08.10. Onneksi olkoon: Hilja | Palaute
Mikaelin seurakunta

Haluatko auttaa lähelläsi asuvia ihmisiä, joilla on hätä?

17.08.2022, 20:22
Nyt voit lahjoittaa kätevällä tavalla rahaa seurakuntamme diakoniatyön kautta heikoimmassa asemassa oleville ihmisille alueellamme.
henkilö pitää toisen kättä kädessään, mikaelin seurakunnan logo vasemmassa yläkulmassa

Monen helsinkiläisen rahat eivät riitä tavalliseen arkeen.Diakoniatyö myöntää tietyin edellytyksin diakonia-avustuksia esimerkiksi sairauden, velkaantumisen tai työttömyyden keskellä eläville.

Seurakuntien omien varojen lisäksi diakoniatyö voi käyttää avustamiseen työlle lahjoitettuja varoja. Poliisihallitus on myöntänyt tätä varten Helsingin seurakuntayhtymälle jatkuvan rahankeräysluvan.

Näin kerättyjä varoja on rahankeräyslain mukaan mahdollista käyttää Helsingissä asuvien, vähävaraisten ja syrjäytymisvaarassa olevien yksittäisten ihmisten ja perheiden diakoniseen avustamiseen ja tukemiseen. Se tarkoittaa esimerkiksi maksusitoumusta ruokaan tai muihin välttämättömiin menoihin. Se voi olla myös muunlaista tukea elämässä selviytymiseen.

Ennen avustuksen myöntämistä diakoniatyöntekijä käy läpi hakijan taloudellisen tilanteen avustamisperiaatteiden mukaisesti, joten apusi päätyy sitä varmasti tarvitsevalle.

Lahjoituksesi voi olla kriisin keskellä elävälle lähimmäiselle todella tärkeä apu.

Lämmin kiitos avustasi!