Tervetuloa matkalle pääsiäiseen Kallion seurakunnan tyyliin

Kohti pääsiäistä päivä päivältä
Lataa kuvallinen esite itsellesi tästä!
Palmusunnuntai 2.4.
Hoosianna! Palmunlehvien heiluttelu. Tuntuuko tutulta? Kyllä, Palmusunnuntain ja 1. adventtisunnuntain evankeliumitekstit kertovat samasta tapahtumasta. Kristuksen julkinen toiminta tähtäsi alusta lähtien hänen elämänsä viimeisiin päiviin. Palmusunnuntain nimi viittaa Jeesuksen ratsastukseen Jerusalemiin, jolloin ihmiset heittivät palmunoksia hänen kulkutielleen. Jeesus ratsasti Jerusalemiin juhlittuna, mutta samalla jo kohti kärsimystä ja kuolemaa. Palmusunnuntaina Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita.
Klo 10 Palmusunnuntain messu radioidaan Ylen kanavalla Kallion kirkosta. Tulethan siksi paikalle viimeistään klo 9.50. Liturgi Marja Kotakorpi, avustava pappi Jaana Partti, urkuri Olli Pyylampi, kanttori Vivika Oksanen, Kamarikuoro Värinä, joht. Noora Hirn.
Klo 10 Pääsiäinen lapsille Lattiakuva-menetelmällä tehtynä Kallion kirkon Kappelisalissa (sisäänkäynti kirkkosalista), ohjaajana kirkkoherra Riikka Reina. Messun aikana lapset kuulevat ja laativat pääsiäiskertomuksen lattiakuvamenetelmällä. Pienimmät voivat osallistua vanhempien kanssa. Tulethan paikalle viimeistään 9.50.
Klo 11 Unkarinkielisen seurakunnan messu, Alppilan kirkko.
Klo 12 alkaen Lasten pääsiäispolku kuljettavissa Mustikkamaalla. Lataa tai kurkkaa kartta nettisivultamme. Polku on avoinna joka päivä, 10.4. asti.
Aikuisten pääsiäispolun ”Ristintie Mustikkamaalla” kuulet lataamalla nappeihisi Visa Viljamaan Ristintien vaelluksen nettisivultamme. Rukoushetkien polulla lyhyet tekstit, kysymykset ja rukoukset vievät sinut kulkemaan yhteisen matkan Jeesuksen tuomitsemisesta hautaamiseen. Liike, luonto ja lyhyet meditaatiot avaavat ajatuksesi uuteen. Ristintien vaellus tarjoaa mahdollisuuden itsetutkiskeluun, sisäiseen muutokseen ja myötätunnon löytämiseen. Voit kulkea ja kuunnella rukoushetkien polun missä tahansa luonnossa liikkuessasi.
Klo 12 alkaen ”Hetki hiljentymiselle” Silta-tilassa, Redin kauppakeskuksessa. Piipahda hetkeksi rauhoittumaan ja rukoilemaan Sillan hiljaiseen tilaan, oman aikataulusi mukaan Sillan aukioloaikoina.
Klo 13 Kiinankielisen seurakunnan messu, Alppilan kirkko
Klo 16 Tasausmessu, liturgina Marja Kotakorpi, kanttorina Vivika Oksanen, Alppilan kirkko
Klo 18 Risto Laurialan pianokonsertti ”Tervetuloa takaisin, flyygeli!” Kallion kirkossa. Tule kuulemaan mitä pianotaituri saa irti instrumentin laajan peruskorjauksen jälkeen. Bach-Busoni, Chopin. Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
HUOM! Palmusunnuntain jälkeen ehtoollisen saa nauttia yhteisessä messussa seuraavan kerran kiirastorstaina. Jatkamme säännöllisiä arki-iltojen ehtoollisia Kallion kirkossa klo 18 jälleen tiistaina 11.4. alkaen.
Hiljaisen viikon maanantai, tiistai ja keskiviikko 3.-5.4.
Hiljaisella viikolla Kristuksen kärsimyshistoriaa voidaan seurata eri tavoin. Yksi tapa on lukea kärsimyshistoria kokonaisuudessaan, maanantaina Matteuksen, tiistaina Markuksen, keskiviikkona Luukkaan ja perjantaina Johanneksen evankeliumin mukaan.
Kärsimystiehen voi paneutua myös kohtauksittain. Maanantaihin kuuluvat Jeesuksen rukous Getsemanessa, hänen vangitsemisensa ja Pietarin kieltäminen, tiistaihin Jeesuksen tutkiminen neuvoston, Pilatuksen ja Herodeksen edessä, keskiviikkoon hänen tuomitsemisensa ja viemisensä Golgatalle.
