17.10. Onneksi olkoon: Saana, Saini | Palaute | På svenska | In English

Munkkivuoren kirkko

Uutta potkua seurakunnan vapaaehtoistyöhön

Munkkiniemen seurakunta

10.10.2019, 10:01 /  päivitetty 17.10.2019, 11:32
Munkkiniemen seurakunta pohtii vapaaehtoistyön uusia mahdollisuuksia alueen ihmisten tarpeista ja odotuksista käsin. Vapaaehtoistyö ei ole eikä saa olla uhrautumista, vaan se kiinnostaa suurta joukkoa ihmisiä. Erityisen kiinnostuneita ovat eläkkeelle siirtyvät, jotka eivät enää halua palkkatyöhön, mutta kaipaavat uusia ihmiskontakteja, yhteisöä ja mielekästä tekemistä. Myös nuoret kaipaavat tekemistä rippikoulun ja isoskoulutuksen jälkeen. Ihmiset hakeutuvat paljon järjestöihin auttamaan, mutta ikääntyvien tai liikuntarajoitteisten ystäväksi pääsee myös seurakunnassa. Suurta suosiota ovat saaneet myös erilaiset, esimerkiksi viikoittain tai harvemmin kokoontuvat piirit, joissa kokoonnutaan juttelemaan ja pitämään hauskaa, mutta samalla myös tekemään hyvää vaikkapa neulottuja villapipoja tai peittoja tarvitseville. Kohtaamiset hyvässä porukassa tuovat elämään laatua!

Koko kirkon tasolla vapaaehtoistyöstä on viime aikoina puhuttu paljon ja etsitty sille uusia, tämän hetken ihmisiä innostavia muotoja. Munkkiniemen seurakunnan alueella on kahdenlaisia tarpeita, toisaalta yksin asuvien vanhusten ja toisaalta ikääntyvien omaishoitajien määrä kasvaa, ja heille tarvitaan virikkeitä ja kontakteja. Toisaalta väestö myös uusiutuu ja rakennetaan lisää, joten tällä alueella, kuten koko pääkaupunkiseudulla, on paljon nuoria ja lapsia, ruuhkavuosissa eläviä, yksin asuvia, yksinhuoltajia jne. Kaikilla näillä ryhmillä on erilaisia odotuksia.

Vapaaehtoistyön luonteeseen kuuluu, että ihmisiä rohkaistaan organisoitumaan itse heitä itseään kiinnostavan asian ympärille ja hankkimaan itse tarvittavia tietoja ja taitoja käyttöönsä. Munkkiniemen seurakunnan alueella vapaaehtoisia on jo paljon. Munkkiniemen seurakunnassa toimii mm. iso ja innostunut naisten piiri ja kirjallisuuspiiri, joissa jäsenet päättävät itse heitä kiinnostavista aiheista ja kutsuvat tai valitsevat keskuudestaan alustajat. Helsingin seurakuntayhtymä järjestää vapaaehtoisilleen seurakuntarajat ylittäviä yhteisiä tapahtumia, seuraavaksi konsertin Mikaelin kirkossa 21.11.2019.

Tutustukaa sivustoon https://vapaaehtoistyo.fi/helsinki/

Seurakuntien diakonia

tuo ihmisiä yhteen

Seurakuntien diakoniatyö täydentää yhteiskunnan ja järjestöjen tarjoamaa turvaa ja pyrkii tarjoamaan erilaisia palveluita kuin yhteiskunta. Nykyhetken Suomen suuri haaste on yksinäisyys.

Munkkiniemen seurakunnan resurssileikkausten keskellä hetkellistä apua diakonian tehtäviin on saatu Helsingin seurakuntien yhteisistä palveluista. Päivi Rajala saatiin 50% työpanoksella seurakunnan palvelukseen elokuun 2019 alusta asti. Toisen 50% hän työskentelee yhteisten palvelujen VE-tiimin eli vapaaehtoistoiminnan seurakuntatuen tiimin jäsenenä tehtävänään miettiä juuri uusia vapaaehtoistoiminnan avauksia.

Päivi Rajala on itse esimerkki ihmisestä, jollaisia monet nyky-yhteiskunnassa ovat. Hän on vaihtanut ammattia useita kertoja, hän on elinikäinen oppija, hän matkustaa pitkiäkin matkoja työpaikalleen, ja nyt hän tietää myös sen, millaista on olla kahdessa osa-aikatyössä yhtä aikaa. -Minä ajattelen niin, että on tärkeää, että seurakunnassa erilaiset ihmiset kohtaavat toisensa. Opitaan ymmärtämään toisia, Päivi kuvaa.

