Haudan hallinta-aika

Hautapaikka lunastetaan 25 vuodeksi. Sen jälkeen hallinta-aikaa voi pidentää vapaaehtoisesti. Haudan hallinta-ajan pitää olla voimassa 25 vuotta hautaamisesta. Jos se ei ole, sitä pidennetään hautaamisen yhteydessä.
Kallion kirkon uurnaholviin haudattujen tuhka säilytetään uurnassa 25 vuotta. Sen jälkeen tuhka haudataan kirkon alla olevaan kalliohautaan.
Jos tuhkat haudataan muistolehtoon, hallinta-aikaa ei pidennetä.
Joillain haudoilla on pakollinen nurmen perushoito. Sitä maksetaan aina samalla kun pidennetään haudan hallinta-aikaa. Kaikki Maunulan hautausmaan haudat ovat perushoidollisia hautoja. Kukkien istuttaminen tai asiakkaan istuttamien kukkien kastelu eivät kuulu nurmen perushoitoon.
Haudan hallinta-ajan pidennys
Kun haudan hallinta-aika päättyy ilmoitamme siitä laittamalla tiedotteen haudalle. Ilmoitamme hallinta-ajan päättymisestä myös suurimmissa valtakunnallisissa sanomalehdissä.
Haudan hallinta-aikaa voi pidentää soittamalla hautapalveluihin tai hautausmaiden toimistoon. Hallinta-ajan pidennyksen voi tilata myös sähköisellä lomakkeella. Kun hallinta-aika on tilattu, lähetämme tarjousmuotoisen laskun postissa. Hallinta-ajan pidennys maksetaan kerralla kaikilta pidennysvuosilta. Hallinta-aikaa voi pidentää 5-25 vuotta kerrallaan. Pidennys astuu voimaan, kun maksusuoritus on kirjautunut järjestelmäämme.
Hallinta-ajan pidentäminen ilman hautausta on vapaaehtoista, emmekä lähetä tarjouslaskuista maksumuistutuksia.
Hinnat määräytyvät voimassa olevien hinnastojen mukaan.