29.10. Onneksi olkoon: Alfred, Urmas | Palaute
Munkkiniemen seurakunta

Helsinki-apu vie kauppakassin kotiin

Munkkiniemen seurakunta

01.06.2020, 11:05 /  päivitetty 01.06.2020, 11:12
Kun koronavirus alkoi vyöryä epidemian mittoihin Suomessa, Helsingin seurakuntayhtymä päätti yhdessä kaupungin kanssa aloittaa keskustelu- ja kauppa-avun ikääntyneille helsinkiläisille. Helsinki-apuun lähtivät mukaan kaikki Helsingin seurakunnat. Munkkiniemen seurakunnan alueella Helsinki-apu on välittänyt 122 tehtävää toukokuun loppuun mennessä. Helsinki-apua toteutetaan vapaaehtoisten ja kaupungin sekä seurakunnan työntekijöiden yhteisellä ponnistuksella. Palvelu on tilapäinen ja järjestetty koronaepidemian ajaksi.
Kuvassa Helsinki-avun kolme vapaaehtoista selkäpuolelta kuvattuna lähdössä kauppaan Helsinki-avun liivit päällä

Toukokuinen aamuaurinko paistaa kirkkaasti Munkkivuoren kirkon aulaan. Paikalle saapuu pian pieni vapaaehtoisten joukko.

Koolla on väkeä, joka omalta osaltaan mahdollistaa Helsinki-avun toteutumisen Munkkiniemen seurakunnan alueella. Helsinki-avun Munkkiniemen koordinaatiopisteen koordinaattorit Heidi Karvinen ja Marjo Sjöblom jakavat kauppalistoja vapaaehtoisille.

Tänä aamuna paikalla ovat Lasse Björses, Heikki Ahokas, Mikko Myllynen ja Sirpa Välikangas sekä diakoniaopintoihin kuuluvaa harjoittelua seurakunnassa suorittava Tiina Harju.

Hetken kuluttua he suuntaavat läheiseen kauppaan keräämään ostokset niille vanhuksille, jotka eivät koronarajoitusten vuoksi saisi asioida itse kaupassa.

Asiakkaat ovat tilanneet ja maksaneet ostokset etukäteen. Ostoksia keräillään ja jaetaan kahdesti viikossa.

”Toivottavasti vanhuksia ei unohdeta, kun koronaepidemia on ohi”, tuumaa Lasse Björses ja lähtee kauppalistan kanssa Munkkivuoren ostoskeskusta kohti.

Helsinki-avun vapaaehtoinen Lasse Björses kaupassa keräämässä ostoksia
Lasse Björses on tavallinen munkkalainen, joka halusi auttaa vanhuksia Helsinki-avusta kuultuaan.


Karanteeni herätti auttamishalun

Björses on tavallinen munkkalainen, joka halusi astua mukaan vapaaehtoisten remmiin Helsinki-avusta kuultuaan.

Koko vapaaehtoisten joukkoon kuuluu Munkkiniemessä yhteensä noin 15 henkeä. Osa heistä on omista työtehtävistään väliaikaisesti poissa olevia kaupungin työntekijöitä, osa muita vapaaehtoisia.

”Olin itse karanteenissa maaliskuussa. Halusin auttaa heti, kun pääsin pois neljän seinän sisältä ja kun siihen tuli mahdollisuus. Ymmärrän vanhusten tilannetta. Monelle tämä aika on varmasti ollut vaikeaa”, Björses miettii.

”Tämä on osoittanut, että asioita saadaan järjestettyä aika nopeastikin, jos on halua. Toivottavasti opit eivät unohdu.”

Yhteydenotot ovat tärkeitä

Björses tuli toimintaan mukaan heti, kun Helsinki-apu käynnistyi, eli maaliskuun lopussa. Nyt elintarvikkeiden keräily kaupassa hoituu jo rutiinilla, vaikka toisinaan tilatun tuotteen paikkaa hyllyssä saa etsiä aika pitkään.

Jos haluttua tuotetta ei löydy, avuksi tulee Tiina Harju. Hän koordinoi keräilyä kaupassa. Ensin tutkitaan, mikä voisi olla sopiva korvaava tuote, ja jos sitäkään ei löydy, hän soittaa asiakkaalle.

