Historiaa

Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto asetti vuonna 1938 komitean hankkimaan tontteja seurakunnille. Helsingin kaupunki kasvoi ja laajeni, joten uusia tiloja tarvittiin. Samana syksynä komitea vieraili Lauttasaaressa ja tutustui muun muassa Myllykallion alueeseen. Tuolloin Lauttasaaren omistanut Julius Tallbergin perikunta lupasi seurakunnille tontin ilmaiseksi, mikäli kirkko rakennettaisiin jollekin perikunnan osoittamista kolmesta tontista.

Lauttasaaren kirkon ja työkeskuksen rakennushanke virisi uudelleen sotien jälkeen vuonna 1948, jolloin asiaa selvittämään perustettiin toimikunta. Kesällä 1952 Helsingin seurakunnat ostivat Tallbergin perikunnalta kaksi Myllykallion itärinteellä sijainnutta tonttia. Tonteilla oli tuolloin muutama aikanaan kartanon työntekijöiden asuntoina toiminut vanha puurakennus.

Vuonna 1953 julistettiin arkkitehtikilpailu uuden kirkon suunnittelemiseksi. Kilpailun voitti Osmo Lapon ehdotus Saarella palaa. Toisen palkinnon sai Bertel Saarnion ehdotus Viheriöivä risti ja kolmannelle sijalle ylsi Aarno Ruusuvuori ehdotuksellaan Kolme. Palkittujen töiden lisäksi palkintolautakunta lunasti kaksi muuta työtä, Keijo ja Marja Petäjän sekä Heikki Koskelon ehdotuksen Cour ja (ransk. sisäpiha) ja Kauko Tiihosen ja Erkki Pasasen suunnittelman Terrazza.

Lunastettu ehdotus Cour valittiin toteutettavaksi kilpailun voittajan sijaan. Erikoinen tilanne johtui siitä, että Petäjien ehdotukselle ei voitu antaa palkintoa, sillä se poikkesi joiltain osiltaan kilpailun säännöistä. Palkintolautakunnan mukaan Cour oli kiinteä, maastoon hyvin sopeutuva, kehityskelpoinen ja ”miehekäs”. Lautakunnan yksimielinen käsitys oli, että tämä suunnitelma toteutettuna johtaisi parhaaseen lopputulokseen.

Alun perin rakennus oli tarkoitus rakentaa osissa; ensin toimintakeskus ja sitten varsinainen kirkko. Kun kirkkovaltuusto hyväksyi Keijo ja Marja Petäjän suunnitelman lokakuussa 1953, se päätti samalla koko rakennusryhmän rakentamisesta kerralla. Kirkko edustaa aikansa niukkailmeistä mutta helposti lähestyttävää arkkitehtuuria.

Kirkon harjannostajaisia vietettiin toukokuussa 1957. Tampereen piispa Eelis Gulin vihki kirkon ja työkeskuksen käyttöön 20.9.1958 tasavallan presidentti Urho Kekkosen ja tämän puolison läsnäollessa.

Lauttasaaren kirkko oli valmistuessaan Suomen modernein kirkkorakennus. Siitä tuli suosittu turistikohde, jota kiinnostuneet saapuivat katsomaan bussilasteittain. Lauttasaaren kirkko ehti olla Helsingin kirkkojen suosituimpia käyntikohteita yli kymmenen vuoden ajan, kunnes Temppeliaukion kirkko syrjäytti sen vuonna 1969.

Kirkkorakennus

Kirkkoon johtavat monumentaaliset, lohkaremuurein reunustetut portaat. Kellotapulin korkeus on 65,7 metriä meren pinnasta, ja siinä on kolme kelloa. Pronssikellot on valanut Veljekset Friis Oy. Kellojen sävelet (iso f, keskimmäinen c, pienin e) valitsi säveltäjä Einar Englund ja tekstit silloinen kirkkoherra Lauri Pohjanpää; suurimmassa kellossa lukee "Herra Jumala on aurinko ja kilpi. Herra antaa armon ja kunnian", keskimmäisessä "Maa, maa, maa! Kuule Herran sana" ja pienimmässä kellossa "Minä ylistän Herraa kaiken ikäni".

Lauttasaaren kirkko on Lauttasaaren seurakunnan käytössä. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös pienempi kirkkosali, joka on ollut ruotsinkielisen Johannes församlingin käytössä.

