Saarna Paavalinkirkossa la 24.12.2022 klo 23, Jouluyö

Tajuatko sinä mistä puhutaan, kun kirkossa puhutaan pimeydestä ja valosta? Minä en nimittäin aina tajua. Juuri joulun aikaan kuulee paljon sinänsä kaunista, mutta kovin höttöistä puhetta valosta, joka loistaa jossakin epämääräisessä pimeydessä. Tässä joulusaarnassa haastan itseni ja pyrin vastaamaan kysymykseen, mikä on se pimeys ja mikä se sinne syttyvä valo, joka joulun raamatunteksteissä luvataan. Katsotaan miten minun käy. Wish me luck.

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.” Näinhän Tarja meille juuri luki Jesajan kirjasta. Jokainen meistä ymmärtää, että kyseessä on vertauskuva. Mutta mitä kuvaa pimeys ja mikä on sinne syttyvä valo?

Pimeyden kohdalla on syytä lähteä liikkeelle maantieteestä. Jeesus syntyi Palestiinassa, Välimeren itäisellä rannalla, joka on niin etelässä, että siellä ei tunneta kaamosta. Pimeydellä viitataankin ennemmin öisellä merellä vallitsevaan pimeyteen. Israelin kansa ei ollut mikään merenkulkijakansa, vaikka monet ympärillä asuneet kansat sitä olivat. Merestä tuli siis jo Vanhassa testamentissa pelkojen ja kauhujen vertauskuva. Erityisesti käytettiin kuvaa pimeästä ja myrskyävästä merestä. Kun siis profeetta Jesaja kirjoitti pimeydessä vaeltavasta kansasta, ei kyse ollut vuorotyötä tekevistä yövuorolaisista tai vaikkapa revontulibongareista, vaan pimeys viittasi kaikkeen siihen, mikä on kauheaa ja pelottavaa.

Kaikkein kauheinta ja pelottavinta, mitä Israelin kansa Vanhan testamentin aikaan saattoi kuvitella, oli ero Jumalasta. Pimeys kuvasikin myös Jumalan poissaoloa. Psalmissa 88 sanotaan:

Ethän sinä kuolleille tee ihmeitä, eivät varjot nouse sinua ylistämään. […] Tunnetaanko pimeydessä ihmeitäsi, puhutaanko hyvyydestäsi unohduksen maassa?

Ne kauhut ja pelot, joita pimeys kuvaa, ovat jokaisen meidän kohdallamme omanlaisia, kyllä sinä tunnet ja tiedät omasi. Pimeys on myös tunnetta Jumalan poissaolosta. Tänä moneen vuosikymmeneen ensimmäisenä jouluna, jolloin Euroopassa soditaan ja jolloin maailmanlaajuinen pandemia niittää edelleen tuhoa, riittää jouluyön pimeydessä pelkoa ja kauhua kenties enemmän kuin pitkiin aikoihin. Moni kysyy myös ihan oikeutetusti, missä on Jumala. Miksi hän sallii tämän kaiken? Onko hän unohtanut meidät?

Pimeydessä ei tunneta Jumalan ihmeitä eikä hänen hyvyydestään puhuta unohduksen maassa. Mutta tänä yönä, tänä pyhänä yönä, tapahtuu kuitenkin jotakin niin poikkeuksellista, että sen seurauksena kuolleille tehdään ihmeitä ja varjot nousevat ylistämään Jumalaa. ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.” Tuo valo ei ole mikään epämääräinen, hetkellinen hyvänolon tunne. Se ei ole järkevä vastaus kaikkiin ylivoimaisen vaikeisiin kysymyksiin. Se ei ole myöskään tyhjä lupaus kaiken muuttumisesta paremmaksi yhdellä napinpainalluksella. Mitään tällaista en teidän pimeyteenne voi luvata, enkä sitä teekään. Mikä siis on se valo, joka meille luvataan?

