30.11. Onneksi olkoon: Antti, Atte, Antero, Andreas | Palaute
Kallion seurakunta

Ennakkoäänestys on päättynyt, varsinainen vaalipäivä on 20.11. – ”Yhdelläkin äänellä on suuri valta”

12.11.2022, 18:33
Vihreällä taustalla seuraavat tekstit:

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Kallion seurakunnan ennakkoäänestyspisteillä on vieraillut vaalikansaa tasaiseen tahtiin.

Kallion ennakkoäänestyspisteillä vieraili yhteensä 783 äänestäjää. Näistä 580 annettiin Kallion seurakunnan ehdokkaille, 152 ääntä muille Helsingin ehdokkaille ja 49 muun Suomen ehdokkaille. Äänet täydentyvät varsinaisena vaalipäivänä muualla Suomessa annetuilla äänillä.

”Viime vaaleissa Kalliossa jäätiin muutama ääni tuhannesta. Unelmani on, että tänä vuonna 1000 äänestäjää menee rikki”, haaveilee Kallion seurakunnan johtaja Riikka Reina.

”Ihmisillä on paljon mielipiteitä kirkosta ja siitä, mikä kirkossa on tärkeää. Olisi tärkeää, että näitä mielipiteitä kerrotaan meille myös äänestämisen kautta, vaikka vaalit saattavatkin tuntua kankeilta. Äänestysprosentti on yleensä aika pieni, joten yhdelläkin äänellä on suuri vaikutusvalta.”

Äänestämään ehtii vielä varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina 20.11. klo 11–20. Tällöin voi äänestää ainoastaan oman seurakunnan äänestyspaikassa, joka Kalliossa on Kallion kirkon kappelisali.

”Vaalipäivänä äänestämisessä on juhlavuuden tuntua. Kallion kirkolle voi ottaa myös lapset mukaan, meillä on heille oma äänestys, jossa he voivat kertoa toiveistaan kirkolle”, Riikka kertoo.

Seurakuntavaalien vaalikone auttaa sopivan ehdokkaan löytämisessä.

Äänestä sellaisena kuin olet.