Kirkkosali

Lauttasaaren kirkossa on valoisa 700-paikkainen kirkkosali, joka soveltuu kastetilaisuuksiin, vihkimisiin sekä hautajaisiin. Käytettävissä on puheäänentoisto.

Kuoriin vievä käytävä on päällystetty kirjavalla Lapin marmorilla. Kirkon sisustuksen, valaisimet ja ehtoolliskaluston on suunnitellut sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaara. Konstruktivistista, omaperäistä muotoilua edustavissa kalkissa ja viinikannun kahvassa on koristeena jalokiviä. Alttaritaulun tilalla on arkkitehti Petäjän suunnittelema puuristi. Kirkkotekstiilit ovat Annikki ja Ilmari Tapiovaaran sekä taiteilija Hilkka Vuorisen käsialaa.

Urut ovat Kangasalan urkutehtaan rakentamat. Niissä on 39 äänikertaa. Kuoriurut ovat urkurakentamo Veikko Virtasen tuotantoa vuodelta 2002. Mekaanisissa, barokkityylisissä uruissa on 13 äänikertaa, mutta niistä näkyvillä on vain pieni osa.

Kirkon piha-alue

Sisäpihan koristeena on kivetyssä vesialtaassa seisova siirtolohkare, joka siirrettiin rakennustöiden yhteydessä alttarin paikalta syrjään. Kivi on kulkeutunut jääkauden aikana Viipurinlahdelta saakka. Kiveä kutsuttiin aikanaan "miljoonakiveksi", sillä sen siirtäminen oli varsin kallista.

Pihavalaisimet ovat arkkitehti Keijo Petäjän suunnittelemia ja laatat rouhitun valkoisen ja mustan marmorin sekä betonin sekoitusta.

Kirkkotekstiilit

Lauttasaaren kirkon sakastin seinää koristaa vaikuttava vihkiryijy, jonka on suunnitellut tekstiilitaiteilija Uhra Simberg-Ehrström (1914–1979) ja valmistanut Helena Kuhalampi. Simberg-Ehrström tunnetaan erityisesti ryijyistään ja käyttötekstiileistään. Taiteilija toimi vuodesta 1937 lähtien Suomen Käsityön Ystävien mallisuunnittelijana, ja vuonna 1967 hänelle myönnettiin merkittävä Pro Finlandia -mitali tunnustuksena taiteellisista ansioista.

Vihkiryijyillä on pitkät perinteet suomalaisessa hääkulttuurissa. 1700-luvun lopulle tultaessa ryijyllä oli jo vakiintunut asema kaikkien yhteiskuntakerrosten häätapahtumissa. Varhaisempina aikoina vihkimisen yhteydessä käytettiin karhuntaljaa, jonka uskottiin suojelevan papin ja vihittävät kirkon alla vaanivilta pahoilta voimilta. Vihkiryijyn päällä seisotaan vihittäessä, mutta sen voi sijoittaa myös häävuoteelle tai juhlatilan koristeeksi. Monet parit hankkivatkin oman ryijynsä, josta tulee muistojen lisäksi kaunis sisustuselementti uuteen kotiin.

Lauttasaaren kirkon vihkiryijy ei ole vain koriste, vaan se on edelleen käytössä vihkitilaisuuksissa. Ryijyn lahjoitti seurakunnalle Marttajärjestö vuonna 1975.

Arvokkaat messukasukat ehtoollisjumalanpalveluksiin

Messukasukka on yksi arvokkaimmista kirkollisista vaatekappaleista. Sitä käytetään ehtoollisjumalanpalveluksissa eli messuissa. Kasukat valmistetaan perinteisesti laadukkaista materiaaleista, kuten villasta ja silkistä, ja ne koristellaan usein kuvioin sekä kristillisin symbolein.

Seurakunnan messukasukat ovat vuodelta 1983. Kasukat ovat tekstiilitaiteilija Norma Heimolan käsialaa ja niiden valmistamisesta on vastannut Suomen Käsityön Ystävät ry. Heimolalle myönnettiin Taideteollisuuden valtionpalkinto vuonna 1988, mikä kertoo hänen merkittävästä panoksestaan suomalaisen tekstiilitaiteen kentällä.

‍