19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Paavalin seurakunta

Paavalin seurakunnan nuorten ja nuorten aikuisten toiminta on aktiivista

07.03.2023, 13:28 /  päivitetty 07.03.2023, 13:37

Mitä kuuluu Paavalin nuorten toiminnalle keväällä?

Paavalin seurakunnan nuorisotyöntekijä ja nuorisokasvatuksen tiimivastaava Ann-Marie Ahlsten kertoi nuorten kuulumisia.

-Paavalinkirkolla on tiistaisin TOIVOnuortenilta ja joka toinen sunnuntai on RENTOnuortenilta. Kevään aikana jokainen Paavalin viidestä ripariryhmästä käy molemmissa nuortenilloissa vuorollaan. Vaikka osaan illoista on kutsuttu riparilaisia, saa nuorteniltoihin aina tulla kuka vaan nuori. Nuortenilloissa käy 8- ja 9-luokkalaisia, toiseen asteen opiskelijoita ja myös sitä vanhempia. Illoissa käy 15-40 nuorta.

Järjestetäänkö nuorille aikuisille toimintaa Paavalissa?

-Torstai-iltaisin kirkolle kokoontuu nuorten aikuisten iltaan viimeistään tänä vuonna 18 vuotta täyttäviä ja sitä vanhempia. Pääosin kävijät ovat alle 25-vuotiaita ja kävijöitä 7-10.

Ahlsten kertoo myös, että nuorten ja nuorten aikuisten illoissa on aina tarjolla iltapalaa tai ruokaa.

Ahlsten jatkaa, että nuortentilassa on mahdollisuus osallistua myöhemmin Vva ry:lle lahjoitettavien kaulahuivien neulontaan yhden tai useamman kerroksen verran. Huivit aloitettiin tammikuun isosleirillä ja niitä neulottiin myös helmikuussa nuorten aikuisten Lepoo-leirillä.

Nuorten ja nuorten aikuisten toiminnasta löydät lisää @uskotoivorento