08.05. Onneksi olkoon: Heino | Palaute
Kallion seurakunta

”Parastahan just olis päästä kirkolle!”

Kallion seurakunta

07.02.2024, 21:03 /  päivitetty 09.02.2024, 11:29
Kallion seurakunta kuuli nuoria Talosta luopumista suunnitellessaan. Talon yleisökeskusteluun osallistui nuorten lisäksi myös luottamushenkilöitä ja alueen aikuisia.
Kuuleminen nuorten talosta ja siitä luopumisesta 7.2.

Kallion seurakuntaneuvosto päättää ensi viikon kokouksessaan kahdesta merkittävästä vuokrasopimuksestaan: ehdotuksena on, että Alppilan kirkon ja Talon käytöstä luovuttaisiin kesällä 2025. Toiminnat keskitettäisiin Kallion kirkkoon samalla, kun Alppila-Konepaja- ja Kalasataman alueilta etsitään uusia paikkoja ja tapoja olla läsnä seurakuntalaisten arjessa ja juhlassa.

Talon yleisökeskustelu järjestettiin 7.2. Paikalle saapui muutama alueen aikuinen, seurakunnan luottamushenkilöitä ja työntekijöitä, sekä yli kymmenen Talon käyttäjää, nuorta.

Yhteisprojekti jäi Kallion vastuulle

Kirkkoherra Riikka Reina esitteli taloustilanteen ja syyt, miksi ollaan tässä tilanteessa.

- Kun Talo aikoinaan tehtiin nuorten käyttöön, maksavia seurakuntia oli mukana viisi. Tavoitteena oli tehdä isompaa alueellista yhteistyötä. Nuoret itse kokivat vaikeaksi tulla Kallioon ja korona hoiti loput. Kallio maksaa tällä hetkellä Talosta yksin, eikä siihen ole enää varaa.

Toiminnasta ei kuitenkaan olla luopumassa, vaan vaihtoehtoisia ratkaisuja etsitään ja valmistellaan jo taustalla.

- Kallion kirkkoon saadaan Museoviraston hyväksymä hissi, joten pääsemme hyödyntämään uutta esteetöntä tilaa. Perhekerhot, nuoret, isoskoulutukset, rippikoulu siirretään sinne. Tilaa käytetään eri vuorokauden aikoina eri kohderyhmille. Samalla saamme uuden esteettömän tilan viikonlopuksi vaikkapa perhejuhlien järjestämiseen, Reina esitteli.

Tilan käytöstä keskusteltiinkin paljon. Tilan tulee olla rento ja nuorten näköinen ja silti samalla monitoimitila, joka toimii myös muille käyttäjäryhmille. Äänieristystäkin pitää vähän vahvistaa, mutta ratkaisuja arkkitehtien mukaan löytyy.

Mutta haluaako kukaan kirkolle?

Mitä nuoret itse tuumivat kirkkoon siirtymisestä, onko ok sanoa että ”mennään kirkolle”, kysyi yksi vanhemmista.

Vastaus oli välitön ja vilpitön: ”Hyvä, että ollaan samassa porukassa muiden kanssa. Nyt ollaan vähän erillään, ’Kallion nuoret’.” ”Me halutaan olla yhdessä muiden kanssa, mutta pitää tietysti järjestää niin, että emme häiritse, vaikka ollaankin joskus äänekkäitä.”

Työntekijäpuolelta vahvistettiin, että tämä on äänieristyskysymys, ei nuorten kysymys. Se mitä nuorilta kysytään, on uudesta sisustuksesta, sekä uusista tarvikkeista.

Pappi Esa-Pekka Helanne järjestikin keskustelutilaisuuden päätteeksi kolmen ryhmän pikapalautekierroksen, missä kysyttiin mikä Talossa on ollut kivaa? Mitä toiveita uuteen tilaan? Mitä ei ainakaan kannata tehdä?

Talossa parasta ovat olleet ihmiset ja ne onneksi saa myös mukaan. Rauhallisen tilan mahdollisuus on toiveissa myös jatkossakin. Ehjiä pelejä, mutta mielellään harkitusti – ekologinen ajattelu ohjaa näitäkin toiveita.

Ja vaikka tila onkin monikäyttöinen, niin mukavat sohvat ja rento sisustus saavat myös runsaasti ääniä.

Hissisuunnitelmat ovat jo pitkällä

Yli 20 vuotta perhetyötä Kalliossa tehnyt Tytti Friberg on myös siirtymässä joukkojensa kera kirkolle mielellään.

- Tähän mennessä on jo saatu monia eri tiloja ja luovuttu niistä, mutta tämä on ehdottomasti paras tarjous mitä nuorille on tähän mennessä tehty. Olen todella iloinen tästä.

Yksi tärkeä kysymys nuorten joukosta vielä kuuluu: Jos Talosta luovutaan kesällä 2025, niin milloin uudet tilat kirkolla olisivat valmiit?

- Teemme jo kovasti töitä tämän muutoksen eteen. Tavoitteena on, että hissi ja remontit olisivat valmiina toukokuussa 2025, Riikka Reina sanoo.

Teksti ja kuva: Annmari Salmela

Kallion seurakuntaneuvosto päättää tilakysymyksistä 13.2. kokouksessaan. Lue lisää Alppilan kirkon 29.1. järjestetystä keskustelutilaisuudesta.