28.02. Onneksi olkoon: Onni | Palaute
Oulunkylän seurakunta

Älä jää yksin ahdistavien uutisten ja tunteiden kanssa

Oulunkylän seurakunta

19.02.2021, 15:44 /  päivitetty 19.02.2021, 15:47
mustavalkoisessa valokuvassa kaksi naista juttelemassa ulkona veden äärellä selin kameraan.

Koskelan surmaan liittyvän oikeudenkäynnin myötä media on tuonut esille monia järkyttäviä yksityiskohtia tapahtumiin liittyen. Nämä saavat helposti omankin turvallisuudentunteemme järkkymään. Jokainen meistä käsittelee mielessään tämän kaltaisia asioita eri tavalla. Reaktioiden voimakkuutta tai kestoa emme voi etukäteen tietää. On hyvä kuitenkin muistaa, että reagoimme normaalisti epänormaaliin tilanteeseen.

Surmatyö koskettaa myös koko yhteisöä ja aiheuttaa toistuvan kysymyksen: miksi näin pääsi käymään? Esille nousevat ahdistavat tunteet ovat osa prosessia, missä käymme läpi järkyttävää tapahtumaa ja siihen liittyvää uutisointia. Voimakkaillekin tunteille on hyvä antaa oma tilansa ja käydä ne läpi. Niiden jakaminen toisen kanssa tuo usein helpotusta. Sen lisäksi, että tunnekokemuksia voi keskustella omassa lähipiirissään, on mahdollisuus saada keskusteluapua.

Apua ja tukea

Mieli ry:n valtakunnallinen kriisipuhelin vastaa 24/7 numerossa 09 25250111.

Evankelisluterilaisen kirkon Palveleva Puhelin vastaa joka ilta klo 18-24 numerossa 0400 221180. Mahdollisuus myös chattiin Kirkon keskusteluapu - evl.fi

Voit varata keskusteluajan Oulunkylän seurakunnan diakonian neuvonnan ja ajanvarauksen kautta tiistaisin ja torstaisin klo 10 –12 numerossa 09 23405318. Meillä on mahdollisuus tavata koronaturvallisuus huomioon ottaen kirkkojen tiloissa, mutta keskusteluajan voi saada myös puhelimitse tai tietoturvallisesti verkossa.

Voimakkaillekin tunteille on hyvä antaa oma tilansa ja käydä ne läpi.