Maanantaina 3.4.
Klo 9-11 Lasten maanantai lapsille ja aikuisille Alppilan kirkossa. Leikkitilaan saa jäädä 12 asti.
Klo 13-14.30 Päiväkansa, ikäihmisten oma ryhmä ajankohtaisen asian ja hyvän kahvin äärellä Alppilan kirkossa.
Klo 18 Hiljaisen viikon raamattutunti osallistavalla Lattiakuva-menetelmällä Kallion kirkossa, kirkkoherra Riikka Reina, musiikki Annmari Salmela.
Tiistaina 4.4.
Klo 8.30-10.30 Aamupuuro Siltasaarenkadun (nro 28) kerhotilassa. Tule kesken pääsiäiskiireiden nauttimaan valmis aamiainen, 2 euron maksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Klo 11-13 syödään tuttuun tapaan yhdessä Alppilan kirkossa. Tule ystäväsi kanssa tai tutustumaan uusiin ihmisiin. Hävikistä tehty hyvikkiruokalounas 2,50 eur / 1 eur.
Klo 19 Kallion Kantaattikuoron konsertti ”Kuule minua!”. Ihmisen elämä kukkii ja katoaa, mutta toivo elää. Henry Purcell (1659–1695): Funeral Sentences. Cyrillus Kreek (1889–1962): Taaveti laulud. Johtaa Tommi Niskala. Olli Pyylampi, urut. Kallion Kapellin vasket. Liput 20 e / 15 e.
Keskiviikkona 5.4.
Klo 16.30–20.30 ”Ambient Kallio” Kallion kirkossa. DJ Mikko Saari soittaa meditatiivista ja viipyilevää musiikkia vinyylilevyiltä tunnelmavalaistussa kirkossa. Mm. Schultze, Froese, Gabriel, Laswell, Gerrard/Perry. Vapaa pääsy. Tule ja lähde vapaasti omien aikataulujesi mukaan.
klo 17-18.30 iltaruokailussa vahvistutaan hävikkiruoan muututtua hyvikiksi, tavataan tuttuja ja tuntemattomia Alppilan kirkossa. Ruoka 2,50 eur / 1 eur.
Klo 18 Raamattupiiri Kari Kurkan vetämänä. Kristillisen työväenyhdistyksen tiloissa, Torkkelinkatu 11.
Kaikkina päivinä
Lasten pääsiäispolku Mustikkamaalla. Lataa tai kurkkaa kartta nettisivultamme. Polku on avoinna joka päivä 10.4. asti.
Aikuisten pääsiäispolun ”Ristintie Mustikkamaalla” kuulet lataamalla nappeihisi Visa Viljamaan Ristintien vaelluksen nettisivultamme. Rukoushetkien polulla lyhyet tekstit, kysymykset ja rukoukset vievät sinut kulkemaan yhteisen matkan Jeesuksen tuomitsemisesta hautaamiseen. Liike, luonto ja lyhyet meditaatiot avaavat ajatuksesi uuteen. Ristintien vaellus tarjoaa mahdollisuuden itsetutkiskeluun, sisäiseen muutokseen ja myötätunnon löytämiseen. Voit kulkea ja kuunnella rukoushetkien polun missä tahansa luonnossa liikkuessasi.
”Hetki hiljentymiselle” Silta-tilassa, Redin kauppakeskuksessa. Piipahda hetkeksi rauhoittumaan ja rukoilemaan Sillan hiljaiseen tilaan, oman aikataulusi mukaan Sillan aukioloaikoina.
Kiirastorstai 6.4.
Kiirastorstai muodostaa pääsiäisjakson käännekohdan. Tuhkakeskiviikkona alkanut katumusaika päättyy kiirastorstain ehtoollisjumalanpalvelukseen. Kiirastorstain viimeisen jumalanpalveluksen päätteeksi alttari riisutaan liturgisista esineistä ja vaatteista. Edessä on juhlaton päivä, hiljaisuus.
Kiirastorstain aihe on kertomus Jeesuksen ja hänen opetuslastensa viimeisestä yhteisestä ateriasta ja pyhän ehtoollisen asettamisesta. Raamatunteksteistä avautuu monenlaisia näkökulmia: uuden liiton ateria, Jeesuksen uhrikuoleman muisto, syntien anteeksiantaminen, kiitos ja ilo, taivaallisen juhlan odotus ja murretun leivän luoma yhteys.
