06.06. Onneksi olkoon: Kyösti, Kustaa, Kustavi | Palaute
Kallion seurakunta

Jos ahdistaa, ota yhteyttä – kirkko palvelee eri tavoin

14.03.2020, 03:07 /  päivitetty 02.04.2020, 12:25
Ahdistaako, pelottaako, surettaako? Henkistä ja hengellistä tukea sekä sielunhoitoa ja keskusteluapua saa koko ajan Kallion seurakunnasta, vaikka kirkkoon kokoontuminen ei ole nyt mahdollista.
Messu Alppilan kirkossa

Kirkko pysyy auki normaalien aukioloaikojen mukaisesti, mutta kirkossa voi olla kerrallaan korkeintaan alle kymmenen henkilöä.

Muuta toimintaa ei toistaiseksi järjestetä, mutta jumalanpalvelukset pidetään sunnuntaisin klo 10 Kallion kirkossa lukuun ottamatta kuun ensimmäistä sunnuntaita, jolloin se pidetään Alppilan kirkossa.

Jumalanpalvelukset pidetään siten, että niissä ovat paikalla vain toimittavat henkilöt, mutta ne pyritään striimaamaan livelähetyksenä.

Kirkkoihin kuitenkin voi tulla paikan päälle klo 12 eteenpäin, jolloin paikalla on päivystävä pappi.

Soita, laita viestiä

Henkistä ja hengellistä tukea saa myös puhelimitse numerosta 09 2340 3602. Parhaiten vastaamme arkisin klo 9–21, mutta voit jättää myös viestin ja soitamme Sinulle.

Kirkkoherranvirasto palvelee käytännön asioissa puhelimitse 09 2340 3600 ja sähköpostin välityksellä ma, ti ja to klo 9–14 ja ke klo 12–17.

Kasvatamme myös verkkoon tuotettavan hengellisen sisällön määrää.

Häät, hautajaiset, ristiäiset pidetään

Perhejuhlat järjestetään myös poikkeusaikana. Tilaisuuksiin voi osallistua enintään kymmenen henkilöä. Keskustele papin kanssa, kerro toiveesi ja huolesi juhlien järjestämisen suhteen.

Tässä vielä lista peruuntuneista tilaisuuksista ja tapahtumista

- Kaikki säännöllisesti kokoontuva toiminta, kuten sururyhmät, raamattupiirit

- Kirkkokahvit

- Torstaina iltapäivällä –keskustelutilaisuudet

- Päiväkerhot, muskarit, Lasten perjantai, perhekerhot

- Leirit ja matkat

- Yhteiset ruokailut

- Konsertit ja kuoroharjoitukset

- Nuorten Talon viikkotoiminta

- Messut ja hartaudet lukuun ottamatta sunnuntain jumalanpalvelusta

Miten muuten seurakunta palvelee poikkeustilanteen aikana?

- Diakonian ajanvaraus ma ja ti klo 9–10, to klo 12–13 p. 09 2340 3618.

- Messuja, sanajumalanpalveluksia voi seurata striimattuna. Aikataulu päivittyy myöhemmin.

- Myös muuta verkkosisältöä valmistuu ja sitä jaetaan somessa.

Kallion seurakunnassa noudatetaan viranomaisten ja kirkon antamia ohjeita ja suosituksia. Nyt alkanut toimintatapa jatkuu ainakin 13.4. asti.