”Olen ajatellut, että soitto on pieni juttu, ja se on paitsi asiakaspalvelua, myös diakoniatyötä. Se voi olla ainoa yhteydenotto tälle ihmiselle koko päivänä”, hän tuumii.

Yleensä yhdelle asiakkaalle keräillään lähes kolme kauppakassia.

Kuvassa Mikko Myllynen ja Tiina Harju ojentavat skootterikuski Antti Vanhojalle kauppakasseja ulkona
Mikko Myllynen ja Tiina Harju antavat kauppakassit Antti Vanhojalle, joka kuljettaa ne asiakkaiden oville. Aiemmin ne kuskattiin kuvassa olevalla skootterilla, nyt kaupungilta on lainassa henkilöauto.

Asiakkailta saa kiitoksia

Kun tuotteet on saatu kerättyä ja pakattua kasseihin, ne annetaan jakelijan huomaan. Antti Vanhoja odottaa sähköskootterin kanssa kaupan edessä.

Postilta lainaksi saatu peli on ollut kätevä väline kauppakassien viemiseen asiakkaiden oville. Hiljattain skootterista jouduttiin luopumaan, ja ostokset kuljetetaan kaupungilta lainassa olevalla henkilöautolla.

Vanhoja saa ostoksia viedessään asiakkailta paljon kiitosta.

”Tämä on mielekästä työtä. Tavallisesti teen vapaaehtoistyötä nuorten parissa Saappaassa ja nuorisotalo Snellussa. Kun se toiminta on nyt tauolla, ilmoittauduin tähän.”

Diakoniatyön tarve lisääntynyt

Helsinki-apu on ahmaissut Munkkiniemen seurakunnan diakonien Heidi Karvisen ja Heli Erkkilän työajan lähes kokonaan viime kuukausien aikana.

Karvisen vastuulla on koordinaatiopisteen käytännön organisointi. Hän välittää jakelijoita ja keräilijöitä, perehdyttää heitä tehtäviinsä ja on heille tukena.

”On ollut hienoa huomata, että innokkaita avuntarjoajia löytyy myös nuoremmista, työikäisistä ihmisistä. Meidän vapaaehtoiset ovat yleensä vanhempaa porukkaa, mutta riskiryhmäläisinä he eivät voi tähän toimintaan osallistua.”

Koronaepidemia on lisännyt muutenkin diakoniatyön tarvetta, sillä toimeentulo on monilla tiukilla lomautusten ja irtisanomisten vuoksi.

Myös henkistä tukea kaivataan: moni kärsii yksinäisyydestä ja ahdistuneisuudesta.

Heli Erkkilä pyrkiikin varaamaan välillä aikaa asiakassoitoille, jotka korvaavat nyt tauolla olevia kotikäyntejä.

Helsinki-apu

  • Helsinki-apu on keskustelu- ja kauppa-apupalvelu yli 70-vuotiaille helsinkiläisille.
  • Väliaikainen palvelu, jonka ovat järjestäneet Helsingin kaupunki ja Helsingin seurakuntayhtymä koronaepidemian ajaksi.
  • Helsingin kaupungin ja seurakuntayhtymän työntekijät soittavat yli 75-vuotiaille kaupunkilaisille ja kysyvät avuntarvetta. Puhelut kaupunkilaisille soitetaan arkisin klo 9-16.
  • Yli 70-vuotiaat voivat myös itse soittaa numeroon 09 310 10020, jos on tarvetta asiointi- tai keskusteluavulle.
  • Asiointiapu on tarkoitettu niille, joilla ei ole muita läheisiä apuna.
  • Seurakunnat ja kaupunki ovat myös koonneet voimia yhteen perheiden auttamiseksi. Helsingin kaupungilla on keskitetty lapsiperheiden sosiaalineuvonta numerossa 09 310 15454 (ma–pe klo 9–12), josta perheet voivat kysyä apua. Numerosta ohjataan eteenpäin kaupungin, seurakunnan ja järjestöjen palvelujen piiriin.
  • Lisätietoa Helsingin kaupungin sivuilta