17.03. Onneksi olkoon: Kerttu, Kerttuli | Palaute
Mikaelin seurakunta

Mikaelin uusi kanttori Hanna Virtanen viihtyy nuorten kanssa ja nollaa työpäivänsä Marjaniemen avannossa

Mikaelin seurakunta

03.02.2025, 17:01
Kanttori Hanna Virtanen flyygelin ääressä

Mikaelin seurakunnan uudeksi kanttoriksi valittiin Hanna Virtanen. Hän ei kaukaa tule, sillä viimeiset 10 vuotta hän ehti työskennellä Vuosaaren seurakunnassa.

"Olin Vuosaaressa 2014-2024. Tein siellä oikeastaan kaikkea, mitä kanttorin työhön kuuluu: messuja, kirkollisia toimituksia, kuorojen johtamista, suunnittelutyötä, konserttien organisointia, koulu- ja päiväkotiyhteistyötä ja käyntejä palvelutaloissa. Työhöni kuului eri vuosina niin lapsikuoron, nuorten musiikkiryhmän, gospelkuoron kuin kirkkokuoronkin johtamista. Kaikesta olen tykännyt kovasti, mutta kuitenkin erityisesti työ nuorten kanssa tuntui eniten siltä, että olen omalla paikallani."

"Mikaelin seurakunnassa saan ilokseni keskittyä erityisesti lasten ja nuorten kanssa tehtävään musiikkityöhön kanttorin perustyön ohella, mitä messut ja kirkolliset toimitukset ovat. Tavoitteenani on luoda lähitulevaisuudessa seurakuntaamme uusia ryhmiä, joissa lapset ja nuoret saisivat iloita musiikin tekemisestä yhdessä."

Koen saavuttaneeni jotakin, kun esimerkiksi joku kuorolainen kertoo minulle, miten tärkeää kuoro hänelle on tai hän kertoo oppineensa jotakin.

"Kanttorina olen aina nauttinut erityisesti siitä, kun saan tehdä ihmisten kanssa töitä eli esimerkiksi kuorotyötä: yksin soitteleminen ei saa aikaan samanlaista merkityksellisyyden tunnetta - vaikka totta kai sekin on tärkeää esimerkiksi hautajaisissa. Mutta oman työn kannalta eniten voimaa saan ihmisistä. Yhdeltä musiikkiryhmän nuorelta sain kerran kortin, jossa luki 'kiitos kun olet vaikuttanut elämääni niin paljon'. Se tuntui ihmeelliseltä."

"Minusta tuli kanttori ehkä vähän sattumalta. Se ei ainakaan ollut lapsuuden haaveammattini. Ehkä tilanne muuttui, kun omalla riparillani kohtasin nuoren kanttorin. Mietin silloin, miten kanttori voi olla noin nuori, kaunis ja iloinen - eikö kanttorit yleensä ole vanhoja, harmaita ja väsyneitä? Toisaalta kun katselen taaksepäin, oli ammatinvalintani hyvin luonteva. Kävin lapsena paljon kirkossa ja harrastin musiikkia. Kirkossa oli välillä vähän tylsää, ja tykkäsin selata virsikirjaa. Se tuli varmaan aika tutuksi."

Kun saan pienen hetken omaa aikaa, kävelen Marjaniemen rantaan ja pulahdan avantoon.

"Arkeni on hektistä ja välillä tuntuu siltä, että kotiin tullessa työpäivän jälkeen alkaa heti uusi työpäivä pienten lasten kanssa. Toisaalta lapset tuovat elämään äärettömän paljon merkitystä - vaikka joskus töissä ei sujuisi, niin kotona olen kuitenkin korvaamaton. Kun saan pienen hetken omaa aikaa, kävelen Marjaniemen rantaan ja pulahdan avantoon. Uinti luonnonvesissä on uusi harrastukseni, josta en luovu enää ikinä! Hyinen vesi ja luonnonmaisema karkottavat kaiken stressin ja uinnin jälkeen pystyn ihan mihin tahansa."

"Olen varttunut Laajasalossa ja asunut myöhemmin eri puolilla Helsinkiä. Asuimme perheeni kanssa pitkään Herttoniemessä ja muutama vuosi sitten asetuimme Marjaniemeen. En usko, että osaisin enää asua muualla kuin Itä-Helsingissä. Rakastan merta ja metsää. Täällä on myös kaikki muu, mitä ihminen tarvitsee. Käyn harvoin edes keskustassa. Välillä tuntuu ihmeelliseltä edes ajatella, että olen pääkaupungissa."