-Suurleiri on 4.7.–7.7. Leirille lähtevät lapset ja aikuiset pääsevät retkeilyn makuun, sillä se järjestetään Keuruulla Ison kirjan leirikeskuksessa telttamajoituksessa. Kanniston kotieläinleiri puolestaan tarjoaa elokuun alussa lapsille elämyksen Alastaron kotieläintilalla. Siellä 40 mukaan ilmoittautunutta lasta ohjaajineen pääsee hoitamaan kotieläimiä useamman päivän ajan.

Lapsille ja vanhemmille on luvassa vielä kaksi Kesäkeskiviikkoa, jolloin Hyvän Paimenen kirkon leikkipihalla on järjestettyä aktiviteettia. Vielä ehdit mukaan nauttimaan lämmöstä, leikeistä, seurasta ja jäätelöstä.

Nuortenillat ovat läpi kesän tiistaisin klo 18–21. Samoin eläkeikäisten kerho kerää porukkaa yhteisen ilon ääreen joka torstai klo 13–14:30.

Kirkko on avoinna hiljentymistä varten maanantaista perjantaihin klo 10–14 sekä sunnuntaisin klo 12–14. Päivystävä pappi on tavoitettavissa päivittäin klo 9–18 numerosta 09 2340 5502. Diakoni päivystää tiistaisin klo 10–12 numerosta 09 2340 5552. Seurakuntatoimiston puhelinpalvelu on avoinna ma–ti, to–pe klo 9–13 ja ke klo 13–17. Nautitaan kesästä koko seurakunnan voimin!