Lapsiin ja nuoriin panostaminen on investointi tulevaisuuteen, ei kuluerä, sanoi piispa Teemu Laajasalo paneelikeskustelussa, joka järjestettiin kirkon perheneuvonnan täyttäessä Helsingissä 80 vuotta. Juhlatilaisuus järjestettiin maanantaina 20.10. Kallion kirkossa.

Keskustelun otsikkona oli Perheiden ääni – kuka kuulee?, joka lähti perheneuvonnan huolesta, miten perheiden käy, kun tukipalveluista leikataan joka puolella. – Onko meillä paremmin varaa myöhemmin, kun perheiden tilanne on saanut eskaloitua monta vuotta?, kysyi perheneuvonnan lähijohtaja Anna Korkman Lopes keskusteluun johdatellessaan.

– 80 vuotta sitten, vuonna 1945, oli perheiden ahdinkoon pakko keksiä matalan kynnyksen palveluja, kuten kirkon perheneuvonta. Meillä on innovointikykyä edelleen, mutta nyt vallitsee joku ihmeellinen halvaantuminen, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen mainitsi.

Miltä näyttää lasten ja perheiden tilanne?

‍140 000 lasta elää ennestään köyhyydessä ja nyt sosiaaliturvaleikkaukset uhkaavat pudottaa 30 000 lasta lisää köyhyysrajan alle. Keskustelun juontanut toimittaja Jeanette Björkqvist pyysi panelisteilta tilannekuvaa.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kertoi kierrelleensä eri puolilla maata etenkin sosioekonomisesti haastavilla alueilla. – Lasten välisiä eroja on samallakin alueella enemmän kuin alueellisia eroja. Lapsia kun jututtaa, he tuovat esiin köyhyyttä ja rahapulaa, hän sanoi.

Helsingin piispa Teemu Laajasalo kertoi diakoniatyön vinkkelistä, että ns. tavalliset perheet ovat nyt aiempaa enemmän diakonisen avun tarpeessa.

Myös Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas toi esiin Suomessa syvenevän sosiaalisen epätasa-arvon. – Lapsiköyhyyden lisääntyminen kumuloituu monista eri tahoilla tehdyistä leikkauksista, jotka vaikuttavat samoihin lapsiin ja samoihin perheisiin.

– Kaikki ymmärtävät, että leikkauksia on tehtävä valtiontalouden epätasapainon takia, mutta se, että leikkaukset kohdistuvat lapsiperheisiin, on anteeksiantamatonta, ekonomisti Sixten Korkman painotti.

Lyhytjänteisyys tulee kalliiksi

‍Lastensuojeluun kuluu vuosittain 1,5 miljardia euroa. Sillä rahalla rahoitettaisiin ennaltaehkäiseviä palveluja hyvä määrä.

– Sosiaalipuolen ja kamreerien välisessä keskusteluyhteydessä on katkos: Vaikka on tutkittua tietoa siitä, että ennaltaehkäisevillä palveluilla loppupeleissä säästetään niin silti niistä leikataan. Ennaltaehkäisyllä kun ei ole lainsuojaa. Taloudenpitoon kaivattaisiin pitkäjänteisempää ajattelua, Kiukas sanoi.

Paperittomien palveluista leikkaaminen on ideologinen valinta, Pekkarinen huomautti. – On vain ajan kysymys, milloin toimeentulotuki leikataan EU:n minimiin tai terveyspalvelut rajataan vain kiireellisiin tapauksiin. Yhden ihmisryhmän kohdalla tehdyt heikennykset avaavat ikkunan leikkaamiseen kaikilta muiltakin.

Järjestöt toimivat perinteisesti vahvasti lasten ja perheiden tukena. Nyt erityisesti sote-järjestöiltä ollaan leikkaamassa, jopa kolmasosa julkisesta rahoituksesta. – Järjestöillä on tärkeä tehtävä parantaa heikoimmassa asemassa olevien osallisuutta yhteiskuntaan ja tuoda esiin näiden ihmisten ääntä. Leikkaukset vaarantavat kaiken tämän, järjestöjä keskustelussa edustanut Kiukas sanoi.

Panelistit keskustelivat myös puolustusmenojen kasvusta. Laajasalo totesi, että kaikki olivat 10 vuotta sitten sitä mieltä, että aseteollisuuteen ei pidä sijoittaa.

