Se, että kynttilät valaisevat hautausmaita pyhäinpäivänä, ei tulevaisuudessa ole itsestäänselvyys. Hautajaiskulttuuri on Suomessa murroksessa, ja korona-aika rajoituksineen vain vauhditti muutosta.

Työssäni Kallion seurakunnan kirkkoherrana saan yhä useammin kuulla omaisilta toiveen, ettei kuolleelle läheiselle järjestettäisi mitään tilaisuutta. Välillä tämä on vainajan oma tahto. Kyse ei ole enää yksittäisistä poikkeuksista, vaan kasvavasta ilmiöstä. Tässä näytämme seuraavan yleistä länsimaista kehitystä. Esimerkiksi Ruotsissa ja Britanniassa no service funerals, siis hautajaiset ilman minkäänlaista tilaisuutta, ovat arkipäivää.

Suomalaisessa hautausperinteessä on pitkään pidetty huolta vainajista pesten, pukien ja osissa maatamme myös vainajien luona valvoen. Kuolema ei ole katkaissut rakkauden siteitä. Tämä huolenpito näkyy esimerkiksi siinä, kuinka sankarivainajia edelleen etsitään ja tuodaan kotiseurakuntaan haudattaviksi. Jo sotien aikana tämä oli kansainvälisesti poikkeuksellista, sillä monissa maissa kaatuneet jäivät joukkohautoihin.

Suomessa haluttiin, että sankarivainajat saisivat ansaitsemansa kunnioituksen. Yhtä tärkeää oli, että omaiset saivat hautajaisten myötä mahdollisuuden sille, että suru ja kaipaus voivat saada muodon, johon myös naapurit ja tutut ovat voineet osallistua. Tämä kertoo jotain olennaista siitä, kuinka yhteisöllisesti olemme suhtautuneet kuolemaan.

Isäni hautajaisissa huomasin itse, kuinka minulle tuntemattomienkin ihmisten tuki tuntui merkitykselliseltä. Jos yhä useampi haudataan ilman siunaus- tai saattotilaisuutta, katoaa yhteisön mahdollisuus käsitellä suruaan, ja se tekee yhteisöstä haavoittuvan. Emme aina myöskään näe, kuinka kauas suru ja ikävä voivat koskettaa. Hautajaiset ohittamalla menetämme myös rituaalin, joka auttaa tunnistamaan elämän rajallisuuden ja antaa tilaa lohdutukselle. Ja usein lohdutus tulee näkyväksi toisissa ihmisissä. Kristitylle tuo lohdutus tulee näkyväksi myös Jumalan lupauksissa.

Hautajaisten järjestämättä jättäminen voi joskus olla yksilön toive, jota silloin tulee noudattaa. Mutta jos yhteiskunnasta tulee hiljainen surussaan, olemme vaarassa menettää jotain oleellista ihmisyydestä.

Riikka Reina, kirkkoherra
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Lukijalta-palstalla‍