24.06. Onneksi olkoon: Johannes, Juhani, Juha, Jukka, Janne, Juho, Jani, Jussi, Juhana | Palaute | På svenska | In English

Oulunkylän kirkko

Ulla Hirvonen-Kiviharjun kesänäyttelyssä kuvaillaan, miten vauva hahmottaa maailmaa ensimmäisen ikävuoden aikana

Oulunkylän seurakunta

23.05.2019, 12:01 /  päivitetty 07.06.2019, 13:43

Ulla Hirvonen-Kiviharjun näyttely Niin pieniksi kasvoimme… Vauva- ja lapsiveistoksia avataan Oulunkylän kirkolla 5.6. klo 17! Hirvonen-Kiviharju kuvailee näyttelyteoksillaan lapsen ensimmäistä vuotta. Vauvaveistosten materiaaleina toimii näyttelyssä savi sekä pronssi. Tervetuloa näyttelyn avajaisiin 5.6. klo 17! Avajaisten jälkeen näyttely on nähtävillä Oulunkylän kirkon galleria Aulassa 5.6. – 2.9.2019.

Ohessa Ulla Hirvonen-Kiviharjun kuvaus näyttelystä:

Tällä planeetalla meidän täytyy voittaa painovoima. Lapsen ensimmäinen vuosi on painovoiman kanssa painimista. Se näkyy mielenkiintoisella tavalla toiminnan ja aistimaailman yhdistymisessä – silmät avoimina näkemään ja sitten tavoittelemaan kaikkea ulottuvilla olevaa. Lapsi on alusta asti vastaanottavainen ja riittävässä vastavuoroisuudessa kehittyvä.

Vauvaveistoksissani olen pyrkinyt löytämään aktiivisen lapsen, joka etsii katsekontaktia, tutkii itseään tai pyöräyttää maailmansa ympäri, kun ponnistaa selältä vatsalle. Havaintomaailma laajenee ja punnerrukset auttavat ylöspäin – istumaan, konttaamaan, sitten pystyyn ja painovoima on voitettu! Onnistumisen ilo on aitoa ja sen jakaminen aikuisen kanssa vahvistaa luottamusta itseen ja toiseen.

Kuvanveistosta tuli minulle työtäni täydentävä harrastus, ehkä välttämättömyys? Se on kulkenut mukanani neljännesvuosisadan matkan. Savi materiaalina on kiitollista. Käsillä olevaa työtä voi muokata ja rakentaa uudelleen, mutta jos saviveistosta jatkaa muotinteolla ja esim. betonivalulla, lopputuloksesta ei voi olla täysin varma. Betoniveistokseen on saattanut tulla valuvikoja. Työtä voi korjailla ja paikkailla, mutta joskus rikkoutunut pinta sellaisenaan kertoo elämän rosoisuudesta.

Vauvaveistosten tekemisessä minulla ei ole ollut lapsimalleja. Muistikuvat ja käsien muisti ovat auttaneet töiden toteuttamisessa. Lapsenlapsista vauvoina otettuja kuvia olen pitänyt esillä. Sukupolvien ketju tuo mukanaan myös oman lapsuuden.

Pienoispronssiveistoksissani lapsi leikkii ja ihmettelee. Lapsi kysyy, missä on maailman raja, mihin maailma päättyy? Tikapuut päättyvät tuntemattomaan, mutta mustarastas on tullut tutuksi, sille voi jutella. Leikitäänkö? Lapsen ja koiran kiinnostus yhteiseen leikkiin syntyy hetkessä. Leikki on lapsen työtä, sieltä löytyy aineksia taiteen maailmaan.

Kuva: Riku Nikkilä