– On tapahtunut iso arvomuutos, joka vääjäämättä vaikuttaa muutenkin. Ehkä tässä voi nähdä sellaisen toivon pilkahduksen, että halutaan keskustella yhteiskunnan arvopohjasta laajemminkin: millaisille arvoille rakentuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa halutaan puolustaa?

Korkman kommentoi, että puolustusmenot nousevat nyt, mutta ei ikuisesti. – Suurempi tekijä valtiontalouteen ovat ikäsidonnaiset kustannukset, mutta niistäkin selvitään, ekonomisti loi toivoa.

Mistä ratkaisuja?

‍Miten talouden tilaa sitten paikattaisiin, panelisteilta kysyttiin.

Pekkarinen mainitsi yhtenä esimerkkinä nk. Imatran mallin, jossa lastensuojelukustannukset puolittuivat, kun neuvolaan lisättiin resursseja.

Korkman näki valtavasti potentiaalia maahanmuutossa ja siinä, että ihmiset voivat jatkaa töissä pidempään. Sote-palveluissa voidaan saada säästöjä rakenteita tehostamalla ja teknologiaa hyödyntämällä.

Kiukas puolestaan nosti esiin isona ongelmana tiedon liikkumisen esteet. Kelaan kumuloituu tietoa, josta olisi hyötyä hyvinvointialueille, mutta jota ei nykyisellään tietosuojasyistä voida jakaa.

Jos yhteiskunta ei enää pysty auttamaan, mitä kansalaiset voivat tehdä?

‍Vapaaehtoisen auttamisen kasvattamista on väläytelty avuksi tilanteeseen, jossa julkisia palveluja karsitaan. Panelistit painottivat, että mitä vaikeammassa asemassa autettavat ovat, sitä pitkäjänteisempää työtä tarvitaan. Auttaminen vaatii ammatillista osaamista, jota vapaaehtoiset eivät voi korvata.

Nykyisellään järjestöt täydentävät yhteiskunnan palveluja. – Meidän ei saa ajautua tilanteeseen, jossa kärsimystä ruvetaan kilpailuttamaan ja katsotaan, mikä murhe saa ihmisten sydämet auki. Tarvitaan yhteiskunnan rakenne, jotta kaikki tulevat autetuiksi, Laajasalo korosti.

Sixten Korkman siteerasi brittilehti Financial Timesin uutista tutkimuksesta, jossa tutkittiin, mihin julkisen vallan pitäisi sijoittaa, jotta investoinnille saadaan paras tuotto. Vastaus: nuorten mielenterveyspalveluihin. Kun nuori saadaan nostettua tukien nostajasta veronmaksajaksi, investointi on pitkäkestoisin ja kannattavin, inhimillisen kärsimyksen vähenemisestä puhumattakaan.

Synkkä ilmapiiri levittää toivottomuutta

‍Panelistit toivat esiin myös palvelujen leikkaamisen psykologisen puolen. Pekkarinen totesi, että synkkä ilmapiiri ei koske pelkästään heikoimmassa asemassa olevia, vaan myös keskiluokkaa. – Lapsia ja nuoria ahdistaa, ja välinpitämättömyys ja toivottomuus leviävät. Se on se mitä pelkään.

Tässä koetellaan myös hyvinvointivaltion psykologista toimivuutta: luotammeko toinen toisiimme ja yhteiskuntamalliin, Laajasalo jatkoi.

Pekkarinen muistutti, että mikä tahansa perhe voi tarvita apua eikä pidä ylenkatsoa niitä, jotka nyt ovat heikommassa asemassa. – Meillä täällä Pohjolan kovassa ilmastossa on vallinnut solidaarisuus, että kaikki pidetään mukana. Nytkö se on rapautumassa?

– Toivoisin solidaarisuutta ja myötämielisyyttä yhteisvastuuseen. Lisäksi toivon harkittuja toimia, joissa otetaan huomioon, mitä tutkittu tieto kertoo politiikan vaikutuksesta. Muuten säästöt eivät ole säästöjä pitkällä tähtäimellä, Korkman summasi.

Piispa Laajasalo muistutti samalla linjalla, että lapsiin ja nuoriin panostaminen on investointi tulevaisuuteen, ei kuluerä, ja jatkoi: – Toivo on lahja ja tehtävä, jota myös pitää johtaa – myös poliittisista päätöksistä käsin, jotta yhteiskuntarauha säilyy.

Teksti ja kuvat: Eila Jaakola