Klo 13 Torstaina iltapäivällä -keskustelutilaisuus Kallion kirkossa. Kiirastorstain sisältöön sukeltavat kappalainen Sami Uusi-Rauva ja kanttori Tommi Niskala. Tämän jälkeen ehtoollinen.
Klo 14 Kiirastorstain ehtoollinen Kallion kirkossa. Liturgi Pauliina Lindfors, avustava pappi Esa-Pekka Helanne, urkuri Olli Pyylampi.
Klo 18 Kiirastorstain messu Kallion kirkossa. Liturgi Pauliina Lindfors, avustava pappi Sami Uusi-Rauva, urkuri Olli Pyylampi, kanttori Tommi Niskala. Hiljaa Ensemble, joht. Jukka Jokitalo.
Klo 19 Kiirastorstain messu Alppilan kirkossa. Liturgina Riikka-Eliina Juhantalo, avustava pappi Jaana Partti, kanttorina Vivika Oksanen.
Lasten pääsiäispolku Mustikkamaalla. Lataa tai kurkkaa kartta nettisivultamme. Polku on avoinna joka päivä 10.4. asti.
Aikuisten pääsiäispolun ”Ristintie Mustikkamaalla” kuulet lataamalla nappeihisi Visa Viljamaan Ristintien vaelluksen nettisivultamme. Rukoushetkien polulla lyhyet tekstit, kysymykset ja rukoukset vievät sinut kulkemaan yhteisen matkan Jeesuksen tuomitsemisesta hautaamiseen. Liike, luonto ja lyhyet meditaatiot avaavat ajatuksesi uuteen. Ristintien vaellus tarjoaa mahdollisuuden itsetutkiskeluun, sisäiseen muutokseen ja myötätunnon löytämiseen. Voit kulkea ja kuunnella rukoushetkien polun missä tahansa luonnossa liikkuessasi.
”Hetki hiljentymiselle” Silta-tilassa, Redin kauppakeskuksessa. Piipahda hetkeksi rauhoittumaan ja rukoilemaan Sillan hiljaiseen tilaan, oman aikataulusi mukaan Sillan aukioloaikoina.
Pitkäperjantai 7.4.
Pitkäperjantain sanoma julistaa: Kristus on kuollut meidän edestämme. Hänen sovitustyönsä on täytetty. Siksi tämä on suuri päivä kristikunnassa. Monissa kielissä se näkyy jo päivän nimessä. Esimerkiksi Unkarissa ja Virossa käytetään nimityksiä, jotka merkitsevät ’suuri perjantai’ (esim. vir. suur reede). Kristityn saamaa sovituksen lahjaa kuvastaa myös englannin nimitys Good Friday, ’hyvä perjantai’. Suomessa käytettävä nimitys pitkäperjantai on käännöslaina ruotsista, långfredag. Pitkäperjantain raamatunteksteissä seurataan Golgatan tapahtumia ristiinnaulitsemisesta Jeesuksen kuolemaan.
Klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Kallion kirkossa. Liturgi Esa-Pekka Helanne, avustava pappi Jaana Partti, kanttori Tommi Niskala.
Klo 18 Ristintie Kallion kirkossa. Liturgi Pauliina Lindfors, Anima mea, Hilkka-Liisa Vuori ja Johanna Korhonen. Ristintiellä pysähdytään ohjatusti mietiskelemään Jeesuksen kärsimystien eri vaiheita asettuen myös itse erilaisiin rooleihin matkan varrella.
Klo 18 Ristintie Alppilan kirkossa yhdessä kiinankielisen seurakunnan kanssa. Ristintiellä pysähdytään ohjatusti mietiskelemään Jeesuksen kärsimystien eri vaiheita asettuen myös itse erilaisiin rooleihin matkan varrella.
Lasten pääsiäispolku Mustikkamaalla. Lataa tai kurkkaa kartta nettisivultamme. Polku on avoinna joka päivä 10.4. asti.
Aikuisten pääsiäispolun ”Ristintie Mustikkamaalla” kuulet lataamalla nappeihisi Visa Viljamaan Ristintien vaelluksen nettisivultamme. Rukoushetkien polulla lyhyet tekstit, kysymykset ja rukoukset vievät sinut kulkemaan yhteisen matkan Jeesuksen tuomitsemisesta hautaamiseen. Liike, luonto ja lyhyet meditaatiot avaavat ajatuksesi uuteen. Ristintien vaellus tarjoaa mahdollisuuden itsetutkiskeluun, sisäiseen muutokseen ja myötätunnon löytämiseen. Voit kulkea ja kuunnella rukoushetkien polun missä tahansa luonnossa liikkuessasi.