Rakkaat ystävät. Jouluyönä pimeyteen syttyvä valo on Jumala itse. Jumala, joka tulee maailmaan jakamaan ihmisyyden sen kaikessa rujoudessa. Jouluyönä varjot nousevat ylistämään, sillä Jumala itse tulee pimeyteen, astuu alas unohduksen maahan, tekee ihmeitä kuolleille ja muistuttaa meitä siitä, että hän on sitoutunut ihmisyyteen ja siksi hyvä voittaa aina lopulta pahan.

Jouluyön syvin sanoma piilee juuri siinä, että kun Jumala tuli ihmiseksi, hän ei sitoutunut ihmisyyden ihanteeseen, vaan sen todellisuuteen. Jeesus-lapsi syntyi valloitettuun maahan, sorretun kansan jäseneksi. Eläinten syöttökaukalo oli hänen ensimmäinen petinsä. Hän joutui heti pienenä lapsena pakolaiseksi, eikä hänellä myöhemminkään ollut pysyvää kotia kiertäessään julistamassa Jumalan valtakuntaa. Mutta juuri siksi hän tänäkin päivänä tulee valoksi erityisesti kaikkialle sinne, missä eletään pimeydessä, erilaisten pelkojen ja kauhujen keskellä. Hän tuo hyvyytensä juuri sinne, minne unohduksen maa on ulottanut lonkeronsa.

Jouluyönä loistava valo on siis ihmisyyden jakava ja sen todellisuuteen sitoutunut Jumala. Käytännössä siitä seuraa se, että jokaisessa ihmisessä on pala Jumalaa ja siksi jokaisen ihmisen arvo on luovuttamaton. Se tarkoittaa sitä, että sinä ystävä, et ole harmaata massaa, vaan juuri sinusta on kyse, kun psalminkirjoittaja toteaa: ”Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä”. Samaan aikaan me olemme myös kaikki yhdenvertaisia. Jokainen Jumalan luoma ihminen on yhtä arvokas ja yhtä tärkeä. Olimmepa sitten naisia, miehiä tai muunsukupuolisia, nuoria tai vanhoja, ujoja tai rohkeita, syntyperäisiä tai maahanmuuttajia, heteroita tai homoja, rikkaita tai köyhiä, terveitä tai sairaita, me olemme kaikki samanarvoisia. Jokaisen ihmisen elämä on samalla tavalla arvokas.

Vaikka pimeys on edelleen todellisuutta, vaikka kärsimys kristillisen käsityksemme mukaan väistämättä kuuluukin ihmisen osaan, sitä ei saa romantisoida. Sotaan, väkivaltaan, sairauteen, syrjintään, kiusaamiseen, köyhyyteen tai ylipäätään mihinkään, mikä loukkaa ihmisarvoa, ei saa tottua eikä turtua. Kristityn tehtävä on jouluyönä ihmisyyteen sitoutuvaa Jumalaa seuraten toimia rauhan, oikeudenmukaisuuden ja syrjimättömyyden toteutumiseksi. Silloin kun me toimimme näin, silloin kaiken keskiöön nousee rakkaus. Jumala itse vetää meitä lähemmäs toisiamme ja kaikki tuo pimeyden keskelle tiivistyvä rakkaus saa varjotkin ylistämään, valon loistamaan synkimpäänkin sopukkaan. Tänä yönä unohduksen maassa puhutaan Jumalan hyvyydestä.

Rakas kotikirkkooni kokoontunut seurakunta. ”Elämä voittaa kuoleman ja valo pimeyden.” Nämä sanat voisivat olla Raamatusta, mutta eivät itse asiassa ole. Nämä sanat lausui viime keväänä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puhuessaan maansa sankareille. ”Elämä voittaa kuoleman ja valo pimeyden”, siinä tuon sodan alla kärsivän kansan johtajan viesti omilleen ja koko maailmalle. Tuon viestin kaikuessa vapisevat ne vallat, jotka edustavat kuolemaa ja pimeyttä.

Elämä voittaa kuoleman ja valo pimeyden. Siksi varjotkin ylistävät tänä pyhänä yönä ja unohduksen maa muistaa ihmisyyden kanssamme jakavan Jumalan hyvyyttä. Ihmeiden aika ei ole ohi. Tulevaisuus on Jumalan käsissä, sinunkin tulevaisuutesi. Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.