"Muutama vuosi sitten Lontoon-matkalla kävin Bloomsburyn kaupunginosassa sijaisevassa St Pancrasin kirkossa. Syy oli tavanomainen, turistina vierailen usein kirkoissa kuten moni muukin. Yleensä käyn kirkoissa arkkitehtonisista syistä mutta myös tunnelmaa aistimassa. Kirkkoaktiivi kun olen. Tai semmoisena minua lienee pidettävä: Paavalissa olen ollut seurakuntaneuvoston jäsen vuodesta 2015.

Lontoon-matkan aikoina oli meneillään seurakunnan strategian pohdinta: mikä on toiminta-ajatuksemme, mikä tehtävämme yhtenä helsinkiläisenä seurakuntana, alueella, joka todella on aika sekalainen seurakunta. Pohdinnan takana faktat siitä, miten kirkon jäsenmäärä laskee ja talous tiukkenee. Mutta taustalla ennen kaikkea: mikä on kirkon paikka kun maailma ympärillä muuttuu, mitä on elää kristittynä nyky-Suomessa ja miten kertoa siitä ihmisille?

Verkon kautta tutkin, miten St Pancras Church esitteli itseään. Seurakunta kertoi tarjoavansa kauniin paikan rukoukselle ja jumalanpalvelukselle, upeaa musiikkia ja taidetta, avarakatseista kristillistä opetusta, toivotti kaikki tervetulleeksi. Ja lopuksi kertoi, että sillä on “a passion for justice”.

Se hätkähdytti. St Pancras tosin määritteli edustavansa liberaalia anglikaanista kristillisyyttä, mutta sittenkin: intohimona oikeus, oikeudenmukaisuuden palo! Se kuulosti mahtavalta. Oli suorastaan kiehtovaa. Ja jotenkin niin omalta kuulostavaa.

Kävin vielä sunnuntain messussa katsomassa mistä on kyse, ja löysin ihan tavallisen seurakunnan. Messu oli perinteinen ja hyvä, kuoro upea ja kirkkoväki normaalin oloista porukkaa. Vähän kuin Paavalissa. Kirkkoherra tosin oli nainen. Kirkkokahvit juotiin kirkkosalin takaosassa ja tunnelma oli kodikas, puheensorinaa täynnä. Ihan kuin meillä Paavalissa.

Verkkosivuillaan St Pancras kertoi, että siellä halutaan olla kirkko, jonka toiminnan pohjaviestinä on Miikan kirjan näkemys jakeessa 6:8: "What does the Lord require of you, but to do justice, to love kindness and to walk humbly with your God?"

Kotona etsin Raamatusta Vanhan testamentin puolelta suomennoksen: ”Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.”

Miten selvää, mietin. Ihan selkokieltä. Käyttökelpoinen ”vaellusohje” myös Paavalin tarpeisiin, sillä siinä vaiheessa olimme juuri konkretisoineet strategiaprosessin kysymykseen, mitä olisivat ne polut, joita Paavalissa tulisi vaeltaa. - Se lopullinen Paavalin strategia kiteytyi myöhemmin seurakuntaneuvoston ja seurakunnan työntekijöiden yhteisen pohdinnan tuloksena yhteen kuvaan ja kolmeen pääsanaan: rukous, teot, ilo.

Oikeudenmukaisuuden paloa ei siitä sanoina löydy, mutta pohjavireenä se siellä on. Siitä kumpuaa ne joskus mediankin otsikoihin nousseet asiat. Paavalissa on tarjottu kirkkoturvaa turvapaikanhakijalle, järjestetty iso vaatekeräys vastaanottokeskusten tueksi, avattu kirkko ja seurakunnan tilat kaikkien hääparien vihkimisille ja hääjuhlille, vedottu toistuvasti kirkon päättäjiin, että ratkaisu avioliittolain noudattamiseen löytyisi ja pyydetty, ettei sateenkaaripareja vihkiviä pappeja rangaistaisi.

Paavalin seurakunta on syrjinnästä ja häirinnästä vapaa seurakunta. Linjauksen mukaan seurakuntamme tulee olla turvallinen tila kaikille. Tämän mukaisesti on muun muassa päätetty, että Paavalinkirkossa ja seurakunnan muissa tiloissa ei pidetä esillä naisten pappeutta vastustavien järjestöjen esitteitä, vaikka ne kirkon lähetysjärjestöiksi hyväksyttyjä olisivatkin.

Ehkä tämä kaikki nousee tästä alueesta. Se että Paavalin seurakunnassa on rohkeutta ottaa kantaa vahvasti, rohkeutta lähteä muuttamaan koko kirkkoa. Täällä on tunne siitä, että yhdessä pystytään tekemään vaikka mitä, täällä on halua olla mukana tekemässä kirkosta avointa paikkaa kaikille.

Täällä on hengen paloa. Ja oikeuden."

Eeva Vallisaari, eläkkeellä oleva viestinnän ammattilainen ja Paavalin seurakuntaneuvoston jäsen