Paavalinkirkon tekstiilit suunnitelleelle Helena Vaarille myönnettiin kirkon kunniamerkki

Hollolalainen tekstiilitaiteilija Helena Vaari on 30 vuoden aikana suunnitellut ja toteuttanut lähes 300 kirkkotekstiiliä. Niihin sisältyy muun muassa viisi piispan kaapua ja kirkkotekstiilit yhteentoista kirkkoon, joista Paavalinkirkko on yksi.
Vaikka Vaari on urallaan suunnitellut ja toteuttanut kirkkotekstiilien ohella muitakin taidetekstiilejä, voi häntä pitää ensisijaisesti kirkkotekstiilitaiteilijana. Tekstiilejä on esitelty lukuisissa näyttelyissä.
”Kirkko on työllistänyt taiteilijoita satoja vuosia. Joka kerran, kun käyn kirkossa valmisteilla olevien töideni kanssa, tunnen suurta kiitollisuutta saadessani tehdä työtä pyhään paikkaan. Voin olla yhtenä lenkkinä niiden taiteilijoiden ketjussa, jotka ovat jo melkein parituhatta vuotta saaneet rakentaa ja koristaa kirkkoja”, sanoo Helena Vaari.
Helena Vaari on myös aktiivinen toimija sosiaalisessa mediassa, jossa hän esittelee taidettaan, tekstiilien suunnittelua ja toteuttamista, ja kouluttaa muun muassa symboliikasta ja tekstiilien hoitamisesta.
Lisätietoja Helena Vaarin tekstiilitaiteesta.
Kuvassa: Vasemmalta kansliapäällikkö Pekka Huokuna, arkkipiispa Tapio Luoma sekä palkitut, piispa Tiit Salumäki ja tekstiilitaiteilija Helena Vaari. Kuva: Meri-Anna Paloniemi.