19.05. Onneksi olkoon: Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Mila, Amalia | Palaute
Kallion seurakunta

Yhteisvastuukeräys 2022 nostaa esiin nuorten kokeman hädän ja toivottomuuden

Kallion seurakunta

24.01.2022, 18:58
Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksellä autetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria.
Mustavalkoinen kasvokuva kolmesta nuoresta, joiden kasvoilla on kasvomaskin muotoon kirjoitettu Lahjoita mulle huominen.

Tuotosta 40 prosenttia jää nuorten hyväksi Suomessa tehtävään työhön seurakuntien sekä Lasten ja nuorten keskuksen toiminnan kautta. 60 prosentilla avustetaan kehittyvien maiden katastrofialueiden asukkaita Kirkon Ulkomaanavun työn kautta. Keräys alkaa sunnuntaina 6.2.2022.

Tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen kampanjateema ”Lahjoita mulle huominen” nostaa esiin nuorten ahdingon ja yksinäisyyden kokemuksen, jota pitkittynyt korona-aika on lisännyt.

Maailmanlaajuinen pandemia on osunut nuorille herkkään ikävaiheeseen ja koetellut ikäpolvea kovalla kädellä niin Suomessa kuin globaalisti maailmalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2021 toteuttaman kouluterveyskyselyn tulokset paljastivat suomalaisnuorten mielenterveyden heikentyneen pandemian aikana.

”Lapset ja nuoret ovat arvokkainta, mitä meillä on. He ovat meidän tulevaisuutemme kaikkialla maailmassa. Me yhdessä voimme pitää huolta, että jokaisen lapsen ja nuoren rinnalla on turvallisia aikuisia”, vetoaa vuoden 2022 Yhteisvastuupiispa Mari Leppänen.

Lahjoita Kallion seurakunnan Yhteisvastuu-keräykseen tästä!