05.12. Onneksi olkoon: Selma | Palaute
Kulosaaren hautausmaa

Kuulutusilmoituksella kerrotaan haudan hallinta-ajan päättymisestä

15.10.2025, 15:51 /  päivitetty 22.10.2025, 09:00
Vainajan omaisille ei enää lähetetä kirjettä haudan hallinta-ajan lähestyvästä päättymisestä.
Kesäinen näkymä hautausmaalle, etualalla hautakiviä ja taustalla mäntyjä

Vähän ennen pyhäinpäivää ilmestyy hautausmailla kuulutusilmoituksia niille haudoille, joiden hallinta-aika päättyy ensi vuonna. Kuulutettavia hautoja on tällä erää 2500. Kuulutusilmoituksen avulla omaisille tarjotaan mahdollisuus jatkaa haudan hallinta-aikaa.

Haudalla oleva kuulutusilmoitus, teksti keltaisella pohjalla

Hautojen hallinta-aikojen kuulutusmenettely on osa normaalia, jokavuotista hallinta-aikojen seurantaa. Erona aiempiin vuosiin on se, että asiasta ei enää lähde kirjettä omaisille, vaan heitä yritetään tavoittaa haudalle asetettavalla kuulutusilmoituksella, lehti-ilmoituksilla ja muulla tiedottamisella.

Kuulutusmenettely koskee hautoja, joiden hallinta-aika on päättymässä vuoden 2026 aikana. Kuulutusilmoituksen avulla omaisille tarjotaan mahdollisuus jatkaa haudan hallinta-aikaa. Suvun oikeus hautaan päättyy ilman irtisanomista, kun määräajaksi lunastetun haudan hallinta-aika on kulunut umpeen.

Kuulutusilmoitukset ovat haudoilla koko vuoden eli omaisilla on aikaa toimia ja jatkaa haudan hallinta-aikaa aina vuoden 2026 loppuun asti. Sen jälkeen hauta palautuu takaisin seurakunnalle. Mikäli hallinta-aikaa ei jatketa, on omaisilla aikaa 30.6.2027 asti käydä hakemassa hautakivi pois haudalta. Tämän jälkeen seurakunta poistaa kiven haudalta.

Omaisilla on mahdollisuus jatkaa haudan hallinta-aikaa 5–25 vuodella ottamalla yhteyttä seurakuntayhtymän hautapalveluihin. Asian voi hoitaa myös sähköisellä lomakkeella.

Haudan hallinta-ajan jatkamisesta peritään kulloinkin voimassa olevan hautatoimen hinnaston mukainen maksu.

Hallinta-ajan jatkaminen ilman hautausta on vapaaehtoista. Kuka tahansa vainajan omainen voi jatkaa hallinta-aikaa. Hallinta-ajan jatkamista koskevan maksun maksaminen ei tuo etuoikeutta hautaan eikä muuta kirkkolain mukaista hautausjärjestystä. Hautaoikeuden haltija, mikäli sellaisesta on aiemmin sovittu, säilyy entisellään.