19.07. Onneksi olkoon: Sari, Saara, Sara, Salla, Salli, Sarita | Palaute
Mikaelin seurakunta

Lauri Maarala: Hengitä ja huokaa - näin sanaton rukous hoitaa sisintäsi

09.06.2025, 09:20
Lauri Maarala nojaa puuhun pihamaalla

Tunnetko olevasi jotenkin hukassa omassa elämässäsi? Mietitkö, mitä oikeasti tarvitset – ja kuka oikeastaan olet? Mikä tai kuka ohjaa sinua maailmassa, joka vyöryttää yllesi jatkuvia ulkoisia yllykkeitä?

-Olemme hädässä siksi, ettemme ole kotonamme. Emme vain muista sitä, vaan etsimme koko ajan tietä sinne, mistä olemme lähtöisin. Elämän perimmäisen todellisuuden hukkaaminen on koko ihmiskuntaa koskeva suuri kysymys - ja tärkein sellainen, pappi ja retriitinohjaaja Lauri Maarala ajattelee. Hiljaisuuden harjoittaminen auttaa meitä löytämään yhteyden sekä omaan sisimpäämme että Jumalaan.

Hän palaa luomiskertomukseen: Kun ihminen luotiin, Jumala puhalsi häneen henkensä. Jumalan hengitys on meissä siis syntymästämme saakka. Meissä on Jumalan kokoinen aukko, jonka vain Hän voi täyttää.

-Rukous on jo sinussa. Se on hengen huokausta. Rukous ei paljon vaadi, huokaisu riittää, Maarala vakuuttaa. -Se on olemassa meissä, sitä ei tarvitse etsiä. Emme vaan malta istua alas ja huokaista. Ei tarvita mitään sanoja. Huomaat kyllä huokaavasi heti kaikkien läheistesi puolesta, jotka ovat sydämelläsi.

Rukous on olemassa meissä, sitä ei tarvitse etsiä. Emme vaan malta istua alas ja huokaista.

‍-Kun Jumala katsoo meidän puoleemme, on kaikki hyvin. Hädässä ihminen on aina silloin, jos kokee, että Jumala on kääntänyt katseensa pois. Se on psalmien ainoa teologia.

Ihmisten onkin helppo samastua psalmeissa kuvattuihin tunteisiin. Siksi ne ovat monille helpointa ja myös rakkainta luettavaa Raamatusta. Myös Lauri Maarala aloitti hiljentymisen harjoittamisen lukemalla psalmeja, kristittyjen ja juutalaisten rukouskirjaa, joka päivä. Tapa on säilynyt. Muutama psalmin ajatus mielessä voi lähteä levollisesti kohti uutta päivää.

Mitä hiljaisuudessa alkaa tapahtua

‍Lauri Maarala on ohjannut monia retriittejä, jonne ihmiset hakeutuvat hengähtämään. Moni haluaa vain olla hetken rauhassa. Retriiteissä hän tapaa paljon opettajia, ihmissuhdeammateissa ja yrityselämässä toimivia ihmisiä. Moni kokee tarvitsevansa syvempiä työvälineitä työhön.

-Hiljaisuudessa käynnistyy jotain, sillä siinä nousee pintaan, mistä kaikessa on kysymys. Meissä lähtee käyntiin asioita, kun maltamme pysähtyä. Jumala on läsnä kaikessa.

Hänen mielestään on turha miettiä, mitä tuloksia hiljentymisestä seuraa.

-Et saa itse kuitenkaan muutosta aikaan – sen vaikuttaa vain Hän, jonka seurassa vietämme aikaa.

Joku saattaa pelätä menettävänsä retriitissä hallinnan tunteen. Ollaanhan vetäytymisessä esimerkiksi koko viikonloppu puhumatta muiden kanssa.

-Mitä siinä voi tapahtua? Eihän kukaan hyppää kimppuusi hiljaisuudessa. Jos ajatus tuntuu pelottavalta, ei ehkä kannata heti mennä retriittiin. Voit sen sijaan miettiä, mitkä ovat ne paikat lähelläsi, missä voit rauhoittua ja mitkä tuntuvat hyvältä. Voit aloittaa pienestä.

Tosiasiassa retriitteihin tulevat uppoavat usein sellaiseen tilaan, että he sen päättyessä havahtuvat, pitääkö nyt oikeasti alkaa puhua.

Etsi paikkoja, missä voit rauhoittua ja mitkä tuntuvat hyvältä. Voit aloittaa pienestä.

‍-Kannattaa kuulostella, mitä hiljaisuus saa itsessä aikaan, eikä rynnätä heti jakamaan kokemuksiaan. Hiljaisuutta ei kannata puhua puhki. Voi rauhassa odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Aina ei tiedä, mitä asioita nousee pintaan. Tietoisuuteen voi nousta alitajunnasta ajatuksia, joita on torjunut, eikä sitä pidä pelästyä. Ajatuksista voi päästää irti ja antaa ne Jumalan käsiin. Jumala hyväksyy meidät joka tapauksessa sellaisina kuin olemme. Aikaa myöten alkaa tapahtua sisäistä muutosta, myös puhdistautumista. Vähitellen ihminen voi parantua sisäisesti. Joskus voi tietysti nousta esiin asioita, joista on hyvä puhua jonkun kanssa.

