30.09. Onneksi olkoon: Siru, Sirja, Sorja | Palaute
Honkanummen hautausmaa

Historiaa ja aluetietoa

03.11.2020, 15:12
‍Honkanummen hautausmaa on Helsingin seurakuntayhtymän omistuksessa, vaikka se sijaitsee Vantaalla. Kauniissa metsäisessä maastossa sijaitsevalla hautausmaalla on erityiset hauta-alueet muun muassa lapsille, helsinkiläisille muslimeille sekä helsinkiläisille ja vantaalaisille tunnustuksettomille vainajille.

Honkanummen hautausmaa sijaitsee Vantaan kaupungin Itä-Hakkilan kaupunginosassa noin 18 kilometriä Helsingin keskustasta pohjoiseen. Nimi Honkanummi kuvaa hyvin paikan metsäistä olemusta. Hautausmaan läpi kulkee Vanha Porvoontie, joka jakaa hautausmaan kahteen osaan.

Hautausmaan kokonaispinta-ala on noin 76 hehtaaria ja siellä työskentelee vakituisesti 26 henkeä. Kesäisin kausityöntekijöitä on noin 80 henkilöä. Kaikkiaan hautausmaal­le on haudattu runsaat 60 000 vainajaa. Honkanummen hautausmaalla on kaksi kappelia, krematorio, toimisto, kukkakauppa ja lounasravintola sekä hautaamispaikkoina arkku- ja uurnahautoja, muistolehtoja ja tuhkansirottelualueita. Hautausmaan portit ovat auki ympäri vuoden 7-22.

Hautausmaan historiaa

Honkanummen hautausmaa vihittiin käyttöön 1951 ja ensimmäinen hautaus tapahtui tammikuussa 1957. Honkanummen hautausmaan 60 vuotista taivalta juhlittiin syksyllä 2016. Hautausmaa sijaitsee muinai­sen Ancylus-järven hiekkaisella rantatasanteella. Sotilaat käyttivät aluetta harjoituskenttänään ennen kuin se tuli hautausmaakäyttöön.

Honkanummen hautausmaa on Helsingin seurakuntayhtymän suurin hautausmaa. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Aili ja Niilo Pulkka. Hautausmaan työnimestä, Puistolan hautausmaa, päätettiin luopua sen harhaanjohtavuuden takia. Koska nimi olisi johtanut hautausmaata käyttävän yleisön Puistolaan eikä Hakkilaan, nimi muutet­tiin ennen alueen käyttöönottoa Honkanummen hautausmaaksi.

Honkanummen hautausmaan muistelualueita

Honkanummen kappelin edessä oleva puistoalue on suihkulähteineen tarkoitettu omaisille hiljentymispaikaksi.

Korttelissa 24X sijaitsee muistolehto. Korttelissa 40X sijaitsee erityinen lasten muistolehto. Sen yhteydessä on muistomerkki "Lapselle, jota emme koskaan saaneet" niiden surun kunnioittamiseksi, jotka ovat tahtomattaan lapsettomia. Omaiset voivat halutessaan tilata muistolehtoihin messinkisen nimikyltin, joka kiinnitetään kortteliin muistokiviin. 24X muistopaasi on tarkoitettu vainajille, jotka on haudattu kyseenomaiseen kortteliin. Lisätietoa aiheesta löydätte täältä

Kortteleiden 29 ja 30 välissä on Menneiden sukupolvien muistomerkki, jonka äärellä voi käydä muistelemassa muualle haudattuja läheisiä ja menneitä sukupolvia.

Korttelissa 61S on sirottelualue, jonka keskellä on yhteismuistomerkki. Aluetta kiertää kivinen puro. Omaiset voivat halutessaan valita purosta kiven ja kaiverruttaa siihen vainajan tiedot.

Honkanummen hautausmaan uusimpiin kortteleihin kuuluu metsähautakortteli 33. Korttelissa on muun muassa tuhkan sirottelualueita ja se pyritään ottamaan käyttöön vuoden 2019 lopulla.

Honkanummen hautausmaan luoteiskulmassa on vuonna 2007 otet­tu käyttöön tunnustukseton alue, jolle on erillinen sisäänkäynti Vanhalta Porvoontieltä. Kortteli 79H on varattu helsinkiläisille vainajille ja kortteli 79V vantaalaisille vainajille. Korttelissa sijaitsee myös muistolehto 79X sekä sirottelualue 79S.

Helsinkiläisille islaminuskoisille vainajille voidaan osoittaa hautapaikkoja korttelista 77. Korttelin haudat on rakennettu siten, että vainajat haudataan tarkalleen kasvot kohti Mekkaa. Lisätietoa: arabiankielinen aluekuvauksen (Download information in arabic here).

Saksalainen sotilashautausmaa

Honkanummen hautausmaan kupeessa Lahdentien itäpuolella on saksalainen sotilashautausmaa, jonne on siirretty sotien aikana kuolleiden saksalaissotilaiden ruumiit. Metsäiselle hautausmaalle on haudattu kuusi ensimmäisen maailmansodan ja 364 toisen maail­mansodan sotilasta.