29.02. Onneksi olkoon: | Palaute
Paavalin seurakunta

Piispa Teemu Laajasalon saarna: "Jumala muistaa meidät"

07.03.2023, 12:41
Piispa Teemu Laajasalon saarna Paavalin seurakunnan piispantarkastuksen päätösmessussa 5.3. Paavalinkirkossa.
Teemu Laajasalo

Muista minua

Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.

Ps. 25:6

Hyvät seurakuntalaiset täällä Paavalinkirkossa ja siellä radioiden äärellä,

kun pieni puolitoistavuotias lapsi opettelee leikkimistä itsekseen, hän viihtyy aluksi hyvin lyhyitä aikoja yksin. Taapero lopettaa aina välillä leikin ja käy viereisellä sohvalla tai naapurihuoneessa tarkastamassa, onko äiti tai isä vielä tallella.

Pienen halauksen, sylissä istumisen tai ehkäpä vain vanhemman ääneen sanoman kannustuksen jälkeen, lapsi palaa leikkimään. Hän on tankannut turvallisuutta ja hänelle on taas hetkeksi varmistunut se, että äiti tai isä ei ole hävinnyt. Pienen lapsen mieli kehittyy, minän ja toisen välinen raja hahmottuu.

Vähitellen hän oppii ymmärtämään, että äiti tai isä pysyy mielessä ja se lohduttaa, vaikka he olisivat hetkellisesti poissa. Jossain vaiheessa vanhempana lapsi opettelee sen ymmärtämistä, että myös hän itse säilyy äidin ja isän mielessä, vaikka onkin päivän aikana muualla.

***

Tämän pyhän psalmissa puhutaan mielessä pitämisestä. Mielessä pitäminenhän on oikeastaan muistamista. Psalmin kirjoittaja puhuu Jumalalle sanoen: ”Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.” Siis: ”Muista minua.”

Eikö rakkaat sanankuulijat tuossa lapsen kiintymyssuhteen rakentumisen vaiheissa ole jotain sellaista, jota me aikuiset yhä kaipaamme? Eikö siinä huolessa, onko joku toinen meidän mielessämme tai olemmeko me itse jonkun toisen mielessä, ole jotain kovin tunnistettavaa?

Ensinnäkin me haluamme, että meidät muistetaan. Toiseksi me haluamme, että meidät muistetaan oikein, siis totuudellisesti. Kolmanneksi me haluamme, että meidät muistetaan hyvällä.

***

Me siis haluamme, että meidät muistetaan. Muista minua. Se on paitsi tämän päivän psalmin sana myös yksi rakastetuimpia tangojamme. Toivo Kärjen ja Reino Helismaan tangossa lauletaan Sinä muista minua silloin. Laulun sanat oikeastaan tiivistyvät pyyntöön muistaa minua kaikissa erilaisissa tilanteissa ja hetkissä – kesäisenä yönä, sateisena syksynä, naurun hetkellä ja murheen aikana.

Ja sitten siinä tangossa todetaan, mitä tästä muistamisesta seuraa: silloin en ole yksin. Tangossa ei siis tapahdu mitään, ei oikeastaan edes kohdata. Vain pelkkä muistaminen riittää. Silloin en ole yksin. Siis silloin, kun olen toisen mielessä. Se riittää.

Kun läheisemme sairastuu muistin vievään sairauteen, saamme usein aikaa totuttautua tilanteeseen. Kaikesta totuttautumisesta huolimatta lähiomaiselle on koko oman elämän kannalta käänteentekevä hetki, kun oma rakas ei enää muista. Kuinka karmealta se tuntuukaan, kun toinen ei tunnista enää omia kasvoja, ei vastaa ilmeisiin, katsoo kysyen tai tyhjästi. Kuinka pahalta se tuntuukaan, kun ymmärtää, että on hävinnyt toisen mielestä?

***

Me paitsi toivomme, että meidät muistetaan myös toivomme, että meidät muistetaan oikein. Siis totuudellisesti.

Toivomme, että meidät nähdään kokonaisina. Valheellinen tarina itsestä tuntuu raskaalta. Toivomme, että se ei leviäisi ja samalla olemme huolissamme, voimmeko enää vaikuttaa siihen. Haluamme säilyä toisten mielissä oikein, emme halua olla osa tahallista tai tahatonta valemuistoa.

***

Me haluamme, että meidät muistetaan ja että meidät muistetaan oikein. Mutta me haluamme myös, että meidät muistetaan hyvällä.