”Hetki hiljentymiselle” Silta-tilassa, Redin kauppakeskuksessa. Piipahda hetkeksi rauhoittumaan ja rukoilemaan Sillan hiljaiseen tilaan, oman aikataulusi mukaan Sillan aukioloaikoina.
Lauantai 8.4. Kohti suurta juhlaa.
Pääsiäisyön messu on pääsiäisjuhlan keskeinen jumalanpalvelus pääsiäisaamun messun rinnalla. Aurinko on ylösnousseen Herran vertauskuva. Kynttilät, jotka sytytetään pääsiäisyön messussa, kuvaavat nousevaa aurinkoa ja kuoleman pimeyden väistymistä.
Pääsiäisyön jumalanpalveluksen aiheina ovat Vanhan testamentin pääsiäiskertomukset, kasteen muistaminen ja tapahtumat pääsiäisaamuna puutarhahaudalla. Jeesuksen hauta on tyhjä. Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ja murtanut näin haudan ja kuoleman kahleet.
Lasten pääsiäispolku Mustikkamaalla. Polku on avoinna joka päivä 10.4. asti.
”Hetki hiljentymiselle” Silta-tilassa, Redin kauppakeskuksessa. Piipahda hetkeksi rauhoittumaan ja rukoilemaan Sillan hiljaiseen tilaan, oman aikataulusi mukaan Sillan aukioloaikoina.
Klo 18 Hiljaisen lauantain urkukonsertti Kallion kirkossa. Tommi Niskala, urut. Vapaa pääsy.
Klo 21 Via Crucis Helsingin kaduilla, Senaatintorin ympäristössä. 25-vuotisjuhlaansa viettävän näytelmän on ohjannut Markku Arokanto. Jeesuksen roolissa nähdään Panu Haavisto. Näytelmän on kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen, musiikin on säveltänyt Pekka Simojoki. Vaellus alkaa Senaatintorilta, minne se myös päättyy noin klo 22.30. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
Klo 22 Pääsiäisyön elämyksellinen messu Alppilan kirkossa. Liturgina Visa Viljamaa, Saarnaa Jaana Partti, kanttorina Dagmar Õunap. Messu toteutetaan yhdessä kiinankielisen seurakunnan kanssa. Hämärän kirkon täyttävät suitsukkeen tuoksu ja tuohusten valo, lopulta kierretään kirkko Ylösnousemustroparia laulaen. Kristus nousi kuolleista!
Klo 24 kaikille avoin, yhteinen pääsiäisyön ateria. Lämpimästi tervetuloa! Luvassa iloiset juhlat, sillä ilon juhla jaetaan yhdessä kiinankielisen seurakunnan juhlijoiden kanssa. Tule sellaisena kuin olet, näissä juhlissa et ole yksin. Jos haluat osallistua aterian valmistamiseen, pöydän kattamiseen, tiskien keräilyyn, siivoukseen, ilmoitathan itsesi kokkimme Maija Ilenin tiimiin: maija.ilen@evl.fi tai puhelimitse 050 4085287.
Pääsiäinen
Pääsiäispäivänä riemu kaikuu seurakunnassa: Kristus on ylösnoussut! Pääsiäisen sanoma on kristillisen uskon ydin ja perusta. Enkelin viesti saavuttaa tyhjän haudan edessä seisovat opetuslapset. Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet. Hän on voittanut kuoleman, synnin ja kadotuksen vallan. Ylösnousemus vahvistaa, että Jeesus on Jumalan Poika.
sunnuntaina 9.4.
Klo 10 Messu Kallion kirkossa. Liturgi Sami Uusi-Rauva, avustava pappi Riikka-Eliina Juhantalo, urkuri Tommi Niskala, kanttori Vivika Oksanen ja Salonkikuoro. Messun päälle nautitaan kirkkokahvit.
Klo 13 Kiinankielisen seurakunnan messu Alppilan kirkossa.
Klo 16 Pääsiäispäivän Tasausmessu Alppilan kirkossa. Liturgi Sami Uusi-Rauva, kanttori Vivika Oksanen.
Maanantaina 10.4.
Klo 10 2. pääsiäispäivän messu Kallion kirkossa. Liturgi Riikka-Eliina Juhantalo, avustava pappi Esa-Pekka Helanne, kanttori Vivika Oksanen, Varpu Heikinheimo, viulu.
Lasten pääsiäispolku Mustikkamaalla. Lataa tai kurkkaa kartta nettisivultamme. Polku on avoinna joka päivä 10.4. asti.