22.09. Onneksi olkoon: Mauri | Palaute | På svenska | In English

Matteuksenkirkko

Näkö menee - mitä jää? - tukea vertaiskurssilta

15.01.2019, 13:16 /  päivitetty 15.01.2019, 13:13
Matti Piirainen sai tukea vertaiskurssilta, kun hän sokeutui. Uusi vertaiskurssi alkaa helmikuussa.

Näön menettämisen jälkeen Matti Piiraisesta on tullut oman elämänsä lähihoitaja ja toisten näkövammaisten auttaja.

Monenlaisia töitä tehnyt nelikymppinen merkonomi Matti Piirainen halusi vaihtaa ammattia lähihoitajaksi. Ennen viimeistä harjoitteluaan hän huomasi, että näkökyvyssä oli jotain pielessä. Silmälääkäri lähetti hänet silmäklinikalle. Kyse oli jostain vakavasta. Suonensisäinen kortisonihoito ei auttanut.

– Muutuin norminäkevästä sokeaksi kahdessa kuukaudessa. Useimmilla tilanne etenee hitaammin. Näen vain hahmoja, tarkkaa näköä ei ole. Se, miksi minulle ylipäätään kävi näin, on mysteeri.

Kun Piirainen viisi vuotta sitten kuuli tilanteestaan, hän purskahti itkuun.

– Kun lääkäri kysyi, tarvitsenko psykologin apua, vastasin, että ehdottomasti. Ammattilaisten kanssa on helppo toimia, he tietävät mitä tekevät.

Piirainen hakeutui saman tien Keskuspuiston ammattiopistoon opiskelemaan näkövammaistaitoja: pistekirjoituksen perusteita, näkövammaisena liikkumista, atk-ohjelmia…

– Olen aina tykännyt tietokonetekniikasta, mutta tällä näkökyvyllä jotkut asiat eivät onnistu. En pysty käyttämään vain netissä toimivia pankkipalveluita enkä muitakaan palveluja, jotka vaativat tunnistautumista.

Muutoin näkövammainen pystyy käyttämään tietokonettaan äänisovellusten avulla. Piirainen kävi myös Näkö menee – mitä jää? -kurssin.

– Palvelujärjestelmän lisäksi on ollut tärkeää oppia vertaistukeen liittyviä asioita. Olen löytänyt vapaaehtoistehtävän näkövammaisten Juttupuhelimessa.

Matti Piirainen vaikuttaa olevan sinut elämäntilanteensa kanssa.

– Otin heti käyttöön valkoisen kepin. Kun ihmiset näkevät sen, he auttavat usein pyytämättäkin.

Henkilökohtainen avustaja oli tarpeen silloin, kun putkiremontin takia oli asuttava poissa tutusta kodista.

– Vaikka sokeutuminen on henkilökohtaisen elämäni suuri tragedia, onni onnettomuudessa on, että olen perusmyönteinen ihminen. En ajattele sitä, mitä en voi tehdä, vaan mitä voin, sanoo Piirainen.

Tätä nykyä hän asuu ja elää omatoimisesti.

– Lähi-Prisma on kahden korttelin päässä, käyn siellä kerran viikossa. Soitan etukäteen, ja saan jonkun poimimaan tavarat minulle.

Päiviin kuuluvat entiset harrastukset: musiikin kuunteleminen, kirjoittaminen ja liikunta.

– Yksin en lähde kävelemään pitkälle, vaan kierrän kotitalon tonttia puolitoista tuntia kerrallaan. Saan siinäkin ulkoilmaa – maisemistahan ei ole minulle niin väliä.

Teksti Ulla-Maija Vilmi

Kuva Esko Jämsä