-Kun olen katsonut kuolemaa silmästä silmään, olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi, että meillä kaikilla on sielu. Kun sielu siirtyy pois ruumiista, sen todella huomaa, että jäljelle jää vain kuoret. Energian, jota sieluksi kutsun, täytyy siirtyä jonnekin – muutenhan se menisi hukkaan. Se olisi luonnon kiertokulun vastaista.

Näin pohdiskelee yrittäjä Nina Mikkonen, joka kävi kertomassa elämäntarinaansa Puotilan kappelin olohuoneessa maaliskuussa. Hän toimi miehensä Timo T.A. Mikkosen omaishoitajana viisi vuotta tämän sairastuttua äkillisesti vuonna 2010. Perheen elämä mullistui hetkessä, ja Nina Mikkonen joutui kantamaan vastuun alle kymmenvuotiaista pojistaan, perheen taloudesta, yrityksestä ja miehestään, joka tarvitsi ympärivuorokautista apua.

Hänen päässään pyöri vaikeita kysymyksiä. Millä elämme? Miten saamme talonlainat hoidettua? Miten auttaa lapsia, jotka oirehtivat isänsä sairastumista?

-Oli niin monta appelsiinia ilmassa, että mietin jopa hengen ottamista itseltäni, Timolta ja pojilta.

Olin horjahduksen päässä rotkosta.

Se, mikä häntä esti turvautumasta äärimmäiseen ratkaisuun, olivat lapset.

-Ajattelin, etten ole synnyttänyt poikia tänne siksi, että ottaisin heidät hengiltä. He eivät ansaitse sitä, että minun päätöksestäni heidän elämänsä ei jatkuisi. Siihen minulla ei ole oikeutta.

Nina päätti purra hammasta.

Vaikka hänen lapsuudenkotinsa ei ollut mitenkään uskonnollinen, hän kertoo uskoneensa Jumalaan lapsesta saakka ja viihtyneensä pyhäkoulussa. Kun hänen isänsä teki itsemurhan Ninan ollessa 12-vuotias, hän sai yliluonnollisen kokemuksen, joka vahvisti uskoa entisestään.

Miehen sairastuttua tätä uskoa koeteltiin rankasti.

-Omaishoitajana toimiminen, perheen tarpeista huolehtiminen ja yrityksen pyörittäminen oli niin kaoottista, ettei siinä ehtinyt miettiä syntyjä syviä. Oli hetkiä, jolloin puin nyrkkiä taivaalle, että paska jätkä, millainen huumorintaju sulla oikein on? Sain kuitenkin ympärilleni ihmisiä, jotka kannattelivat meitä. Ystävämme tuli ja teki talvisin lumityöt veloituksetta koko Myrskylässä asumisemme ajan – jopa yöllä, kun ambulanssi piti tilata vaikeakulkuisen tien päässä olevalle talolle.

Oli hetkiä, jolloin puin nyrkkiä taivaalle.

-On ollut hetkiä, jolloin olen ajatellut, ettei Jumalaa olekaan. Etenkin silloin, kun asiat menevät niin kuin ei itse toivoisi. Ihmisellä on taipumus ajatella, että jos asiat menevät hyvin, se on omaa ansiota, ja jos huonosti, se on Jumalan syy. Ehkä se on sellaista lapsen isä-äiti-kapinointia Jumalaa kohtaan.

Timo T. A. Mikkonen menehtyi tammikuussa 2017. Sisukas, urheilullinen ja älykäs mies oli menettänyt näkönsä, lähimuistinsa ja oli osittain halvaantunut, mutta oli sairastaessaan aina kiitollinen kaikesta saamastaan avusta. Se helpotti hoitajan taakkaa.

Kun menetyksestä on ehtinyt kulua aikaa, on Nina Mikkonen voinut jo muistella hyviä hetkiä.

-Mieheni isoisää, rovasti Anshelm Mikkosta lainaten: Kuka sen meistä tietää, onko elämämme suurimmillaan elämässämme vai kuolemassamme? Mieheni jättämä henkinen perintö on sellainen, jota ei rahalla saa. Se on kaikkein arvokkain. Haaveilen vielä tekeväni mieheni urasta dokumentin.

Nina Mikkonen ajattelee, että toivo on se, joka kannattelee niinä hetkinä, jolloin mikään muu ei sitä tee.

-Se on äärimmäisen lohdullista. Koen, että meillä, jotka uskomme kuoleman jälkeiseen elämään, on toivoa. Jotka uskovat toisin, heillä ei sitä ole. Toivo on mielestäni kaiken ydin. Ellei ole toivoa ei ole rakkauttakaan.

Hän kertoo aina viihtyneensä kirkoissa ja käyvänsä niissä eri paikkakunnilla, jos on aikaa.

Sieluni rauhoittuu, kun astun kirkkoon.

Kirkossa on pyhyys läsnä, ihmisen kauniimpi puoli. Saan voimaa, etenkin jos pastori pitää puhuttelevan saarnan, josta saa laajempaa perspektiiviä johonkin itseäni suurempaan.

Nyt Nina Mikkonen kuuluu Mikaelin seurakuntaan, jonka kokee sopivan kotoisaksi.

-Esikoinenkin on saanut nimensä arkkienkeli Mikaelin mukaan. Olen myös tykännyt käydä joulujumalanpalveluksessa Östersundomin kirkossa. Se on Helsingin vanhin kirkko, joka on kaunis ja intiimi.

Teksti ja kuva: Outi Jaakkola