Päivi Rajala on ensimmäiseltä koulutukseltaan kodinhoitaja, ja muistaa ne ajat, kun lapsen syntyessä kodinhoitaja saatiin kotiin avuksi vastaanottamaan uutta vauvaa. -Yhteiskunnan palvelurakenne on muuttunut monta kertaa ihan muutamassa vuosikymmenessä, ja monet kaipaavat yhä entisiä, helposti saavutettavia mutta ihmisläheisiä palveluja. Valitettavasti tähän kodinhoitaja-asiaan en voi vaikuttaa, mutta tiedän että yhteiskunnassakin on syntynyt uusia palveluja, joita tuodaan suoraan kotiin, naurahtaa Päivi, itsekin neljän lapsen äiti. Nykyisin joissakin seurakunnissa tarjotaan kerran viikossa vaikkapa lapsiparkki yksinhuoltajille. Tämä on yksi esimerkki toimintamuodoista, joka on kiinni siitä, löytyykö resursseja. -Jo nyt monissa yrityksissä ja julkisorganisaatioissa järjestetään infotilaisuuksia ja jopa koulutuksia eläkkeelle lähtijöille, ja seurakunnat voisivat reippaasti kertoa omista osallistumismahdollisuuksistaan tällaisissa tilaisuuksissa.

-Valmistuin 29.5. diakoniksi, ja olen aivan innoissani molemmista töistäni. Munkkiniemen seurakunnassa on mukavia ihmisiä. Katselin nuoria nyt syyskuussa MunkkaLoven jatkoilla, ja kyllä se näkyy, että kun nuoret pääsevät itse ryhmässä tempaisemaan, tapahtuu, Päivi ihailee. Paikalla oli partiolaisia ja musiikkiryhmiä myös paikalliselta nuorisotalolta. ToivonBistro on hyvä esimerkki hankkeesta, joka on saanut hetkessä suuren suosion myös Munkkiniemen seurakunnan alueella. Esimerkiksi monille omaishoitajille on juhlahetki päästä valmiiseen ruokapöytään. -Kaikenlaista tarvitaan, myös hyvin matalan kynnyksen tekemistä, oleilua ja verkostoitumista. Itse olen himokutoja ja neuleblogisti, joten esimerkiksi tällainen itseilmaisu kiinnostaa, jos se kerää ympärilleen asiasta kiinnostuneen ryhmän. Neulomalla voi tehdä hyvää.

Kaiken kaikkiaan vapaaehtoistyö ei enää ole vanhanaikaisesti käskytettyä palkatonta työtä, vaan vapaaehtoistyön ohjaajalta odotetaan samantapaisia valmiuksia kuin toiminnan organisoijilta liikemaailmassa. -Minulla on suvussa mm. erityisopettaja ja insinööri. Olen tottunut ajattelemaan, että kaikki toiminta tapahtuu asiakkaan ehdoilla ja että vapaaehtoistyön koordinaattori on ennen kaikkea se, joka kuuntelee ihmisten toiveita ja järjestää toiminnalle puitteet. Se on aina ihan erityisesti innostanut, myös opinnoissa, kun saa ryhmäkokoontumisissa monia eri näkemyksiä ja kokemuksia samasta asiasta, Päivi kuvailee.

Tapoja rakentaa yhdessä

toiveikasta tulevaisuutta

Sosionomi (Amk) opintojensa lopputyön DIAKiin Päivi Rajala teki Kaapeli-yhteisövalmennuksesta, jolla rakennetaan uusia ajattelu- ja toimintatapoja seurakuntiin. Päivin tapaustutkimus tehtiin Jätkäsaaren uudella asuma-alueella, sinne uuden Hyvän toivon kappelin rakentaneessa Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa. Valmennuksen nimi tulee englanninkielisestä lyhenteestä CABLE eli Community Action Based Learning for Enpowerment eli yhteisön toimintaan perustuva oppiminen joka tähtää yhteisön ja sen yksilöiden voimaantumiseen. Brittiläisen Tony Addyn kehittämä, yhteisöllisyyteen ja vieraanvaraisuuteen perustuva, toivoa antava menetelmä rantautui Suomeen Järvenpään seurakuntaopistoon ja Diakonia-ammattikorkeakouluun jo 80-luvun lopulla ja siihen perustuvien projektien käyttöönottoa siivitti 90-luvun lama. Menetelmän ympärille syntyi kansainvälinen verkosto ja projektien sarja, josta on kerätty myös tutkimustietoa.

Kaapeli-valmennukseen osallistuu joukko seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia, Jätkäsaaressa heitä oli 16-20. Ylimpinä arvoina koko muutosprosessissa ja sen lopputuloksessa ovat kaikkien alueen asukkaiden ja toimintaan osallistuvien osallisuus ja yhteisöllisyys. Valmennuksen vaiheet ovat lyhyesti seuraavanlaiset: 1) yhteisö ja sen jäsenet tutkivat elämänhistoriaansa löytääkseen toimintatapojensa lähtökohtia, 2) yhteisö ja sen jäsenet havainnoivat omaa elinympäristöään näkemällä, kuulemalla, haistamalla, maistamalla, tuntemalla ja ajattelemalla, 3) siirrytään etäännyttämisvaiheeseen, tehdään analyysia, ja 4) tehdään suunnitelma tulevaksi toimintatavaksi. Uuden käyttöön otettavan toimintatavan on tarkoitus voimaannuttaa eli antaa energiaa, luovia mahdollisuuksia ja käytännön resursseja ihmisille.

Teksti: Tiina Rautkorpi

Kuva: Päivi Rajalan arkisto