Syvin muutos on Maaralan mukaan ehkä siinä, että elämä rauhoittuu ja yksinkertaistuu. Alkaa tunnistaa asioita, jotka ovat oikeasti tärkeitä, ja mille haluaa raivata elämässään tilaa.

-Se, miten myötätuntoisesti Jumala katsoo kaikkea luomaansa, vaikuttaa siihen, miten katsoo elämää, toisia ihmisiä ja luomakuntaa - kaikkea mitä elämässä kohtaa.

Etsi itsellesi sopiva tapa rauhoittua

‍Lauri Maaralalla on olohuoneessaan pieni puusta tehty yksinkertainen rukousjakkara. Siihen hän istahtaa ja katsoo luontoa olohuoneensa ikkunasta.

-Kun huokaan Jumalan puoleen, rukoilen myös ikkunastani näkyvän luomakunnan kanssa. Jakkara on auttanut rauhoittumaan, mutta yhtä lailla hiljaisuus seuraa nykyisin minua, kun lähden kävelemään tai pyöräilemään, ja pysähdyn hetkeksi.

-Jumala ei jakkaraa tarvitse, vaan minä, jotta saan asettauduttua paikalleni.

Lauri Maarala selvin istumassa rukousjakkaralla katsellen ulos olohuoneen ikkunasta

Rauhoittumisen menetelmät ovat Maaralan mukaan eri uskonnoissa aika samoja. Kaikki suurten maailmanuskontojen perustajat Jeesuksesta alkaen ovat harjoittaneet hiljaisuutta. Hänen mielestään hengellistä elämää ei voi elää, ellei hiljentymisestä pidä kiinni.

-Eivät hiljaisuuden menetelmät ole kenenkään yksityisomaisuutta, vaan ihmiskunnan löytämiä asioita. Kun asettaudun tähän, hengitän muutaman kerran ja rauhoitan itseni. Tapa on ollut Jeesuksen ajoista käytössä. Jeesus vetäytyi aamuin illoin hiljaisuuteen, ja ennen toimintansa aloittamista vietti 40 päivää erämaassa. Evankeliumien kertomuksista löytyy koko ajan tuokiokuvia hiljaisuuteen vetäytymisestä. Koko Jeesuksen salaisuus on mielestäni siinä.

-Olennaista on löytää itselle sopiva tapa rauhoittua. Hän ei ole kaukana. Kun rukoilen, meditoin ja olen hiljaisuudessa, en ole yksin. Mukanani ovat myös kaikki mielessäni olevat ihmiset.

Rauha luonnosta osaksi arkea

‍Lauri Maarala kertoo olleensa yhteiskunnallisesti suuntautunut pappi, joka opiskeli pitkään.

-Halusin muuttaa maailmaa paremmaksi, mutta väsyin siihen. Sain työpaikalla tehtäväksi järjestää vaellustoimintaa Lapissa. Kerran kun palasimme pohjoisesta aloin miettiä, miten saisin luonnossa löytyneen rauhan osaksi arkea. Aloin lukea psalmeja joka aamu. Sitä teen yhä vieläkin. Otan sieltä jonkin jakeen päivän tai viikon matkaan. En silloin sitä sen kummemmin ajatellut, mutta sehän on ikivanha tapa. Sitten menin retriittiohjauskoulutukseen. Ohjaajien esimerkki teki minuun vaikutuksen.

Maarala tutustui myös hengellisen ohjauksen menetelmään ja Thomas Keatingin sydänrukoukseen, joka on lähellä ortodoksien rukousta. Rukousta toistetaan hetken aikaa ja sitten ollaan hiljaa.

-Siitä lähtien sanaton hiljainen rukous on ollut minulle tärkeää. Aamun omat rukoushetket ovat niitä, joitten varassa elän.

Vinkkejä hiljaisuuden harjoittamiseen

‍-Etsi paikkoja, joissa voit olla hetken rauhassa. Ei hiljaisuus ole mitään monimutkaista. Se on yhtä yksinkertaista kuin hengittäminen. Pelkkä alas istuminen ja hengittäminen muistuttaa siitä, kuka sen hengen on sinulle antanut.

-Pari pysähdyshetkeä päivässä tekee hyvää. Noin 15–20 minuutin hiljentyminen aamulla sävyttää koko päivää. Lounastauonkin voi rauhoittaa. Jos sinun pitää kuunnella muita, rauhoitu sitä ennen viideksi minuutiksi, sillä kyky kuunnella toisia paranee hiljaisuuden harjoittamisella.

Saat hyvät unet, kun laitat älylaitteet kiinni tuntia ennen nukkumista. Ja voisiko se, mitä viimeiseksi illalla lukee olla jotain, joka vie elämän syviin ulottuvuuksiin? Ettei se olisi ainakaan kännykkä?

Teksti ja kuvat: Outi Jaakkola


LAURI MAARALA

• eläkkeellä oleva pappi

• ohjaa hiljaisuuden retriittejä ja hengellisen ohjauksen ryhmiä

• Via Silentii -luostariyhteisön perustajia

• asuu Itä-Helsingissä

• Kirjoittaa hartaustekstejä Kirkko ja kaupunkiin

• Teokset: Gurun opissa (Kirjapaja 2019) ja Huokaa rukous 2015 (Vantaan Laurin kirjoituksista)