Kansalaisvaikuttaminen

Kun Vappu Taipale 1960-luvulla aloitti aktiivisen toimintansa erilaisten arvostamiensa asioiden hyväksi, ensisijainen järjestys hänellä oli seuraava: lasten oikeudet, päivähoitokysymys ja rauha.

Vuosikymmenien mittaan moni asia on saanut ratkaisunsa, mutta lasten oikeuksia ja rauhaa ei valitettavasti ole saavutettu maailmassa. Meillä Suomessa toki on tapahtunut paljon edistystä esimerkiksi lasten oikeuksien suhteen, mutta työ ei ole vielä läheskään päätepisteessään.

Vappu Taipaleen mielestä ehkä tiukimman taistelun aiheutti kysymys lasten päivähoidosta. Siitä käytiin ankaraa kädenvääntöä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kunnallista päivähoitoa ei ollut, käsite ”avainlapset” tuli tutuksi, kun lapset itse asiassa olivat ”omillaan” pitkät päivät, tai vaihtuvia hoitajia haettiin kauppojen ilmoitustauluilla.

Vastakohtina muuttuvassa yhteiskunnassa nousi esiin – tai nostettiin esiin - kysymys kotiäideistä ja työssä käyvistä äideistä. Tätä päivähoito/kotihoito -taistelua käytiin lähestulkoon verissä päin monia vuosia. Etulinjassa oli noina vuosina aina Vappu Taipale, neljän lapsen äiti. Yhdessä miehensä Ilkka Taipaleen kanssa he olivat mukana Yhdistys 9:ssä vuonna 1966 ja nostamassa esiin tasa-arvokysymyksiä silloin aivan uudella tavalla.

Laki pienten lasten hoidosta, perheiden oikeudesta valita päivähoito pienelle lapselleen saatiin sitten voimaan 1985 - ja oikeus subjektiiviseen päivähoitoon vuosikymmen myöhemmin. Nythän kunnallista päivähoitoa pidetään lähestulkoon itsestäänselvyytenä.

”Paitsi että siitä subjektiivisesta, jokaiselle lapselle kuuluvasta oikeudesta pulpahtaa keskustelu esiin aina uudelleen ja uudelleen”, sanoo Vappu. ”Sen toteutumista on vahdittava yhä edelleen.”

”Älä rupea arkkitehdiksi, joudut miesten apulaiseksi”

Kun koronakriisin vuoksi Torstaina iltapäivällä -haastattelut jouduttiin perumaan maaliskuun puolivälistä lähtien, jäi pois myös Vappu Taipaleen haastattelu 16.4. Kun hänestä hakee tietoa erilaisista lähteistä, ensimmäinen löytynyt hämmästyksen aihe oli yllätys: hän, poliittinen vaikuttaja ei koskaan ole ollutkaan kansanedustaja! Vappu nauraa, kun kysyn työnjakoa perheessä: ”Ilkka on aina ollut perheen poliitikko, minun tavoitteeni oli tulla ’puolueettomaksi vasemmistolaiseksi asiantuntijaksi’!”

Tavoitteensa Vappu saavutti monellakin tavalla, muun muassa sosiaali- ja terveysministerinä ja silloisen sosiaali- ja terveyshallituksen pääjohtajana. Viimeksi mainitusta tuli sittemmin tutkimuslaitos Stakes, jonka pääjohtajuudesta Vappu jäi eläkkeelle v. 2008. Stakes yhdistyi myöhemmin Kansanterveyslaitoksen kanssa - tuloksena tästä fuusiosta on nyt päivittäin mediassa esillä oleva THL, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lähtökohdat ovat kuitenkin olleet vaatimattomammat. Vaasassa 1.5.1940 syntynyt Vappu on sotaorpo. Hänen isänsä kaatui talvisodassa. Leskeksi jäänyt sairaanhoitajaäiti toimi päiväkodin johtajana. Rahaa ei ollut, mutta äiti kannusti ainoaa lastaan eteenpäin. Jumppamaikka, Vaasan oopperan tulisielu Irma Rewell sanoi tulevaisuuden ammattiaan suunnittelevalle nuorelle ylioppilaalle: ”Älä rupea arkkitehdiksi, joudut miesten apulaiseksi”!

Lapset olivat äidin päiväkodista tulleet läheisiksi, Vapusta tuli lastenpsykiatri.

Isovanhemmuutta ei ole tutkittu

Koko eläkkeelläoloaikansa Vappu Taipale on tuonut esiin vanhojen ihmisten merkitystä elämässä ja yhteiskunnassa. Reippaasti hän on ilmoittanut olevansa nimenomaan vanha nainen – se on hyvä nimitys.

Vapun ”Isoäitikirja” (2002, uudistettu laitos 2017) kertoo hänen näkemyksistään isovanhemmuudesta. Vanhojen ihmisten voimavaroja ja elämänkokemusta ei hyödynnetä, vanhat ihmiset jäävät jalkoihin muutenkin, ja varsinkin kriisiaikoina. Vappu kysyy, onko vanhojen ihmisten kunnioitus murtumassa kokonaan.

Apuvälineitä puuttuu, hoitosysteemeistä on paljon huonoja kokemuksia viime ajoilta, vanhat eivät saa ääntään kuuluviin, esimerkiksi erilaisten gallup-kyselyjen yläikäraja on aika usein alhainen, 65 vuotta. Ja kuitenkin nykyään ihmiset elävät yhä iäkkäämmiksi,

Vappu ilmoittaa olevansa vanha ja vireä. Sen niminen on hänen virkistyskirjansa naisille. Siinä hän tarkastelee vanhenemista tieteen ja tutkimuksen näkökulmasta ja antaa vinkkejä siihen, miten jokainen voi vaikuttaa omaan vanhenemiseensa. Ja ihmettelee sitä, ettei isovanhemmuutta ole juurikaan tutkittu: sen merkitystä nuoremmille sukupolville ja vuorovaikutusta yli sukupolvien.

Häntä ihmetyttää myös se, että vanhoista ihmisistä puhutaan edelleen yhtenä massana. ”Tämä on naurettavaa,” sanoo Vappu. ”Missään muussa elämänvaiheessa ihmiset eivät ole niin heterogeeninen joukko kuin vanhoina. Eivät ihmisten erilaiset taustat ja elämänvaiheet mitenkään yhtenäisty siinä vaiheessa kun he ikääntyvät.” Vanha ihminen on usein hyvinkin toimintakykyinen ja valmis antamaan panoksensa esimerkiksi erilaisessa vapaaehtoistyössä. Vappu Taipale katsoo, että nimitys ”vanha ihminen” kertoo muun muassa juuri tästä piirteestä.

Vappu Taipale on siis miettinyt ikääntymisen terminologiaa. Hän erottaa nimityksiä toisistaan. Kun vanhasta ihmisestä tulee vanhus, silloin hän tarvitsee apua jokapäiväisessä elämässään, ja arvokkaaseen vanhuksena oloon tulee silloin olla täysi oikeus. Mutta tilanne on usein päinvastainen: sanaa vanhus käytetään väärin lyömäaseena, jolla yritetään mitätöidä vanhojen oikeus elää täysivaltaisina kansalaisina, osallistua ja sanoa mielipiteensä.

Vappu täyttää tulevana vappuna 80 vuotta. Hänen viisi teesiään tai toimintaohjettaan vanhoille ihmisille ovat: liity, anna, opi, harrasta ja naura. Näin tämä ”sitkeä sosiaalitantta”, jonka myötä tuo nimitys on todellakin saanut uuden ulottuvuuden.

Teksti: Päivi Istala
Kuva: Into Kustannus Oy, Nauska