Iltapäiväkerhossa ei ole koskaan tylsää

Haastateltavat: Ella-Liisa, 20 v. Veräjälaakson iltapäiväkerhon ohjaaja, Ebony, 20 v. Oulunkylän kirkon iltapäiväkerhon ohjaaja, Essi, 22 v. nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, Veräjälaakson iltapäiväkerho-ohjaajana ja Oulunkylän kirkon perhekerhon ohjaaja. Toimittaja: Salka, 16 v. lukiolainen ja viime kesän Oulunkylän seurakunnan kesäsuntio.
Oulunkylän seurakunnan iltapäiväkerhon ohjaajat Ella-Liisa, Ebony ja Essi viihtyvät lasten kanssa.
Iltapäiväkerhon ohjaajan työ on monipuolista ja vauhdikasta puuhaa, kertovat kerhonohjaajat Ella-Liisa, Ebony ja Essi.
Heidän mukaansa työssä oppii paitsi työskentelemään lasten kanssa, myös kantamaan vastuuta ja olemaan kärsivällinen.
Ebony korostaa tunteiden merkitystä työn tekemisessä: ”Jokainen lapsi käsittelee ja ilmaisee tunteensa todella eri tavoin”, hän pohtii.
Ohjaajana työskentely ei ole yksitoikkoista puurtamista, vaan päivän mittaan tapahtuu koko ajan monenlaista. Suurin osa työajasta toki kuluu lasten kanssa puuhaillessa.
Essin mukaan työn antoisia puolia on se, että se on helposti muokattavissa oman näköiseksi. ”Työ on ajoittain haastavaa mutta erittäin palkitsevaa”, tiivistää puolestaan Ella-Liisa näkemyksiään työstä.
Essi, Ella-Liisa ja Ebony päätyivät ohjaajan työhön eri reittejä pitkin. Ebonyn polku tähän työhön lähti liikkeelle seurakunnan toimintaan osallistumalla, mutta Essi ja Ella-Liisa puolestaan aloittivat harjoittelun tai sijaisuuden myötä.
Ohjaajat ovat huomanneet lapsissa eroja heidän suhtautumisessaan koronaepidemiaan. Suurin osa lapsista on ymmärtänyt pitää turvavälejä ja muutenkin huolehtia hygieniasta aikaisempaa enemmän. Ohjaajien mukaan lapset ovat tottuneet hyvin epidemian aiheuttamiin käytäntöihin. Lapset ovat jopa hyötyneet joistakin näistä muutoksista, kuten siitä, että pääsevät useammin ulos. Viettäessään aikaisempaa enemmän aikaa ulkona he ovat rauhallisempia sisätiloissa.
Essi kertoo myös hyvin valaisevan tosiasian ekaluokkalaisista. ”Ekaluokkalaisille kaikki koronasta johtuvat toimet on ihan normaaleja, koska he eivät ole olleet koulussa tai iltapäiväkerhossa ennen koronaa.”
Lapset ovat joskus yllättäviä, ja niin on iltapäiväkerhon ohjaajien työkin. Päivät eivät koskaan ole keskenään täysin samanlaisia. Varsinkin ruokailu on monen mieleen. ”Välipalalla ei ole ikinä hiljaista”, kertoo Ebony.
Teksti: Salka Naatus
Kuvat: Antti Rintala