HYVIKSET JA PAHIKSET

2 vk evankeliumi: Joh. 12: 1-8

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.

Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.

Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”

Lukion päästötodistuksessani minulla oli vain yksi kymppi. Se oli historiasta. Historia on aina kiinnostanut. Haen historiasta ymmärrystä tähän päivään.

Historia näyttäytyy yhdellä tavalla hyvän ja pahan välisenä mittelönä. Hyvä draama edellyttää hyviksiä ja pahiksia.

Hiljaisella viikolla, johon olemme laskeutumassa hyvä ja paha ottavat mittaa toisistaan.

Sota on pahuuden äärimmäinen ilmiö. Sanotaankin, että sodan ensimmäinen häviäjä on totuus. Sotaa ei olisi tällä hetkellä Euroopassa ilman valheita.

Suomesta ei olisi tullut Naton jäsentä, jos pahuus, väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus eivät olisi ryöpsähtäneet silmillemme Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Suomi ruotsin ja lännen osana liitettiin Venäjään vuonna 1809. Tänään vuonna 2023, vaalipäivänä, olemme Natoon liittymisen myötä osa länttä yli kaksisataa vuotta myöhemmin. Olemme historian taitekohdassa. Yksi aikakausi päättyy ja uusi alkaa.

Niin yksilöt kuin kansakunnat kaipaavat turvaa ja rauhaa. Juutalaiset ovat olleet kautta historian yksi eniten vainotuista kansanryhmistä. Olen katsonut Yleltä historiasarjaa Antisemitismin historiasta. Sitä voi lämpimästi suositella.

Sarjassa tarkastellaan juutalaisvihan monisyistä historiaa alkuajoista nykypäivään. Sarjan yksi viesti on, että kristityt ovat härskisti vainonneet juutalaisia ympäri Eurooppaa halki vuosisatojen, ei vain Hitlerin aikaan. Vahvana perusteena on ollut se, mitä juutalaiset tekivät toiselle juutalaiselle Jeesukselle. Historiassa kristityt ovat pitäneet itseään hyviksinä ja juutalaisia pahiksina.

Yksi merkittävä yksityiskohta juutalaisten halveksuntaan ja vainoon nousee suoraan tämän päivän evankeliumista: Juudas epärehellisenä rahaston hoitajana. Juudas rahaston hoitajana vääntyi aikanaan Euroopan historiassa sellaiseksi, että juutalaiset määrättiin rahanlainaajien ja samalla koronkiskurien halveksittuun tehtävään vallanpitäjien ja tavallisen kansan väliin. Tehtävän kautta ihmiset tekivät juutalaisista syntipukkeja omaan taloudelliseen ahdinkoonsa ja rupesivat vainomaan heitä muun muassa tästä syystä. Vallanpitäjät pesivät kätensä.

Jonkun tai joidenkin tekeminen syntipukiksi on ohjannut ihmisten toimintatapoja läpi historian. En minä vaan nuo toiset ovat syyllisiä ja siksi vihattavia syntipukkeja.

Sarjaa katsoessa tuli sellainen olo, että tämmöisen kristinuskon kanssa en kyllä haluaisi olla missään tekemisissä. Kristinuskon nimissä on tehty sellaista pahuutta, jossa on häväisty suuren mestarin alkuperäiset opit perusteellisesti. Itseään hyviksinä pitävistä kristityistä tulikin pahiksia.

Näin vaalipäivänä äänestäjä hakee ehdokasta ja puoluetta, joka edustaa hänen näkemyksiään. Monen mielessä on puolue, jota ei voisi missään nimessä äänestää. Ääripäitä tarkastelemalla paljastuu oman ajattelun ja elämänkatsomuksen ydin. Näihin joukkoihin minä haluan kuulua. Tämä ideologia lämmittää sydäntäni. Tätä lippua minä haluan heiluttaa.

