Kokemusasiantuntija Sami Laihanen vahvistaa Mikaelin seurakunnan diakoniaa

Kokemusasiantuntijat ovat ihmisiä, jotka ovat toipuneet elämää rajoittavista ja rasittavista asioista niin, että pystyvät olemaan työelämässä ja auttamaan toisia.
Sami Laihanen on yksi kuudesta kokemusasiantuntijasta, jotka on pestattu Helsingin seurakuntiin ja varustamoihin Kirkkohallituksen rahoituksella. He toimivat seurakunnan diakoniatyöntekijöiden tukena kuuntelemassa ja keskustelemassa sitä kaipaavien kanssa.
-Olen toipunut keskivaikeasta masennuksesta työkykyiseksi. Lapsesta asti vaikuttaneet ADHD- ja nepsyoireet ovat hallinnassa niin, että pystyn nykyisin keskittymään ja olemaan paikoillani, hän kertoo.
Omasta kokemuksesta tiedän, miten tällaisia asioita voi käydä läpi, että pääsee eteenpäin.
-Jos sinulla tai läheiselläsi on mielenterveyteen tai päihteiden käyttämiseen liittyvää juteltavaa, niin olen käytettävissä. Ainakin aluksi olen täällä Mikaelinkirkolla ruokailuiden ja kesäkahvilan yhteydessä tavattavissa, Sami Laihanen kertoo.
-Juttelemaan voi tulla niin usein kuin on tarve. Numeroni on 050 434 1704.