Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntayhtymien yhteinen, kahden viikon välein ilmestyvä Kirkko ja kaupunki-lehti ei ole se syy, jonka takia Heinimäki on Munkkiniemen seurakunnan vieraaksi kutsuttu, mutta kohtaamisten keskiviikko on tapansa mukaan avoin kaikille kysymyksille. Tämä kevät on tärkeä, koska meillä on paitsi omat eduskuntavaalit, myös EU-vaalit. On puhuttu valemedian ajasta, on puhuttu siitä, onko sorretun ainoa keino puolustaa oikeuttaan tarttuminen Twitteriin. Pitääkö opetella some ja sen vaikuttamisen menetelmät, että saisi heikkona äänensä kuuluviin? Onko se edes mahdollista, sillä heikolla ja sairaalla ei mahdollisuuksia päivystää yötä päivää puolustamassa oikeuksiaan? On myös puhuttu uusista populismin tuulista, jotka saavat koko Euroopan kääntymään turvapaikanhakijoita vastaan.

Heinimäki on edustanut sitä virsikirjan virren 428 kantaa, jonka mukaan kristillisessä kirkossa saaja auttaa antajaa ja sairas terveen parantaa. Tämä kanta on aivan talousteorioiden mukainen eli maailman säilymisen kannalta viisas. Jos maailma köyhtyy ja suurella enemmistöllä ei ole rahaa, loppuvat tuotteiden kuluttajat. Syntyy köyhtymisen kierre. Heinimäki on puhunut ihmisoikeuksista myös siinä mielessä, että ihmisellä on oikeus olla persoona, luova ihminen. On oikeus soittaa, laulaa, kirjoittaa. On oikeus olla viisas ja kouluttaa itseään, mutta yhtä hyvin voi rauhassa vaikkapa epäonnistua ja hölmöillä, sillä sellaisia me ihmiset olemme. Ihmisen hyvä elämä on jotain muuta kuin yhteiskunnallisten kulissien ylläpitämistä. Ihminen on arvokas sellaisenaan.