Vaalipäivänä on hyvä kysyä, millaista lippua minä heilutan? Mikä minulle on luovuttamatonta? Mitkä arvot ovat minulle tärkeitä? Demokratia on joistakin heikkouksistaan huolimatta paras yhteiskuntajärjestys tavoiteltaessa hyvää elämää.

Betanian Maria oli hyvis ja Juudas Iskariot oli pahis. Maria tuoksui hyvälle, Juudas pahalle. Juudakseen emme mielellämme samaistu, mutta meistä löytyvät molemmat, kun pintaa raaputellaan. Siksi Juudaksesta edesottamuksineen ei kannata muitta mutkitta tehdä syntipukkia.

Marialle Jeesus oli kaikki kaikessa. Hän oli oppinut luottamaan Jeesukseen. Tämän opettajansa jalkojen juuressa, häntä kuunnellessa, Marialle oli avautunut Jumalan valtakunnan todellisuus. Maria oli löytänyt ihmisen arvonsa. Hän tunsi olevansa Jumalalle rakas ja arvokas. Hän oli saanut elämälleen merkityksen, tulevaisuuden ja toivon. Se oli kouriintuntuvasti totta jo nyt. Herättämällä Lasaruksen kuolleista Jeesus oli antanut Marialle takaisin veljen, jota ilman hänellä sirarensa Martan kanssa ei olisi ollut siinä yhteiskunnassa ihmisen arvoista elämää. Maria tiesi, että Jeesuksen sanat olivat hänen elämässään totta.

Elämässä on vähän todella tärkeitä asioita, tai lopulta yksi ainoa. Sen Maria oli löytänyt Jeesuksen ystävänä, oppilaana ja seuraajana. Hän oli saanut hyvän osan eikä sitä otettaisi häneltä pois.

Sydämen usko, ilo, kiitollisuus ja rakkaus näkyivät Mariassa ja hakivat purkautumistietään. Marian usko ja rakkaus täyttivät narduksen tuoksullaan koko talon. Marian ja Jeesuksen kohtaaminen oli hyvin intiimi. Ajattele: nainen voitelee jalat ja kuivaa ne hiuksillaan.

Elämä on täynnä valintoja. Maria kuunteli sydämensä ääntä. Hänen tavoitteensa oli saada aikaan jotakin hyvää ja arvokasta, joka ei ole vain rahalla mitattavissa. Hän ilmaisi uskoaan tavalla, joka yllätti häntä läheltä seuraavat. Hän osoitti Jeesukselle rakkautta totunnaisista tavoista poikkeavalla tavalla julkisesti. Hän ei välittänyt siitä, mitä muut siitä ehkä ajattelisivat. Hän seurasi myöhemmin Jeesusta ristintiellä loppuun asti.

Marian esikuva kutsuu meitä rohkeuteen, kun teemme elämässä valintoja. Mariassa oli Kristuksen tuntemisen tuoksu.

Päivän lukukappaleessa apostoli Paavali kantaa huolta siitä, millaista tuoksua Kristuksen seuraajat omalla elämällään levittävät: Onko se elämän hyvää tuoksua, josta heijastuu toisten ihmisten kunnioittaminen, Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan, aito huoli heikoista ja osattomista ja rakkaus heihin. Onko se ilon, vapauden ja elämänrohkeuden tuoksua? Vai onko se kenties väljähtynyt kuoleman hajuksi, ahdasmielisyyden, hengellisen väkivallan ja tuomitsemisen lemuksi. Sellainen haju ei kutsu vaan karkottaa luotaan. Se ei ole Kristuksen tuntemisen tuoksua.

Ihmistä rakentava ja ihmisten välistä yhteyttä vahvistava hyvä tuoksu erottuu seurakunnassa tuhon ja hajaannuksen voimista. Nämä voimat olivat liikkeellä ja irti sillä tiellä, jota me nyt lähdemme hiljaisella viikolla seuraamaan. Saamme huomata, että nämäkin voimat olivat kuitenkin Jumalan hallinnassa ja palvelivat lopulta hänen tarkoituksiaan.

Nurkkaan ajettu rakkaus voittaa lopulta pahuuden.