Vauvoissa on ilo! - Vauvan päivän 26.9.2025 tapahtumia seurakunnissa
Vauvan päivä on vauvojen oma teemapäivä, jonka päätähtinä loistavat ketkäpä muut kuin vauvat. Vauvan päivää vietetään tänä vuonna perjantaina 26.9.2025 teemalla Vauvoissa on ilo! Vauva tuottaa iloa ympärilleen. Vauvan päivänä iloitaan yhdessä vauvoista!
Vauvan päivän järjestäjät toivovat, että perheissä, työpaikoilla, palveluissa ja koko valtakunnassa kiinnitetään tuolloin erityistä huomiota vauvoihin – tulevaisuuteemme. Vauvan päivää vietetään vuosittain aina syyskuun viimeisenä perjantaina.
Teemapäivän taustalla on VauvaSuomi ry yhteistyökumppaneineen, joiden joukossa on myös ev.lut. kirkko. Tänä vuonna teemapäivän suojelijana on piispa Mari Parkkinen.
Helsingin seurakunnat ovat mukana Vauvan päivän tapahtumassa 26.9. klo 12–16 Helsingin Musiikkitalossa kertomassa, mitä kaikkea kivaa toimintaa seurakunnissa on tarjolla vauvaperheille. Tervetuloa moikkaamaan ja kysymään!
Myös Helsingin seurakunnat järjestävät omia teemapäivän tapahtumia - tervetuloa mukaan iloon!
Haagassa: Huopalahden kirkolla Vauvan päivän ”etkot” torstaina 25.9. Ensin perhekerho kello 9.30 ja sen päätöksenä Vauvojen urkuhetki kello 10.30.
