Neuleklubin kirjavaa tarjontaa
Mikaelin seurakunta
Neuleklubi on kokoontunut jo yli vuosikymmenen Vartiokylän kirkolla maanantaisin puolta tuntia ennen puoltapäivää puoli kahteen asti ja tehnyt vapaaehtoisvoimin merkittävää työtä, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Parhaimmillaan ryhmässä on ollut viisitoista jäsentä ja nyt kahdeksan aktiivista jäsentä kokoontuu viikottain ja etsii uusia kutomisesta kiinnostuneita iloiseen joukkoonsa.
Osata ei tarvitse, täällä oppii.
Tässä ahkerassa klubissa tuotetaan kaiken värisiä- ja kokoisia neuleita, valtaosin sukkia, joista löytyy jokaiselle jotakin:
"vauvalle, vaarille ja pojanpojalle mummoista puhumattakaan."
Työn lomassa jutustellaan niitä näitä ajankohtaisista asioista, kuten uutisista ja televisio-ohjelmista, mutta yksi sääntö vallitsee: ei juoruta. Sosialisointi onkin pääasia klubissa; jopa tanssituokioita on pidetty täällä. Suntiot valmistavat herkulliset pullakahvitarjoilut, joten suunkin saa makeaksi.
Langat saadaan seurakunnalta. Diakonit tuovat langat ja toimittavat valmiita vaatteita esimerkiksi vähävaraisille ja koululaisille. Vanhainkoteihinkin, Ukrainalaisille ja jopa kuurojen kouluun Etiopiaan asti on toimitettu näitä sukkia. Kastetossujakin saadaan tältä Neuleklubilta, eli töitä menee monenlaiseen tarkoitukseen.
Itsenäisyyspäivänä järjestetään myös suuret myyjäiset Vartiokylän kirkolla jumalanpalveluksen jälkeen. Siellä on sukkia kirjava kattaus myynnissä käteisellä ostettavana.
Loppulausunnoksi Neuleklubilainen kertoo, miksi tässä mitä seurallisimmassa joukossa on hyvä olla ja mikä siinä on parasta:
Sosiaalinen kanssakäyminen ja mukavat kaverit tekevät hyvää, jos seinät meinaavat kotona kaatua päälle.
Tämän voin vahvistaa. Kahtena maanantaina Neuleklubin lämminhenkisessä ringissä pehmeällä sohvalla istuskellessani tunsin rentoutuneeni enemmän, kuin kotona konsanaan. Tässä ryhmässä piilee siis kotoisuus, hauskanpito ja yhteisöllisyys, jota muualta ei helposti voi löytää. Neulominen on myös tutkitusti hyvää aivojumppaa ja käden koordinaatiota kehittävää toimintaa. Tänne tulemisesta on siis monenlaista hyötyä. Vaikka kokoonpano aika ajoin uudistuu, tämä klubeista mukavin ansaitsee säilyä osana kirkon kirjavaa tarjontaa.
Jutun kirjoitti Mikaelin seurakunnan sivari Oiva Haapoja, joka haastatteli neuleklubilaisilta materiaalin ja anonyymit lainaukset tekstiin.
