08.10. Onneksi olkoon: Hilja | Palaute
Paavalin seurakunta

Hermannin diakoniatalon Varustamo muuttaa Paavalinkirkolle

13.02.2024, 21:16
Paavalinkirkosta tulee merkittävä diakoninen toimija Helsingin kantakaupunkiin, kun Hermannin diakoniatalon Varustamo muuttaa kirkolle.

Paavalin seurakuntaneuvosto näytti tiistaina 13.2. vihreää valoa kirkkoa lähellä sijaitsevan Hermannin diakoniatalon Varustamon muutolle Paavalinkirkolle. Paavalin seurakunta sitoutuu Helsingin seurakuntien yhteisen seurakuntatyön kanssa hankkeeseen, jonka tavoitteena on Hermannin Varustamon eli erityisdiakonian muutto Paavalin seurakunnan tiloihin vuoden 2025 lopulla.

”Paavalinkirkosta ja -seurakunnasta tulee näin merkittävä diakoninen yhteisö ja toimija kantakaupungin alueelle. Varustamo palvelee koko Tuomiorovastikunnan aluetta eli kantakaupungin seurakuntia: Kalliota, Lauttasaarta, Paavalia, Tuomiokirkkoa ja Töölöä. Haluamme ehkäistä ulkopuolisuutta, ottaa mukaan”, Paavalin kirkkoherra Kari Kanala kertoo hankkeesta.

Paavalin seurakuntaneuvoston jäsenet Salla Merikukka ja Suvi Kukkonen muistuttavat diakoniatyön olevan yksi suomalaisten tärkeimmistä syistä kuulua kirkkoon. Diakoniatyön avulla autetaan hyvin konkreettisesti sellaisia ihmisiä, jotka tukea ja apua elämässään tarvitsevat.

"Nähdäksemme tämä sopii Paavalin seurakunnan arvomaailmaan oikein hyvin. On sitä paitsi eri asia tuoda tiloihin seurakuntayhtymän omaa toimintaa, kuin vuokrata tiloja täysin kirkon ulkopuolisille toimijoille. Varustamon kanssa voimme olla varmoja siitä, että toimimme samojen tavoitteiden eteen ja saman hengellisen arvomaailman perusteella. Myös erilaisista taustoista tulevien ihmisten tuominen yhteen koko “kylää” yhdistävälle kirkolle on itsessään arvokas asia", perustelevat Merikukka ja Kukkonen päätöstä blogissaan.

Varustamolle seurakuntakodin pohjakerroksen siipi

Projektisuunnitelman mukaan seurakunta luovuttaa Hermannin diakoniatalon Varustamon käyttöön kokonaisuudessaan seurakuntakodin pohjakerroksesta siiven, jossa sijaitsee nykyisin varhaiskasvatuksen ja partion toimitiloja. Yhteinen seurakuntatyö, joka hallinnoi Varustamojen toimintaa Helsingin seurakuntayhtymässä, vastaa kokonaisuudessaan toimitilojen muutoksesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista.

Yhteisinä tiloina seurakunta ja Varustamo jakavat alasalin, kirkon, neuvotteluhuoneen ja kirjaston käytön.

Seurakunta maksaa sisäisistä vuokrista yhteiskäytön alkaessa 75 % ja Varustamo 25 %. Jatkossa seurakunta ja yhteinen seurakuntatyö vastaavat tulevaisuudessa samalla prosenttiosuudelle seurakunnan tiloihin kohdistuvista peruskorjauksista ja käyttökuluista.

Partiolippukunta Kulmankiertäjille tarjotaan uusi toimitila ja muutosta aiheutuvat kulut maksetaan. Hankkeen toteutuessa Paavalin seurakunta säilyisi tilojen pääasiallisena käyttäjänä. Nykyisestä varhaiskasvatukselle ja partiolle varatusta siivestä kellarikerroksessa muokataan ns. diakoniasiipi, joka olisi kokonaan Varustamon käytössä.

Lisäksi Varustamo käyttäisi alasalia ravintolatoimintaansa neljänä arkipäivänä klo 8-13. Paavalin seurakunta käyttäisi perjantaista sunnuntaihin alasalia erityisesti kirkollisten toimitusten kahvituksiin. Varustamo käyttäisi virastosiiven neuvotteluhuonetta ja kirjastoa osittain omaan toimintaansa.

Hankkeella haetaan merkittäviä säästöjä

Paavalinkirkosta poistettaisiin 2-3 penkkiriviä kirkon takaosasta ja kirkossa järjestettäisiin Varustamon hartauksia, jumalanpalveluksia ja pienimuotoisia ryhmiä. Partion toiminta siirtyisi nykyiseen Muskarisaliin, jota käyttäisi lisäksi varhaisnuoriso-, nuoriso- ja rippikoulutyö. Seurakunnan elintarvike- ja huoltovarasto siirtyisi nykyiseen partion päävarastoon nuoriso- ja rippikoulutilojen vieressä. Partion varastotavaroita säilytettäisiin sekä Muskarisalissa että kylmässä tornihuoneessa.

Jo muutosta tehdyssä esiselvityksessä todettiin, että seurakunnan ja Varustamon yhteistyöllä Paavalinkirkon tilojen käyttöastetta voitaisiin tehostaa. Toiminta yhteisissä tiloissa loisi myös mahdollisuuden suunnitella yhdessä toimintaa ja työntekijäresurssien käyttöä ja vahvistaa kirkon roolia kasvatuksen ja diakonian toimijana alueella.

Sekä Paavalin seurakunta että Varustamo hakevat tällä hankkeella toimintaansa merkittäviä säästöjä taloustilanteen heiketessä. Varustamon muutto parantaisi seurakunnan edellytyksiä toimintansa jatkamiseen itsenäisenä seurakuntana. Seurakunta on jo luopunut Paavalinkirkkoa lukuun ottamatta kaikista kiinteistöistä. Seurakunta voisi säästää henkilöstömenoissa ja sisäisissä vuokrissa. Yhteistyö ei poistaisi henkilöstön vähentämistarvetta, mutta saattaisi ainakin puolittaa sen. Myös yhteisistä työntekijöistä voitaisiin neuvotella.

Yhteistyötä on tehty Varustamon kanssa ennenkin

Varustamon muutolla olisi suoria vaikutuksia seurakunnan toimintaan. Seurakunta on jo tehnyt hedelmällistä yhteistyötä Varustamon kanssa, kun jo aiemmin seurakunnalla ja Varustamolla on ollut yhteinen diakoniatyöntekijä. Henkilöstäresursseja olisi mahdollista yhdistää jatkossakin.

Selvää on, että seurakunnan profiili diakonisena seurakuntana kasvaisi entisestään Varustamon myötä. Ulospäin näkyisi erityisesti Varustamon järjestämä ravintolatoiminta Waste & Feast Cafè. Paavalinkirkolla liikkuisi entistä kirjavampaa väkeä, mutta he liikkuisivat yhteisen diakonian tiloihin Kuusamonkadun puolelta.

Paavalinkirkon takaosan penkkien poistamisella pyrittäisiin kirkkotilan entistä monipuolisempaan käyttöön eri toimijoiden tilana. Onnistuessaan Varustamon tulo vaikuttaisi merkittävästi toiminnan innovointiin, mutta haastaisi samalla nykyisen toiminnan rakenteita.

Lue lisää täältä.