17.04. Onneksi olkoon: Otto | Palaute
Oulunkylän kirkko

Vastapuristettu kurkkaa lavasteisiin

09.06.2021, 13:30
Vastapuristettu-podcast

Vastapuristettu on Oulunkylän seurakunnan oma podcast, jossa ääneen pääsevät niin papit kuin muukin henkilökunta. Pehmeä-ääninen juontaja Tuomas Saloniemi johdattaa kuuntelijan vieraidensa kanssa matkalle esiripun taakse. Podcasteissa etsitään vastauksia mm. Jeesuksen ruokailutottumuksiin, onnistuneen saarnan rakenteisiin ja siihen, kuinka paljon pappeja oikeasti jännittää seurakunnan edessä.

– Pidän erityisesti siitä, että pääsen keskustelemaan fiksujen ihmisten kanssa asioista, jotka kiinnostavat minua valtavasti. Papeilla on runsaasti teologista järkeä, jota he jakavat seurakuntalaisille esimerkiksi saarnojen muodossa, Saloniemi summaa.

Samaan tapaan kuin seurakuntalaiset ovat erilaisia, niin ovat myös papit. Saarnat eivät synny hetkessä, vaan niiden rakentamiseen käytetään rutkasti aikaa, kokemusta ja tietenkin omaa persoonaa.

– Pappien käsiala näkyy saarnoissa. Jokainen rakentaa saarnansa tyylillään, ja on kiehtovaa kurkistaa niiden syntyprosesseihin. Podcastien rikkaus on siinä, että sen kuuntelijakunta on uskollinen. Itsekin kun löydän mielenkiintoisen aiheen, tilaan kanavan ja saan tiedon uusista jaksoista heti niiden ilmestyttyä.

Kurkkaa kulisseihin yhdessä Tuomaksen kanssa ja tilaa Vastapuristettu-podcast!