19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Kannelmäen seurakunta

Seimet Paikassa ja Kannelmäen kirkolla kertovat joulun tarinaa

20.11.2018, 18:06 /  päivitetty 29.10.2019, 13:58
Jouluseimet puhuttelevat lapsia ja aikuisia. Kun seimen äärelle pysähtyy, seimen hahmot ikään kuin heräävät eloon kertomaan joulun tarinaa.
Lyjyijalkanukkepaimenia ja lampaita seimiasetelmassa Paikassa

Seimiasetelmia voi jälleen adventista alkaen ihastella ympäri kaupunkia, keskustan näyteikkunoissa, seurakuntien tiloissa ja yksityisissä kodeissa.

Kannelmäen seurakunta pystyttää tänäkin vuonna jouluseimet Paikan jouluikkunaan ja seurakuntakeskuksen vitriiniin. Kirkossa puolestaan on lähes pienen huoneen kokoinen talli. Jouluseimet ovat nähtävänä loppiaiseen asti.

Kannelmäen kirkon nykyisen seimen on suunnitellut ja rakentanut pääsuntiomme Juha Lepistö vuonna 2002. ”Aikaisemman seimirakennuksen tilalle tarvittiin kevytrakenteisempi ja helpommin koottava talli”, Juha kertoo. ”Seimi koostuu kuudesta osasta: kaislakatto, harvalautaiset seinät ja seinien alaosat, joihin on upotettu halogeenivalot. Lattialle ja kattoon toin kaisloja Saimaan rannalta. Seinät on lautaa ja paperimassaa. Vanhasta tallista säilytettiin värikäs puumaalaus."

Kirkon seimi on nähtävissä toisesta adventtisunnuntaista alkaen tilaisuuksien aikana. Joulukuvaelmissa ja lastenkirkoissa voi nähdä Pyhän perheen tallissa seimen äärellä. Muina aikoina tallissa on nukentekijä Liisa Pirisen ja Juha Lepistön v. 2015 tekemät nuket. Liisa Pirinen teki nukkien kasvot ja kädet superlonista Saksasta saamansa nukenteko-opin mukaan. Juha Lepistö rakensi nukkien rungot puusta, metallista ja vanusta.

Kannelmäki_Pyhä perhe tallissa
Jouluseimi Kannelmäen kirkossa.

Paikan jouluikkunassa Kauppakeskus Kaaren -1. kerroksessa on seimiasetelma vuonna 2019 seitsemättä kertaa. Asetelman hahmot on lyjyijalkanukkeja, jotka on aseteltu joulukertomuksen maisemiin öisen tähtitaivaan alle. Jouluseimet puhuttelevat lapsia ja aikuisia. Paikassa seimen hahmot on sopivasti lapsen silmien korkeudella, paimenten lampaitakin ylettyy mukavasti silittämään. Asetelma kätkee myös muutamia soittorasioita, joiden joululauluja saa soittaa.

Paikan seimiasetelma muuttuu joulua kohti mentäessä. Ensimmäisessä vaiheessa Joosef ja hänen kihlattunsa Maria matkaavat kohti Betlehemiä, paimenet ovat lampaineen kedolla ja jossain kaukaisuudessa näkyvät jo tietäjätkin. Joulukertomus etenee, ja seimiasetelma muuttuu sen mukaan: Enkeli ilmestyy paimenille, ja toisaalla Joosef ja Maria saapuvat talliin. Vastasyntynyt Jeesus-lapsi saa ensi vuoteekseen eläinten syöttökaukalon. Lopulta seimen äärelle saapuvat paimenet ja tietäjät. Eläimetkin ihmettelevät ja kumartavat Vapahtajaa.

Lyjyijalkanukeista tehty seimiasetelma Paikassa Kauppakeskus Kaaressa
Jouluseimi Paikassa, Kauppakeskus Kaaren -1. kerroksessa.

Juha Lepistö on rakentanut sekä kirkon, Paikan että seurakuntakeskuksen vitriinin tallit. ”Vitriiniin tein tallin samalla idealla kuin kirkkoon, mutta kevyistä materiaaleista. Kun Paikkaan alettiin ideoida jouluikkunaa, halusin tehdä sinne jotain erilaista. Tahdoin kokeilla, miltä näyttäisi ”kivestä ja tiilestä” rakennettu talli. Materiaalina käytin polyuretaania, jota on helppo työstää eri muotoihin. Maalauksessa on käytetty lateksimaaleja kuivamaalaustekniikalla. Puiden tekemiseen käytin rautalankaa, rakennusliimaa ja samaa kuivamaalaustekniikkaa kuin tallissa. Seurakunnan materiaalivarastosta löytyi sopivasti vihreitä silkkikukkia, joista sai puihin lehdet. Tein myös pieniä lyhtyjä led-kynttilöistä, rautalangasta ja muovinpaloista.”