Vanhan sanonnan mukaan kuolleista pitää puhua vain hyvää. De mortuis nil nisi bonum. Me kyllä haluamme, että meidät muistetaan oikein. Mutta haluamme, että meidät muistetaan vähän parempana kuin vain oikein. Toivomme, että meitä muistettaisiin hyvällä. Tämä toive ei koske pelkästään meidän muistamistamme kuolleena, vaan myös elävänä.

Kun sanomme toiselle, että muista minua hyvällä, tarkoitamme, että pyydämme myötämielisyyttä. Kaipaamme muistajan suurisieluisuutta osaksemme; jotain sellaista, joka kyllä näkee puutteemme ja keskinkertaisuutemme, epäonnistumisemme ja virheemme, mutta pystyy myös näkemään niiden yli tai ohi.

***

Ihmisen toive on siis tulla muistetuksi. Tulla muistetuksi totuudellisesti. Ja tulla muistetuksi hyvällä.

Aika nopeasti huomaamme, että kaikkien näiden kolmen toiveen osalla me epäonnistumme. Epäonnistumme sekä muistelijoina että muistamisen kohteena itse ollessamme.

Me jätämme muistamatta. Me muistamme väärin. Ja silloin, kun pitäisi erityisesti lähimmäistä muistaa hyvällä, me saatammekin kovuutemme tai ymmärtämättömyytemme vuoksi muistaa häntä pahalla.

Vielä selkeämmin usein koemme, että juuri meitä itseämme ei muisteta. Tai jos muistetaan, niin muistetaan väärin. Ja silloin, kun toivomme hyvällä muistamista, huomaamme jäävämme yksin surumme tai murheidemme kanssa.

Tämän päivän psalmi kääntääkin katseen Jumalaan. Psalmi ei puhu ihmisen muistamisesta, vaan Jumalan muistamisesta – siitä, miten ihminen on Jumalan mielessä.

***

Jumalan muistaminen on erilaista kuin ihmisen muistaminen. Se ei ole valikoivaa, se ei ole hetkittäistä, se ei ole malttamatonta. Se on täydellistä. Jumala muistaa ihmisen jokaisena hetkenä. Tänään otamme messun lopuksi Paavalinkirkon uuden kastepuun tai oikeammin kastetaulut käyttöön. Ne kertovat siitä, kuinka Jumala muistaa ihmisen. Kasteessa Jumalan omaksi otetun Jumala muistaa nimeltä, vaikka vuoret väistyisivät ja kukkulat horjuisivat.

Jumala muistaa totuudellisesti. Hän muistaa ihmisen kokonaisena, kaikkinensa. Jumala muistaa kaiken sen, mitä ihminen ei missään nimessä haluaisi muistettavan ja samalla kykenee valikoiden unohtamaan kaiken sen, mitä ihminen toivoisi erityisesti unohdettavan.

Sillä ennen kaikkea Jumala muistaa hyvällä. Jumala on lähellä silloin, kun ihmiset ovat kaukana. Jumala on suuri silloin, kun ihminen on pieni. Jumala kantaa ihmistä mielessään erityisesti silloin, kun ihminen ei jaksa kantaa mielessään edes itseään.

Jumala kuulee huokauksemme ja huudahduksemme. Muista minua kuuluu Jumalalle: Auta minua, pelasta minut tästä hädästä ja ota taakkani kannettavaksesi. Ensimmäisen lukukappaleen sanoin kuule rukoukseni, näe kyyneleeni. (2. Kun. 20: 1–7)

Muista minua. Raamatussa nuo kaksi sanaa ovat peräkkäin viisi kertaa. Neljä kertaa Vanhassa testamentissa ja yhden kerran Uudessa testamentissa. Ne ovat ryövärin sanat Jeesukselle, muista minua. Katuva ja kaiken menettänyt ryöväri haluaa katsoa itse ristillä riippuen vieressä olevaan Kristukseen ja heittäytyä kaikessa Hänen varaansa. ”Muista minua, kun tulet valtakuntaasi”. Ja Jeesus vastaa hänelle: ”Totisesti, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

Jumala muistaa meidät. Hän muistaa meidät totuudellisesti. Ja Hän haluaa muistaa meidät hyvällä. Ei meidän itsemme vuoksi, vaan Kristuksen vuoksi. Ei meidän omien tekojemme takia, vaan Kristuksen tekojen takia.

Muistellessa ihminen katsoo taaksepäin, mutta Jumala katsoo eteenpäin. Rohkaisten tässä maailmassa kompastuneita, lohduttaen tässä maailmassa loukkaantuneita ja johdattaen tästä maailmasta erkaantuvia haudan pimeydestä taivaan valoon. Aamen.