"Äitini ja isäni vihittiin Paavalinkirkossa joskus 70-luvun loppupuolella. Ne olivat tuplahäät, sillä samaan aikaan papin eteen astelivat myös tätini Ulla sekä Veijo-setä. Sitten sukuumme alkoi siunaantua kakaroita, ja Paavalin seurakunnan papit saivat kastehommia. Minun ristiäisissäni pappina toimi valokuvista päätellen pitkänhuiskea kirkkoherra eikä hän, enkä minä tiennyt silloin, miten keskeinen rooli tällä kirkolla ja seurakunnalla tulisi olemaan elämässäni.

Tyttäreni Puntti – tätä lempinimeä 4-vuotias neiti haluaa itsestään käytettävän – tykkää Paavalinkirkosta. Puntille tämä komea rakennus on tullut tutuksi muskarina, vegaaniruokatapahtumien ja jumalanpalvelusten mestana sekä muuten vaan hengailuun ja enkeleiden sekä Jeesuksen bongailuun sopivana paikkana. Monet kynttilät olemme sytyttäneet ukkien ja mummien muistoksi ja Taiteiden yönä litkineet mehua kirkon pihalla ihmispaljoutta ja paljussa pulikoivaa pappia ihmetellen. Mutta yhtä tärkeää tapahtumaa Puntti ei muista: Paavalin pappi Juha Valkeapää kastoi hänet kirkossa kesällä 2016, sukulaisten ja ystävien ympäröimänä. Kummitädin sylissä lepäävälle pienokaiselle esitettiin kirjoittamani laulu Mestaripiirros: ”Sinä päivänä kun Luoja teki sinut, ei hän muuta tehnytkään...” Aika moni paikallaolijoista itki.

Tätä kirjoittaessani asun vielä Paavalin vanhan seurakuntatalon (nykyisen Varustamon eli Hermannin diakoniatalon) naapurissa. Tuossa ikkunastani näkyvässä talossa sain ensikosketukset musiikkiin, kun seurakunnan silloinen kanttori

Irma-Liisa Juuti piti meille lapsille musiikinteoria- ja laulutunteja. Muistan kuinka Irma-Liisan säestyksellä hoilotin ”Asikkalan puisia rattaita” täysin palkein. Hänen opastuksellaan tutustuin myös pianonsoiton alkeisiin. Aaronin pianokoulunnuottirivien nakuttelu muuttui astetta vaativammaksi, kun siirryin vähän myöhemmin Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle pianonsoiton opiskelijaksi. Mutta perusta musiikilliselle uralleni taputeltiin Paavalin seurakunnassa, kanttori Irma-Liisa Juutin avulla.

Nykyisin Paavalin vanhaa seurakuntataloa luonnehtii näkyvimmin satojen metrien ihmisjono ravintola Hermannin Kukon kulmilta Saarenkatua pitkin Orioninkadulle ja siitä talon eteen Hämeentielle. On nälkä. Ihmiselle tulee nälkä, jos rahat loppuvat. Talosta jaetaan päiväsaikaan ruokakasseja tarvitsijoille ja öisin tilat tarjoavat turvaa ja leposijan kodittomille. Miten tämän nyt sanoisi – Paavali tekee kristillistä perustyötään, muuttaa sanat leiväksi ja lämmöksi.

Kun ajatus sakkaa, kun kynä ei kulje, kun stressi ylittää kestokykyni, kävelen kirkolle. Paavalinkirkko on arkisin auki ja yleensä tyhjillään, joskus kanttori on ollut siellä harjoittelemassa tulevia. Bachin pauhinaa, somepäivityksiä kirkonpenkillä, jutustelua Jumalan kanssa. Olen minä muutaman lauluntyngänkin siellä raapustanut ja itkeskellytkin. Mutta kun poistun tyhjästä kirkosta, on mieli aina…hmm...on mieli aina...noh...on mieli aina kokonainen, eikä mikään mielipuoli.

”Konservatiivinen ja kolea pulju”, sanoi äitini Paavalin seurakunnasta. Mutta hän puhui menneistä ajoista, vuosikymmenten takaisista. Olen ilolla seurannut kirkkoherra Kanalan touhuja, kuten hänen jalkautumistaan lampaidensa joukkoon kirkkokaljoja hörppimään. Jalkapallokatsomo kirkossa MM-kisojen aikaan oli myös loistoidea. Minulla oli ilo tavata Kanala livenä Lahden Rokkifudiksen katsomossa.

Kerroin hänelle saman minkä Sinulle nyt: Paavalinkirkko on edistyksellinen talo, joka ottaa huomioon niin hurskaat kuin pakanatkin, niin lapset kuin vanhuksetkin, niin vähäosaiset kuin paljonsaaneetkin eikä ylenkatso myöskään viihteenkipeitä.

Onnea 90-vuotiaalle – jaksaa, jaksaa!"

Laulaja-lauluntekijä Mariska

Alkuperäinen kuva: Jani Laukkanen