19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Munkkiniemen seurakunta

Leikkiä
sydämen kyllyydestä – hae iltapäivätoimintaan 8.5. saakka

20.03.2020, 13:36 /  päivitetty 23.04.2020, 13:17
Iloiset lasten äänet täyttävät Munkkivuoressa sijaitsevan seurakuntatalon alakerran joka arki-iltapäivä. Koulusta iltapäivätoimintaan saapuvat tenavat pitävät huolta, että vipinää paikasta ei puutu. Ryhmässä on tänä lukuvuonna yhteensä 27 lasta.
Iltapäivätoimintaa Munkkivuoren seurakuntakodilla

Juttu on tehty ennen koronavirusepidemiaa. Tällä hetkellä Munkkiniemen seurakunnassa järjestetään hallituksen linjauksen mukaisesti iltapäivätoimintaa vain niille lapsille, joiden vanhemmat työskentelevät kriittisillä aloilla.

Lastenohjaajat Auli Etäniemi ja Nita Sirkiä tervehtivät tulijoita. Tänä tiistaina eräs tyttökaksikko ei meinaa pysyä nahoissaan, kun se suunnittelee uutta osaa itse keksimäänsä jatkonäytelmään.

Perjantaisin iltapäivätoiminnassa on esitystuokio, jossa estradi on avoin kaikille, ja tämänkin kaksikon keksimä näytelmä on saanut siellä ensiesityksensä.

”On kiva, kun täällä saa tehdä omia esityksiä. Ja se on kivaa, että täällä on sekä vapaa-aikaa että ohjattuja juttuja”, toinen heistä tuumaa.

”Lasten kanssa työskentely ei käy tylsäksi. Välillä saa nauraa vedet silmissä”, vastaava lastenohjaaja Auli Etäniemi toteaa hymyillen. Hän on ollut kahdeksan vuotta Munkkiniemen seurakunnan leivissä, mutta on sitä ennen työskennellyt muilla paikkakunnilla iltapäiväkerhoissa.

Etäniemen lisäksi ohjaajina toimivat Nita Sirkiä, Rauna Mannermaa ja Leena Eronen.

Hyvät arviot vanhemmilta

Lakisääteinen iltapäivätoiminta on 1.–2.-luokkalaisille järjestettyä koulun jälkeistä valvottua vapaa-aikaa turvallisen aikuisen kanssa. Haku toimintaan on avoinna 23.3.–8.5. (huomio, hakuaikaa on pidennetty). Pääset Helsingin kaupungin hakulomakkeeseen tästä.

Munkkiniemen seurakunta on järjestänyt iltapäivätoimintaa Helsingin kaupungin alaisena toimintana eka- ja tokaluokkalaisille 13 vuoden ajan. Sitä järjestetään Lehtisaaressa ja Munkkivuoressa.

Iltapäivätoiminta on saanut kyselyissä hyvät arvostelut vanhemmilta.

Kun verrataan kaikkien kaupungin kanssa iltapäivätoimintaa yhteistyössä järjestävien tahojen saamia arvioita, Munkkiniemen seurakunnan saamat arvostelut ylittävät keskiarvon. Viimeisimmässä joulukuussa 2019 toteutetussa kyselyssä Lehtisaaren toiminta sai yleisarvosana 9 ja Munkkivuoren 9,1.

Kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti toimintaan ei saa sisältyä uskonnon harjoittamista. Ohjaajat kuitenkin muistuttavat, että seurakunnan järjestämässä iltapäivätoiminnassa on sallittua vaikkapa vierailla kirkossa tai laulaa hengellisiä joululauluja.

”Kirkkovierailut tai hautausmaavierailut kuuluvat yleissivistykseen. Yleissivistystä on myös tietää, mistä juhlapyhinä vietettävät vapaapäivät tulevat,” Auli Etäniemi ja Nita Sirkiä pohtivat.

Vapaata touhua sopivasti

Lapset voivat osallistua iltapäivätoimintaan kello 12.15 ja 16.30 välillä. Aika on jaettu niin, että siihen sisältyy ulkoilua, välipala, vapaata leikkiä, mahdollisuus tehdä läksyt sekä ohjattu puolituntinen.

Rauna Mannermaa pitää tärkeänä, että vapaalle leikille on aikaa.

”Joillakin lapsilla illat ovat täynnä harrastuksia, joten täällä saa sydämensä kyllyydestä leikkiä ennen sitä.”

Ohjatulle toiminnallekin on paikkansa: yhteinen puolituntinen voi sisältää liikuntaa, musiikkia, tarinoita tai satuhierontaa, tai vaikkapa perjantaiseen tapaan erilaisia esityksiä.

Nita Sirkiän mukaan on tärkeää, että lapset pääsevät myös itse mukaan suunnittelemaan toimintaa ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen.

”Ylipäänsä heillä pitää olla mahdollisuus aitoon kohtaamiseen. Lapsilla pitää olla sellainen olo, että he uskaltavat tulla juttelemaan meille asioistaan.”

”Meidän pitää olla heille turvallisia aikuisia”, Leena Eronen täydentää.

Etäniemi nostaa esiin myös vanhempien tukemisen kasvatustyössä. Heihin ollaan tarvittaessa tiiviisti yhteydessä.