Karla Reenilä-Heino: ”Yhteys syntyi riparilla”

Voiko riparille vain jäädä, jos ei halua palata kotiin? Ei ole suositeltavaa piiloutua leiripaikalle muiden lähtiessä, mutta Oulunkylän seurakunnassa vuonna 2008 konfirmoitu Karla Reenilä–Heino löysi tavan pärjätä leirinjälkeisen haikeuden kanssa. Hän alkoi isoseksi, apuohjaajaksi ja lopulta vuonna 2019 isoiskoulutuksen vetäjäksi.

Osallistuminen omalle riparille oli Karlalle selvyys, vaikkei hän etukäteen tuntenut leiriltä kuin yhden ihmisen. Se pakotti tutustumaan uuteen avoimin mielin.

– Omalta riparilta päällimmäisenä jäi mieleen ihmiset. Meillä oli hyvä ryhmähenki ja rentoa yhdessäolemista. Kokemus oli suunnannäyttäjä siinä mielessä, että jäin pitkäksi aikaa nuoriso- ja rippikoulutyöhön. Elämä ilman rippikoulua olisi varmasti tyhjempää.

Karla työskentelee lukiossa ruotsinopettajana, ja opiskeluaikoina oman alan kesätyöt olivat kortilla. Seurakuntatyö opetti ryhmänvetotaitoja ja opetustilanteista, mutta myös miten eri ikäisten ihmisten kanssa keskustellaan. Oman riparin apuohjaajasta tuli myöhemmin kollega.

Isoskoulutus pitää kokea

Omasta isosesta tuli Karlalle tärkeä henkilö, ja he ovat läheisiä edelleen. Karla seurasi leiriläisenä isosporukan toimintaa, jonka yhdessäolo oli kannustavaa ja huomioivaa. Isoset jakoivat tietoa koulutuksesta ja miten toimintaan pääsee mukaan.

– Oli vapauttava ajatus, ettei isoskoulutus varsinaisesti sido mihinkään. Mutta itseni tuntien sitoudun täysin, kun lähden johonkin mukaan. Oma kiinnostus lähti nimenomaan niistä ihmisistä.

Isoskoulutuksesta ja nuortenilloista muodostui tiivis, 17 hengen porukka: oma yhteisö koulun ja tutun kaveripiirin ulkopuolelta. Ja yhä yli 15 vuoden jälkeen he pitävät toisiinsa yhteyttä ja tapaavat vähintään kerran vuodessa.

– Jos ei ole käynyt riparia tai ollut isosena, ei ymmärrä millaisia ihmissuhteita sieltä voi jäädä. Heistä tulee tärkeitä ihmisiä. Jos soittaisin ja kysyisin keltä tahansa, että mikä se yhteyden tunne on, ei kukaan osaisi nimetä vain yhtä tekijää. Se pitää itse kokea.

Pitkälti kyse on tiiviistä porukasta.

– Ihmiset kaipaavat elämäänsä yhteisöllisyyttä.

Tule sellaisena kuin olet

Rippikoulussa jokainen tulee nähdyksi. Leiri on usein nuorelle avartava kokemus, jossa tapaa kasvotusten erilaisia ihmisiä oman koululuokan ulkopuolelta. Nuori voi joutua epämukavuusalueelle, jos ei ole oppinut olemaan isossa ryhmässä. Sosiaalisia taitoja on kuitenkin hyvä harjoittaa myös koulun ulkopuolella. Älykännyköillä leiriläiset saavat tietoa riparista somesta, mutta tieto on pirstaloitunut eri kanaviin.

– Menin omalle leirille kotiin lähetettyjen papereiden varassa, ei kellään ollut älypuhelimia. Silloin keskityttiin luonnollisesti enemmän toisiin ihmisiin.

Pandemia hajotti hetkellisesti kaiken, ja kanssakäyminen siirtyi osittain virtuaalisiin ympäristöihin. Tämä rikkoutunut aika näkyy nuorissa: monia voi jännittää tapaamiset silminnähden.

– En tiedä johtuuko se siitä, että tiedän asioita enemmän etukäteen ja katson tilannetta sen mukaan, mutta aiemmin ei ollut yhtä pelokasta tunnelmaa riparin alkaessa. Kaikilla ripareilla on kuitenkin yhteistä se, että nuoret kasvavat porukkaan ja oppivat toimimaan siinä. Leiriläinen on eri ihminen ensimmäisessä ryhmätapaamisessa kuin konfirmaatiossa.

Karla mainitsee, kuinka leiriläisissä aina tapahtuu rippileiriviikon aikana jotain. Alussa arka ja ahdistunut nuori voi leirin aikana avautua ja kertoa olleensa iloinen päätettyään tulla. Toisinaan ele on hyvin pieni, kuten hymy, jota ei muutoin ole näkynyt koko aikana. Jännitys vaihtuu usein positiiviseen tunnelmaan.

”Onks tää kauheeta jeesustelua?”

Nuoret tulevat riparille myös ennakkokäsitysten kanssa. Moni voi ajatella, että riparilla on tylsää ja jäykkää. Usein pohditaan etukäteen, löytääkö leiriltä ketään kaveria. Nuoret miettivät paljon.

– Ajatellaan, että rippikoulun tehtävä on aiheuttaa jumalanpelkoa, vaikka se on hyvin päinvastaista. Kavereiden löytämisessä isosen rooli on tärkeä, heistä saa seuraa. Tilanteisiin voi vaikuttaa monella tapaa, jotta nuoret saadaan juttelemaan keskenään.

Isosen tehtävä on luoda leirille turvallinen ja vapautunut tunnelma. Tavoitteena on hyvä olo jokaiselle.

Yhä useammin riparille tulee myös nuoria, jotka eivät kuulu kirkkoon. Kesällä 2025 tällaisia nuoria oli lähes 30. Osa heistä kastettiin rippikoulun yhteydessä.

– Ripari on matalan kynnyksen paikka kasvaa elämässä. Nuoria myös kiinnostaa asiat, mistä he eivät tiedä.

Nuorilla on myös kannettavana erilaisia taakkoja, joiden painolastista he saattavat avautua leirillä. Näiden läpikäyminen voi alkaa kysymyksellä: ”Voinks mä kertoa yhden jutun?”. Karla pitää luottamuksellisia keskusteluja onnistumisena siinä, että on luonut oikeanlaisen tunnelman.

– Suosittelen kaikille, että riparille kannattaa mennä. Kun paikalle saapuu omana itsenään, saa leiristä eniten irti. Vasta jälkeenpäin sitä hoksaa, kuinka paljon positiivista leiriltä jää käteen.

Kirjoittaja: Ville Jaako
Kuva: Antti Rintala

Kirjoitus on julkaistu Oulunkylän seurakunnan syysjulkaisussa 2025