Kivaa tekemistä junnuille

Junnuilla (1 – 7 lk.) on mahdollisuus jälkeen viettää aikaa hyvässä seurassa puuhaillen mukavia asioita yhdessä muiden kanssa. Maksuttomilla kursseilla ja kirkkoöissä voi oppia uusia taitoja. Tarjolla on muun muassa kokkailua ja askartelua.
Junnuilla on mahdollisuus lähteä leirille kaksi kertaa lukuvuoden aikana. Malmin seurakunnan leirit järjestetään syksyllä ja talvella koulujen loma-aikojen mukaan.
Maksutonta harrastustoimintaa
Junnujen kurssit pyrkivät innostamaan mielikuvitukseen, luovuuteen ja erilaisiin ongelmanratkaisuihin yhdessä muiden kanssa. Parasta kursseissa on se, että niillä pääsee yhdessä muiden kanssa tutkimaan, kokeilemaan ja tekemään. Ajatuksena on, että junnut saavat rauhassa kokea osaavansa ja pystyvänsä tekemään erilaisia asioita ja ratkaisemaan ongelmia. Kurssien puitteissa he saavat rauhassa myös erehtyä, koska aina voi yrittää uudestaan. Kursseilla onnistumisen kokemukset kasvattavat myös itseluottamusta. Tärkeintä kuitenkin on se, että jokainen mukaan tuleva Junnu saa olla rohkeasti oma itsensä.
Junnujen (1-7lk.) kurssit menevät keväällä kolmessa jaksossa. Kurssien kesto vaihtelee kolmesta neljään viikkoa.
1. jakso: Vkot 3-6 (16.1. – 9.2.)
2. jakso: Vkot 10-13 (6.3. – 30.3.)
3. jakso: Vkot 16-18 (18.4. – 4.5.)
Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisätietoja Junnujen toiminnasta Niina Penttinen, niina.penttinen@evl.fi (alk. 10.1.2023 klo 10.)
Onko sinulla supersankarin voimia? Entä oletko halunnut kokeilla lohikäärmeen kouluttamista? Pystytkö tekemään tulivuoren tai kasvattamaan tippukiviä? Teemakursseilla pääset oppimaan ja kokeilemaan uusia taitoja lohikäärmeen kesyttämisestä kitaran soiton alkeisiin.
Teemakurssien pituudet vaihtelevat kolmesta neljään viikkoa. Teemakurssien aiheet vaihtelevat toimipaikoittain. Kevään teemakurssien tarjonnassa on tiedettä, lohikäärmeen kouluttamista sekä paljon muuta.
Klikkaamalla otsikkoa pääset katsomaan koko kevään teemakurssien tarjonnan.
Kiinnostaisiko leipominen ja kokkaaminen? Entä yhdessä herkuttelu? Kokkikurssilla opit valmistamaan erilaisia makeita ja suolaisia herkkuja sekä helppoja ruokia ja välipaloja, joilla voit ilahduttaa vaikka ystäviä ja perheen jäseniä.
Kokkikursseja menee usealla toimipisteellä eri viikonpäivinä ja kellonaikoina.
Voit ilmoittautua kevätkaudella vain yhdelle kokkikurssille, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua kokkikurssille.
Klikkaamalla otsikkoa pääset katsomaan koko kevään kokkikurssien tarjonnan.
"Leireiltä ja kirkkoöistä syntyy muistoja!"
Junnujen kirkkoyöt ovat suosittuja ja ne täyttyvät nopeasti. Kirkkoyöt ovat tällä hetkellä täynnä, mutta niihin saattaa vapautua paikkoja. Kokemuksesta tiedämme, että jos paikkoja vapautuu, ne vapautuvat vasta lähellä tapahtuma-aikaa. Varapaikoille voi ilmoittautua tästä, niin otamme yhteyttä:
15.-16.4. Potter -kirkkoyö 1. - 7. lk.
Jos perheen taloudellinen tilanne estää leirille osallistumisen, ole yhteydessä diakoniajohtaja Elina Leppihalmeeseen 050 373 2323 tai elina.leppihalme@evl.fi ja kysy avustusta.
Täältä pääset katsomaan kevään 2023 leirien ja kirkkoöiden tarkemmat tiedot.