Paikan seimikokonaisuus on nähtävänä adventista loppiaiseen – kurkkaa ikkunasta tai tule sisälle kun työntekijä on paikalla. Juha Lepistö huolehtii Paikan jouluikkunan kokoamisesta ja purkamisesta yhdessä seurakunnan tiedottajan Tiittu Pajun kanssa.

Lyjyijalkanuket adventtikokonaisuudessa Kannelmäen kirkolla vitriinissä
Adventin asetelma vitriinissä.

Lyijyjalkanuket ja eläinhahmot Paikassa ja vitriinin seimiasetelmassa on tehnyt Ulla Hyttinen. Uusin Ullan tekemä hahmo on komea härkä. Ulla, miten tekemäsi lyjyijalkanuket ovat päätyneet Kannelmäen seurakunnan seimiasetelmiin?

”Osallistuin nukkekurssille, jossa opettajana oli Ritva Purho-Väre, yksi niistä uranuurtajista, jotka olivat tuolloin 1990-luvulla tuomassa lyjyijalkanukkien tekemisen perinnettä Sveitsistä Suomeen. Kurssilla opin ensin tekemään lampaita." Kurssin jälkeen Ritva opetti lampaat ja sitten lyijyjalkanukkien teon Maija-Liisa Mikkolalle, Sisko Rantalalle, Kati Pajarille ja Ullalle. ”Jostain syystä mie jäin koukkuun ja jatkoin nukkien tekoa ja kurssien pitämistä”, kertoo Ulla.

”Yhdessä oman opettajani kanssa pidimme Maununnevan seurakuntakodilla seurakunnan lapsityöntekijöille kurssin, jossa nukkeja tehtiin päiväkerhon tarpeisiin. Ensin oli Maria, Joosef, Jeesus-lapsi ja kolme paimenta. Joosefin vaatteet oli ruskeat, Marialla sinista, valkoista ja punaista. Paimenia oli nuori, keski-ikäinen ja vanha paimen. Niidenkin vaatteiden värit määräytyivät nukkeperinteestä. Näiden hahmojen jälkeen kehiteltiin kamelit ja aasit. Niitä tehtiin omassa kotikeittiössäni. Turtiaisen Arsin autotallissa puolestaan valettiin lyijyn ja tinan seoksesta painot nuken jalkoihin. Muotin oli siihen tarkoitukseen tehnyt Paavo Räsänen teräspajassa. Ja pidimme varmaan kaksi kertaa talkoot, missä valmistettiin nuken vartalot. Mukana oli kymmenkunta naista Lähetyspiiristä.”

Jouluseimi Kannelmäen kirkon vitriinissä
Seimiasetelma vitriinissä.

Lampaita tehdään edelleen Työtuvassa, eniten lampurina on Sinikka Salminen. Mutta lampaat eivät ole ainoita eläimiä näissä seimiasetelmissa. Ulla Hyttinen kertoo: ”Kameleita olen tehnyt yli kolmekymmentä, ja niitä on ympäri Suomen seurakuntia, Kemissä muun muassa. Jossain vaiheessa minua pyydettiin tekemään myös aikuinen Jeesus ja opetuslapsia.”

Erilaisten vaiheiden jälkeen Kannelmäen seurakunnassa järjestettiin kurssi, jolle osallistuivat lähes kaikki silloiset seurakunnan työntekijät. ”Kirkkoherra Sakari oli suutari ja teki kaikille hahmoille tossut”, Ulla Hyttinen muistelee. Nuken tekemisessä erityisesti vaatettamisen vaihe ja hahmojen oman ilmeen syntyminen oli kurssilaisille innostavaa. Materiaalien haaliminen on jo ihan oma tarinansa. Mainittakoon kuitenkin, että partoihin ja hiuksiin parasta oli lampaan karva.

Kirkkoherra Sakari Enrold siunasi kurssilta valmistuneet yli 20 nukkea jumalanpalveluksessa seurakunnan työntekijöiksi evankeliumin palvelukseen. Tälläkin hetkellä nämä nuket ovat lapsityön käytössä. Seimiasetelmissa on lainassa Ullan omat nuket.

Lyjyjalkalampaita seimiasetelmassa Paikassa
Paikan seimikokonaisuudessa lyijyjalkalampaatkin kertovat joulun sanomaa.